
Sofia Virta lähti väkivaltaisesta suhteesta viisi vuotta sitten, mutta piina ja pelko jäivät – nykyisen puolison Atte Ailion hellä ele sai Sofian kauhun valtaan
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta eli vuosia parisuhteessa, jossa hän joutui välillä nukkumaan lukitussa vessassa ja huoltoaseman pihalla. ”Erosta käynnistyi helvetti numero kaksi”, Sofia kertoo.
Viime kesänä vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta, 35, reissasi matkailuautolla Euroopan halki. Mukana olivat kuusivuotias tytär ja puoliso Atte Ailio sekä tämän kolme poikaa. Reissu oli Sofian ensimmäinen pidempi ulkomaanloma hänen aloitettuaan kansanedustajana. Italialaisella rannalla hän tunsi yhtäkkiä olevansa vapaa, irti kaikesta.
Se Sofia oli ollut monta vuotta hukassa ja piilossa.
Syyskuussa Sofian entinen puoliso tuomittiin törkeästä kunnianloukkauksesta sekä kahdesta lähestymiskiellon rikkomisesta sakkorangaistukseen. Tuomion mukaan mies on levittänyt Sofiasta halventavia väitteitä medioille ja siitä on aiheutunut huomattavaa kärsimystä sekä epävarmuutta työssä.
Sofia ei yleensä mene paniikkiin kriisitilanteissa, mutta lähisuhdeväkivallan uhrina hän lukittui.
Vauva ja koira kainalossa, kylmä kaakeli posken alla. Sofia seurusteli ja eli kuusi vuotta parisuhteessa, jossa puoliso kohdisti häneen väkivaltaa.
Sofia kertoo, kuinka hän nukkui usein vessassa lukitun oven takana. Välillä hän pakeni maakellariin. Etsi katseellaan autonavaimia, kun puoliso uhkasi jalkajousella. Kuunteli öisin syytöksiä.
Sofia ei yleensä mene paniikkiin kriisitilanteissa, mutta lähisuhdeväkivallan uhrina hän lukittui.
”Näin itseni ikään kuin ulkopuolelta. Siinä minä istuin ja kuuntelin, kun toinen uhkailee. En saanut kehoani liikkeelle. Tilanne tuntui niin absurdilta, että se oli helppo kääntää jälkikäteen niin päin, että minä tein jotain väärin, vika oli minussa.”
”Lähisuhdeväkivaltatapauksissa tekijä antaa uhrin ymmärtää, että jotain todella pahaa tapahtuu, jos kerrot muille tai lähdet.”
Myös Sofian kynnys kertoa väkivallasta ja pitää kiinni omista oikeuksista oli korkea. Lapsensa takia hän kuitenkin teki sen.
”En osannut arvata, mitä siitä seuraisi. Erosta käynnistyi helvetti numero kaksi.”
Sofia ja entinen puoliso erosivat 2020.
”En tunne tuomioista iloa tai helpotusta. Koska prosessi jatkuu, en tunne oikeastaan yhtään mitään. Edelleen myös pelkään.”
Miten irtautua väkivaltaisesta suhteesta? Ero ei tapahtunut sormia napsauttamalla vaan monen asian summana.
Sofia pääsi eduskuntaan 2019. Sen jälkeen hän hankki kakkoskodin Helsingistä.
”Silloin minulla oli ensimmäisen kerran paikka, jonne paeta autossa huoltoaseman pihalla nukkumisen sijaan. Eduskuntaan kukaan ei myöskään pääse sisään ilman turvatarkastusta. Lisäksi sain työterveydestä apua.”
Käänteentekevin hetki oli kuitenkin noin vuosi sen jälkeen.
”Olin saanut keskenmenon melko pitkälle edenneessä raskaudessa. Sairaalassa yksin ollessani tiesin, että lähden.”
Mieleenpainuva oli myös ensimmäinen kerta, kun Sofia soitti poliisille. Sen jälkeen soittoja tuli lisää ja myös se kerta, kun häntä kehotettiin tekemään rikosilmoitus. Vyyhdin pää alkoi vihdoin aueta.
”Aloin löytää pala palalta askelmia ulos tilanteesta. Atte oli tuolloin isoksi avuksi. Olimme naapureita ja kavereita. Yhdessä uhkaavassa tilanteessa Helsingin-asunnolla pääsin pakoon hänen luokseen. Toista oli toisessa kodissa, joka sijaitsi peltojen keskellä.”
Ex-mies tuomittiin 2022 kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen Sofian kohdistuneista pahoinpitelyistä ja laittomasta uhkauksesta. Hänet on myös määrätty kahdesti lähestymiskieltoon.
Syksyllä törkeästä kunnianloukkauksesta saatu tuomio ei ole lainvoimainen, ja siitä voi valittaa korkeampaan oikeusasteeseen. Oikeusprosessi voi siis kestää vielä vuosia.
”En tunne tuomioista iloa tai helpotusta. Koska prosessi jatkuu, en tunne oikeastaan yhtään mitään. Edelleen myös pelkään. Ei ole mitään syytä olla pelkäämättä. Mies ei ole perunut uhkauksiaan.”
Sofiasta on myös tehty viime vuosina perättömiä ilmiantoja esimerkiksi lastensuojeluun.
Lähisuhdeväkivalta on jättänyt Sofiaan jälkensä ja aiheuttanut muun muassa nukkumisvaikeuksia. Aluksi pienikin kolahdus viritti Sofian taistele tai pakene -tilaan kesken unien.
Kun nykyinen puoliso kerran silitti nukkuvaa Sofiaa, tämä luuli elettä kuristamisyritykseksi ja ponkaisi kauhistuneena pystyyn.
”Tapahtumat ovat jääneet kehooni, ja jokin yllättävä ärsyke voi saada minut reagoimaan.”
Luit lyhennelmän haastattelusta, joka on julkaistu Eevassa 12/2025. Haastattelussa Sofia kertoo, millaisia jälkiä lähisuhdeväkivalta on häneen jättänyt, miten hän voi nykyisin ja millaista elämää hän on rakentanut nykyisen puolisonsa Atte Ailion kanssa. Miten selviytyä pelon ja surun tunteiden kanssa, kun pitäisi elää muutakin elämää? Entä miksi häntä kehotettiin politiikassa pitämään piilossa haavoittuvat puolensa ja miksi hän ei halua tehdä niin?
Koetko väkivaltaa? Näistä paikoista saat apua

