
Mammografialle on vaihtoehtoja – kaksi muuta tutkimustapaa ovat kivuttomia ja parempia tietyille ryhmille
Noin joka kahdeksas suomalaisnainen sairastuu rintasyöpään. Diagnosointiin lääkärillä on muitakin vaihtoehtoja kuin mammografia.
Jos rinnasta löytyy epäilyttävä muutos, rinnat täytyy kuvantaa. Vaihtoehtoja kuvantamiseen on kolme, ja valinta tehdään potilaan ikä, rinnat ja sairaushistoria huomioiden, kertoo johtava ylilääkäri Juha Kononen Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalasta.
Ensisijainen tekniikka on yleensä mammografia, jota käytetään myös kansallisissa rintasyöpäseulonnoissa. Niihin kutsutaan kaikki 50–69-vuotiaat naiset kahden vuoden välein.
”Mammografia sopii parhaiten yli 35-vuotiaille. Iän myötä rintojen kudos muuttuu vähemmän tiiviiksi, jolloin rinnat on helpompi tutkia sen avulla,” Kononen kertoo.
Etenkin tiiviissä rintakudoksessa mammografian rinnalla voidaan tarvittaessa käyttää myös ultraäänikuvausta. Tietyissä tapauksissa, esimerkiksi nuorilla, raskaana olevilla tai imettävillä naisilla, se voi myös olla ensisijainen tutkimus.
”Melkein kaikki rintasyövät löytyvät mammografian ja ultraäänen yhdistelmällä”, Kononen kertoo.
Mammografian sijaan rinnat voidaan tutkia magneettikuvantamisella. Se on yksityiskohtaisin menetelmä, jota voidaan käyttää esimerkiksi silloin, jos rintasyöpäriski on kohonnut, rinnat ovat muhkuraiset eli mastopaattiset, tai jos rintarauhaskudoksen rakenne on poikkeuksellisen tiivis.
”Magneettikuvaus on mammografiaa parempi tutkimus myös silloin, jos rinnoissa on implantit. Magneettikuvalla voi myös tarkistaa, että implantti on kunnossa.”
Ultraäänitutkimus ja magneettikuvaus ovat täysin kivuttomia tutkimuksia, jotka eivät altista säteilylle. Mammografiankin tuottama säteilyaltistus on verrattain pieni ja vastaa noin 7–10 röntgenkuvaa. Kuitenkin tällä voi olla merkitystä, jos syöpäriski on kohonnut.
Epäilyttävä muutos tutkitaan paksuneulanäytteellä. Kun diagnoosi on varmistunut, lääkäri kertoo tilanteeseen parhaiten sopivista hoidoista.
Rintasyöpien hoito on viime vuosina kehittynyt. Esimerkiksi leikkauksia edeltävillä neoadjuvanttihoidoilla syöpäkasvaimia voidaan pienentää, jolloin tervettä rintakudosta voidaan entistä useammin säästää.
Tiedä tämä!
Kansallinen syöpäseulontojen ohjausryhmä on ehdottanut rintasyöpäseulontojen ikärajan laajentamista 46–74-vuotiaisiin. Suositus pohjautuu Euroopan neuvoston uuteen linjaukseen. Toistaiseksi rintojen tutkiminen yli 70-vuotiaalla on kuitenkin kirjaimellisesti omissa käsissä.
Juttu on julkaistu Eevassa 10/2025.

