Eeva on lehti sinulle, jonka mielestä ihmiset ovat kiinnostavinta elämässä. Suomen luetuimman naistenlehden jutut vievät sinut aina roolien taakse, sinne mikä ihmisessä on aitoa ja pysyvää.
Eevassa on aina paljon luettavaa. Joka numerossa on vähintään kuusi pitkää henkilöjuttua. Osa haastateltavista on sinulle tuttuja julkisuudesta, osan tapaat ensimmäistä kertaa Eevan sivuilla. Kaikilla on jotain ainutlaatuista kerrottavaa.
Siksi Eeva on täynnä viisaita ajatuksia, suuria oivalluksia ja koskettavia hetkiä. Juoruja ja ilkeyttä et Eevasta löydä.
Eevan arvot ovat rohkeus, sydämen sivistys ja kauneus. Rohkeus näkyy henkilöjutuissa, joissa puhutaan suoraan vaikeistakin asioista.
Rohkeutta on paljastaa haavoittuvuutensa, nousta heikompien puolustajaksi tai ilmaista mielipiteitä, jotka herättävät vastustusta. Rohkeus on yksi tärkeä valintaperuste, kun toimitus listaa joka vuosi Vuoden Eeva -ehdokkaat.
Voittajan valitsevat tietysti lukijat. Tänä vuonna äänestyksen voitti Hanna Nohynek.
Sydämen sivistys tarkoittaa, että Eeva arvostaa kokemusta, mutta on avoin uudelle ja erilaiselle. Kuuntelemalla oppii enemmän kuin puhumalla.
Sydämen sivistykseen kuuluu myös se, että Eeva ymmärtää kulttuurin merkityksen. Siksi Eeva on monipuolinen kulttuurilehti.
Löydät joka numerosta kiinnostavimmat kulttuuripoiminnat kirjallisuuden, teatterin, elokuvan, kuvataiteen ja musiikin maailmasta. Lehden jutuissa tapaat myös kulttuurin tekijät puhumassa sekä työstään että siitä, mikä heitä kiinnostaa työn ulkopuolella.
Lehden tarjontaa täydentää kerran kuussa kokoontuva Eevan kirjaklubi, joka vieraaksi saapuu suosittu kirjailija. Kirjaklubi kokoontuu netissä, joten sinä voit pysyä kotona.
Eevan kolmas arvo on kauneus. Koska kauneus on Eevassa asenne, valinta ja nautinto, lehti on täynnä inspiraatiota ja iloa.
Eevan muotijutuissa poseeraavat julkisuudesta tutut naiset, eivät mallit. Muotijutuista löydät väriä, käytännön vinkkejä ja laatulöytöjä kaikille budjeteille.
Eevan kauneuspalstalle asiantunteva toimittaja poimii ajankohtaisimmat uutuustuotteet, ja kerran vuodessa hän listaa vuoden parhaat purkit ja purnukat.
Eevan kotijutuissa pääset kurkistamaan mielenkiintoiseen kotiin, ja Lempireseptini-palstalla julkisuudesta tuttu ihminen paljastaa luottoreseptinsä ja tarinan sen takana. Lifestyle-sisältöä täydentävät käytännönläheiset terveysvinkit ja nautinnolliset matkajutut.
Tervetuloa mukaan!
Jos haluat tilata lehden, kurkista edut ja tarjoukset täältä.