Sofia Virta luuli olevansa hyvä ihmistuntija, sitten hänestä tuli lähisuhdeväkivallan uhri: ”Suhde voi olla aluksi hyvän ja turvallisen oloinen – niin oli tässäkin tapauksessa”
Sofia Virralta kysytään usein, miten hän jaksanut kaiken ja silloin hän vastaa, ettei jaksakaan. ”Herkkyys ja haavoittuvuus ovat supervoimia, ei jatkuva jaksaminen.”
Viime kesänä vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta, 35, reissasi matkailuautolla Euroopan halki. Mukana olivat kuusivuotias tytär ja puoliso Atte Ailio sekä tämän kolme poikaa. Reissu oli Sofian ensimmäinen pidempi ulkomaanloma hänen aloitettuaan kansanedustajana. Italialaisella rannalla hän tunsi yhtäkkiä olevansa vapaa, irti kaikesta.
Se Sofia oli ollut monta vuotta hukassa ja piilossa.
Syyskuussa Sofian entinen puoliso tuomittiin törkeästä kunnianloukkauksesta sekä kahdesta lähestymiskiellon rikkomisesta sakkorangaistukseen. Tuomion mukaan mies on levittänyt Sofiasta halventavia väitteitä medioille ja siitä on aiheutunut huomattavaa kärsimystä sekä epävarmuutta työssä.
On ihmeellistä, että Sofian vapautumisen tunne tuli juuri kesällä. Oikeusprosessi oli vielä silloin kesken ja oli ollut muutakin, kuten kohut juhlimisesta vapaa-ajalla Ruisrockissa ja nykyisen puolison avohakkuista.
Kun Sofialta kysyy, miten hän on jaksanut kaiken, vastaus on: ei hän aina olekaan.
”En ole superihminen. Ei kukaan ole. Haluan tehdä sen näkyväksi. Herkkyys ja haavoittuvuus ovat supervoimia, ei jatkuva jaksaminen.”
Sofia valittiin vihreiden johtoon kesällä 2023. Silloin haastatteluissa kysyttiin, miten hän kestää vastuunkantajan painetta, kun yksityiselämässäkin on vaikeaa. Kysymys tuntui hämmentävältä.
”Puolueen vetäminen on työtä, siinä ei ole kyse elämästä ja kuolemasta.”
Vauva ja koira kainalossa, kylmä kaakeli posken alla. Sofia seurusteli ja eli kuusi vuotta parisuhteessa, jossa puoliso kohdisti häneen väkivaltaa.
Sofia kertoo, kuinka hän nukkui usein vessassa lukitun oven takana. Välillä hän pakeni maakellariin. Etsi katseellaan autonavaimia, kun puoliso uhkasi jalkajousella. Kuunteli öisin syytöksiä.
Sofia työskenteli ennen poliitikon uraansa lastensuojelussa päihde- ja rikoskierteeseen ajautuneiden nuorten parissa. Silloin tutuiksi tulivat myös väkivalta ja sen uhka. Mutta kun ne olivat omassa kodissa, kokemus muuttui.
”Mieli ei taivu uskomaan, että rakas ihminen haluaa tehdä pahaa.”
Sofia ei yleensä mene paniikkiin kriisitilanteissa, mutta lähisuhdeväkivallan uhrina hän lukittui.
”Näin itseni ikään kuin ulkopuolelta. Siinä minä istuin ja kuuntelin, kun toinen uhkailee. En saanut kehoani liikkeelle. Tilanne tuntui niin absurdilta, että se oli helppo kääntää jälkikäteen niin päin, että minä tein jotain väärin, vika oli minussa.”
Ne harvat läheiset, jotka tiesivät edes jotain Sofian tilanteesta, eivät voineet ymmärtää, miksi hän jäi suhteeseen vuosien ajaksi.
”Lähisuhdeväkivaltatapauksissa tekijä antaa uhrin ymmärtää, että jotain todella pahaa tapahtuu, jos kerrot muille tai lähdet.”
Myös Sofian kynnys kertoa väkivallasta ja pitää kiinni omista oikeuksista oli korkea. Lapsensa takia hän kuitenkin teki sen.
”En osannut arvata, mitä siitä seuraisi. Erosta käynnistyi helvetti numero kaksi.”
”Väkivaltaisesta parisuhteesta irti kamppailevalla ei ole tilaisuutta pysähtyä. Se voi tarkoittaa ihan konkreettista hengenlähtöä.”
Sofia ja entinen puoliso erosivat 2020.
”Siinä vaiheessa ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Kamppailin vauvani paremman elämän puolesta ja sain siitä voimaa erota. Ilman lasta en olisi ehkä koskaan lähtenyt parisuhteesta.”
Sofia ajattelee, että jaksamisen loppuminen, romahtaminen, on tavallaan etuoikeus.
”Väkivaltaisesta parisuhteesta irti kamppailevalla ei ole tilaisuutta pysähtyä. Se voi tarkoittaa ihan konkreettista hengenlähtöä.”
Miten irtautua väkivaltaisesta suhteesta? Ero ei tapahtunut sormia napsauttamalla vaan monen asian summana.
Sofia pääsi eduskuntaan 2019. Sen jälkeen hän hankki kakkoskodin Helsingistä.
”Silloin minulla oli ensimmäisen kerran paikka, jonne paeta autossa huoltoaseman pihalla nukkumisen sijaan. Eduskuntaan kukaan ei myöskään pääse sisään ilman turvatarkastusta. Lisäksi sain työterveydestä apua.”
Käänteentekevin hetki oli kuitenkin noin vuosi sen jälkeen.
”Olin saanut keskenmenon melko pitkälle edenneessä raskaudessa. Sairaalassa yksin ollessani tiesin, että lähden.”
Mieleenpainuva oli myös ensimmäinen kerta, kun Sofia soitti poliisille. Sen jälkeen soittoja tuli lisää ja myös se kerta, kun häntä kehotettiin tekemään rikosilmoitus. Vyyhdin pää alkoi vihdoin aueta.
”Aloin löytää pala palalta askelmia ulos tilanteesta. Atte oli tuolloin isoksi avuksi. Olimme naapureita ja kavereita. Yhdessä uhkaavassa tilanteessa Helsingin-asunnolla pääsin pakoon hänen luokseen. Toista oli toisessa kodissa, joka sijaitsi peltojen keskellä.”
Ex-mies tuomittiin 2022 kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen Sofian kohdistuneista pahoinpitelyistä ja laittomasta uhkauksesta. Hänet on myös määrätty kahdesti lähestymiskieltoon.
Syksyllä törkeästä kunnianloukkauksesta saatu tuomio ei ole lainvoimainen, ja siitä voi valittaa korkeampaan oikeusasteeseen. Oikeusprosessi voi siis kestää vielä vuosia.
”En tunne tuomioista iloa tai helpotusta. Koska prosessi jatkuu, en tunne oikeastaan yhtään mitään. Edelleen myös pelkään. Ei ole mitään syytä olla pelkäämättä. Mies ei ole perunut uhkauksiaan.”
Sofiasta on myös tehty viime vuosina perättömiä ilmiantoja esimerkiksi lastensuojeluun.
Kun nykyinen puoliso kerran silitti nukkuvaa Sofiaa, tämä luuli elettä kuristamisyritykseksi ja ponkaisi kauhistuneena pystyyn.
Lähisuhdeväkivalta on jättänyt Sofiaan jälkensä ja aiheuttanut muun muassa nukkumisvaikeuksia. Aluksi pienikin kolahdus viritti Sofian taistele tai pakene -tilaan kesken unien.
Kun nykyinen puoliso kerran silitti nukkuvaa Sofiaa, tämä luuli elettä kuristamisyritykseksi ja ponkaisi kauhistuneena pystyyn.
”Tapahtumat ovat jääneet kehooni, ja jokin yllättävä ärsyke voi saada minut reagoimaan.”
Myös painajaiset vaivaavat. Kadulla Sofia tarkkailee ympäristöään ja tutulta vaikuttava hahmo saattaa säikäyttää.
Varuillaan olon vuoksi hermosto menee herkästi kierroksille. Urheilu on saanut Sofian ylikuntoon. Treenit ovat alkaneet sujua uudestaan vasta tänä vuonna.
”Eniten minua surettaa se, että olen menettänyt luottamusta ihmisiin. Toisaalta olen menettänyt luottamusta myös itseeni. Luulin olevani hyvä ihmistuntija, mutta ilmeisesti en ole, koska päädyin tällaiseen parisuhteeseen.”
Samaan aikaan Sofia tiedostaa, että väkivaltainen suhde alkaa harvoin väkivallalla.
”Suhde voi olla aluksi hyvän ja turvallisen oloinen. Niin oli tässäkin tapauksessa.”
Erilaiset asiat ovat auttaneet Sofiaa elämässä eteenpäin.
Taloudellinen turva putosi kymmenen vuotta sitten, kun Sofian ja entisen puolison koti paljastui hometaloksi.
Sofia oli pienestä pitäen uskonut, että kovasti töitä tekemällä voi saada talon, oman pihan, auton ja onnen. Hometalosta oikeudenkäynteineen tuli velkaa ja maksettavaa pitkäksi aikaa. Kun kaikki meni, tavoitteet oli laitettava uusiksi.
”En selviytyisi jäljelle jääneistä veloista, jos en olisi noussut kansanedustajaksi.”
”Hassua kyllä vapauduin taloudellisesta oravanpyörästä, kun tajusin, kuinka paljon velkaa jää. Tiedän, että hyvät taloudelliset toimintaedellytykset vaikuttavat elämän laatuun, mutta myös muilla tekijöillä on väliä. Onni on etsittävä muusta kuin rahasta.”
Nykyinen puoliso Atte on ollut Sofialle tärkeä tuki viiden vuoden ajan.
”Aten apu on ollut korvaamatonta. Hänen ansiostaan pysyin järjissäni eron jälkeen. Atte tuli tuomaan ruokaa ja lenkittämään ripuloivaa vanhaa koiraani, kun minulla oli kädet täynnä töitä ja vauva hoidettavana.”
Sittemmin ystävyys syveni parisuhteeksi.
Sofia on kasvatustieteiden maisteri, ja hänellä on psykoterapeutin koulutus, joten työkaluja asioiden käsittelyyn löytyy. Silti ehkä eniten on auttanut raskaiden kokemusten valjastaminen toiminnaksi. Sofia on perustanut eduskunnan väkivallan vastaisen verkoston ja vetää sitä. Hän puhuu asioista avoimesti, jotta muutkin saisivat apua.
Nuorempana Sofia vaikeni. Untuvikkoista kuntapoliitikkoa kehotettiin imagosyistä pysymään hiljaa haavoittuvuudestaan, romahduksista ja terapiasta.
Kaarinalaisen rekka-autoyrittäjän ja lastenhoitajaäidin esikoistytär syntyi kesäkuussa 1990. Sofialla on kaksi pikkuveljeä.
”Olin turhankin reipas lapsi. Otin kantaakseni aikuisten murheita ja pyrin auttamaan viikot yksin kotia pyörittänyttä äitiä. Vanhempani ponnistivat matalapalkka-alalta. Itse lähdin vanhainkotiin keikkatöihin jo lukioiässä.”
Sofia sai kotoa uskon siihen, että mikä tahansa on mahdollista. Se siivitti luokkahyppyyn. Hän on sukunsa ensimmäisiä yliopistossa opiskelleita.
”Olin nuorempana se, joka jättäytyi kakkoseksi ja seurasi sivusta. Minun on ollut vaikea nousta huomion keskipisteeksi.”
Toisaalta omassa kaveriporukassaan Sofia oli vilkas ja äänekäs. Kun yksi opettajista oli sitä mieltä, ettei tytön keskittymiskyky riittäisi lukioon, tämä sisuuntui niin, että valmistui ylioppilaaksi kiitettävin arvosanoin.
Parikymppisenä Sofia opiskeli yliopistossa ja teki kolmivuorotyötä. Hän ajoi itsensä niin äärirajoille, että mietti itsemurhaa.
”Sain apua ja kävin kolme vuotta terapiassa. Minulle jäi kuitenkin pitkäksi aikaa pelko sekoamisesta. Entä jos mieleni alkaakin taas uskotella kuoleman olevan elämää parempi vaihtoehto?”
Sittemmin pelko on muuttunut kiitollisuudeksi elämästä.
Erityispedagogiikan opinnot saivat Sofian hakeutumaan harjoittelujaksolla töihin erityistason lastensuojeluyksikköön. Politiikkaan hän päätyi siellä kohtaamansa nuoren usuttamana. Tämä oli sitä mieltä, että Sofian pitäisi pyrkiä presidentiksi ”ränttäämään”. Ensimmäisiin kuntavaaleihin 2017 Sofia lähtikin nimenomaan puolustamaan nuoria.
Hänellä ei ollut vaalikampanjaa eikä budjettia. Ukki oli perheestä ainoa, joka seurasi politiikkaa Turun Sanomista. Pienituloinen eläkeläinen ojensi lapsenlapselleen kirjan välistä 500 euroa ja ohjeisti: ”Näytä niille tyttö, printtaa vähän mainoksia.”
Sofia valittiin vihreistä Kaarinan kaupunginvaltuustoon. Sen jälkeen hän uusi paikkansa, ja tänä vuonna hänet valittiin Turun kaupunginvaltuustoon kaupungin ääniharavana. Eduskuntaan hänet on äänestetty kahdesti.
”Uskoin kaikkien ajattelevan minun olevan se köyhän rekkaperheen tyttö, joka vain hyvällä tuurilla onnistui keplottelemaan itsensä politiikkaan.”
Tiukoissa paikoissa Sofian mieleen palaavat lastensuojelun pojat, jotka karauttivat tuunatulla mersulla huput päässä antamaan äänensä.
”En voi pettää heitä. Olen ollut aina parempi puolustamaan muita kuin itseäni.”
Nykyisin Sofia osaa ajatella tehneensä uran omilla ansioillaan. Pitkään hän kipuili huijarisyndrooman kanssa.
”Tunsin vaikutusvaltaisten ja varakkaiden päättäjien pöydissä, etten kuulu porukkaan. Uskoin kaikkien ajattelevan minun olevan se köyhän rekkaperheen tyttö, joka vain hyvällä tuurilla onnistui keplottelemaan itsensä politiikkaan.”
Huijarisyndrooma on otollista polttoainetta suorittamiselle. Tätä nykyä Sofia kuitenkin osaa höllätä ennen kuin jaksamisen rajat paukkuvat.
Vaikka kansanedustaja on periaatteessa aina töissä, voi myös tehdä tietoisen valinnan, sulkea läppärin kuudelta illalla ja istua tyttären kanssa katsomaan Masked Singeriä.
”Mielikin voi mennä ylikuntoon. Tyylini on tehdä 150-prosenttisesti hetken aikaa, mutta sitten tarvitsen ehkä kolme päivää, jolloin annan itsestäni vain 35 prosenttia. Osaan jo jarruttaa.”
Sofian perhe asuu viikot Helsingissä, kakkoskoti sijaitsee Turussa. Kotona on joka toinen viikko neljä lasta, kun Aten pojatkin ovat paikalla.
Sofia on kiitollinen tavallisesta arjesta. Äskettäin tytär tiivisti nykyisen elämäntilanteen Lilo & Stitch -elokuvan jälkeen.
”Leffan lopussa Stitch sanoo: ’Minä löysin itselleni uuden perheen. Se on vähän rikki, mutta se on todella hyvä ja riittävä perhe.’ Tytär totesi siihen, että noin Urho varmaan ajatteli, kun se tuli meille.”
Urho, kahdeksankuinen isovillakoira, saapui perheeseen keväällä. Edellinen koira, tanskandoggi Dino, kannatteli Sofiaa raskaiden vaiheiden läpi.
Se eli 11-vuotiaaksi ja kuoli kesällä 2021.
”Olin silloin jo nykyisessä parisuhteessani. Dino totesi, että pärjään, hän voi mennä. Vasta nyt sydämeni oli riittävän auki uudelle eläimelle. Ehkä tämäkin on paluuta entiseen Sofiaan.”
Sofiaa jännitti etukäteen, miten paljon koiranpentu toisi kuormitusta valmiiksi täysiin päiviin. Urho on kuitenkin vallannut elämäniloisella olemuksellaan kaikkien sydämet.
”Se ei ole koira vaan kuin ihminen! Juuri tähän elämänvaiheeseen Urhon kuului tulla.”
”Elämästäni meni vuosia selviytymiseen. Yksi ohjenuora minulla kuitenkin on: en aio katkeroitua.”
Sofiasta pulpahtelee jälleen valoisaa energiaa.
”Aloin juuri harrastaa karatea. Vaikka olen vielä alkeissa, ajattelin heti, että tietysti voin saada mustan vyön.”
Se on merkki siitä, että Sofia osaa ja uskaltaa taas innostua. Eheytymisestä kertoo myös suru.
”Sekin tulee vihdoin pintaan.”
Sofia suree sitä, että elämä on mennyt niin kuin on mennyt. Hän suree myös sitä, että häneltä on viety pois lapsenomaista uskoa ihmisen hyvyyteen. Kokemukset ovat tuoneet rooleja, joita hän ei olisi halunnut: väkivallan uhri, eronnut, yksinhuoltaja, viranomaistapausten osapuoli.
”Elämästäni meni vuosia pelkkään selviytymiseen. Yksi ohjenuora minulla kuitenkin on: en aio katkeroitua.”
Anteeksi Sofia ei ole entiselle puolisolleen antanut – eikä ole pyydettykään.
”Jonain päivänä voin ehkä aidosti tuntea olevani turvassa. Vielä ei ole sen aika mutta ehkä joskus.”
Haastattelu on julkaistu Eeva-lehdessä 12/2025.
