Näyttelijä Noora Dadu järkyttyi, kun Israel hyökkäsi hänen toiseen kotimaahansa Palestiinaan: ”En pystynyt nukkumaan ilman lääkkeitä”
Näyttelijä Noora Dadu pitää ääntä kansansa puolesta, mutta ei halua jakaa ihmisiä hyviksiin ja pahiksiin.
Kroolissa käden on laskeuduttava veteen rennosti, ei jännittäen. Näyttelijä, käsikirjoittaja Noora Dadu, 44, hioo uintitekniikkaansa Mäkelänrinteen uimahallissa. Hän opettelee jättämään turhaa lihastyötä pois. Väärä tekniikka aiheutti olkapäähän tulehduksen.
Noora on ylipäätään ihminen, joka haluaa tehdä asiat perusteellisesti.
”Pitää keskittyä olennaiseen. Se on näyttävää äheltämistä tehokkaampaa. Hyvä ohjenuora tulevaisuuteen ylipäätään.”
Siinä mielessä uintitreeneissä on jotain samaa kuin aktivismissa ja taiteen tekemisessä.
Kuusankoskella syntyneen Nooran jo edesmennyt isä oli palestiinalainen, äiti on suomalainen. Noora on näytellyt niin elokuvissa, kuunnelmissa kuin teatterissakin. Ensi vuonna hänet nähdään muun muassa Seilin saaren naisista kertovassa Kerro kaikille -elokuvassa ja kolmessa teatteriensi-illassa.
Lisäksi Noora on tehnyt runoesityksiä, kirjoittanut kirjoja sekä käsikirjoittanut ja ohjannut useita kiitettyjä esityksiä sekä yksin että eri kollektiiveissa.
Hän on myös aktivisti Suomen Palestiina-verkostossa Sumudissa. Monimuotoisuutta korostava järjestö työskentelee saadakseen Israelin harjoittaman apartheidin loppumaan ja palestiinalaisten oikeudet toteutumaan.
"Tiesin, että setäni on vankilassa ja että isoisäni oli kuollut puolustaessaan Jerusalemin vanhaa kaupunkia miehittäjiltä.”
Sukutausta on ollut Nooran elämässä läsnä pienestä pitäen. Kotona Palestiinasta puhuttiin arkisena, kulttuurisena asiana.
”Vanhemmat halusivat tarjota meille tavallisen lapsuuden. Osin he onnistuivatkin siinä. Miehitykseen ja Israelin asuttajakolonialismiin, eli palestiinalaisen alkuperäisväestön, kulttuurin ja infrastruktuurin tuhoamiseen ja korvaamiseen liittyvistä asioista ei meille lapsille puhuttu kovin paljon.”
Noora kuitenkin oppi paljon sivusta katsellen ja kuunnellen.
”Näimme esimerkiksi lehtikuvat, joissa mummoamme kannettiin portaita alas, kun hänet häädettiin kotoaan ja isän jatkuvan huolen. Tiesin, että setäni on vankilassa ja että isoisäni oli kuollut puolustaessaan Jerusalemin vanhaa kaupunkia miehittäjiltä.”
Nuorena näyttelijänä 2000-luvun alussa Noora oli mukana Ylioppilasteatterissa. Kun näyttelijöiden piti kirjoittaa manifesti, Noora kirjoitti toisesta kotimaastaan Palestiinasta.
”Istuin Punavuoren kommuunikämppäni keittiössä ja aloitin manifestini.”
”Silloin henkilökohtainen ja poliittinen yhdistyivät taiteeseen. Muistan katsoneeni sydän syrjällään uutiskuvaa toisesta kansannoususta, isästä ja pojasta, jotka jäivät ristituleen. Istuin Punavuoren kommuunikämppäni keittiössä ja aloitin manifestini sanoilla ’Palestiina. Jumalauta Palestiina. Mä lähden sinne nyt’.”
Manifestista tuli monologi Helsingin Mustikkamaan kesäteatterissa vuonna 2002 esitettyyn Che-oopperaan.
Vuonna 2015 Noora käsikirjoitti ja ohjasi teatteri Takomoon Minun Palestiinani -näytelmän. Se kasvoi kolmen teoksen sarjaksi, jotka käsittelevät identiteettiä, yhteiskuntaa ja vapautta. Viimeinen osa oli esseekirja Roolitus.
Palestiinasta puhuminen näyttämöllä ei kuitenkaan ole aktivismia, Noora huomauttaa.
”Aktivismia on organisoida ja tehdä ilmaista työtä Palestiinan puolesta, järjestää mielenosoituksia ja boikottikampanjoita, lobata ministereitä, tehdä lakiehdotuksia tai kanteluita, levittää tietoa tai korjata median harhaanjohtavaa uutisointia.”
Tätä kaikkea Noora on tehnyt Sumud-järjestön aktiivina.
Syyskuun 11. vuonna 2001 koko maailma seurasi televisioruuduiltaan, miten lentokoneet iskeytyivät World Trade Centerin kaksoistorneihin New Yorkissa. Seuraavaksi uutisinsertti hyppäsi juhlivaan palestiinalaisjoukkoon. Media antoi ymmärtää, että palestiinalaiset olivat terrori-iskun takana.
”Rasismi räjähti naamalle. Todistin Helsingin ratikassa, miten arabin näköisille ihmisille huudettiin solvauksia. Se, miten arabit siinä tilanteessa valkoisten silmissä menettivät viimeisetkin rippeet ihmisarvostaan, osui minuun todella syvälle.”
Noora tajusi, ettei voisi valita.
”Arabeihin ja erityisesti palestiinalaisiin kohdistuva viha osuu myös minuun huolimatta siitä, että äitini on suomalainen ja minulla on siksi paljon etuoikeuksia.”
"Kansanmurhan alettua itkin ensimmäiset kaksi viikkoa. En pystynyt nukkumaan ilman lääkkeitä.”
Kesällä 2023 perustetun Sumud-verkoston nimi tarkoittaa palestiinalaisten kansallistunnetta, peräänantamattomuutta ja sisua.
Toimintaa oli tarkoitus käynnistää hiljalleen, ja Noora aloitti järjestön puheenjohtajana.
”Treenasin Tampereen Työväen Teatterissa kuningas Arthurin roolia Pyöreän pöydän ritareihin. Olin juuri eronnut 19-vuotisesta liitostani. En missään tapauksessa olisi halunnut puheenjohtajaksi.”
Varapuheenjohtajiksi lupautuneet Majed Abusalama ja Syksy Räsänen vakuuttivat, että työmäärä pysyisi pienenä.
Sitten koitti 7. lokakuuta 2023. Terroristiseksi luokiteltu, islamistinen palestiinalaisjärjestö Hamas hyökkäsi Gazan kaistalta miehittäjien eli Israelin puolelle. Vuorokauden sisällä iskusta Israel julisti sotatilan ja aloitti ilmaiskut Gazaan.
Sumudin oli alettava toimia heti ja isosti.
”Tiesin nopeasti, että tästä seuraa kansanmurha. Israel sai iskuista täydellisen tekosyyn tuhota koko Gaza ja siirtyä kohti pitkään suunnittelemaansa Länsirannan laitonta haltuunottoa.”
Kansanmurha suisti Nooran elämän raiteiltaan.
”Itkin ensimmäiset kaksi viikkoa. Sitten kyyneleet loppuivat. En pystynyt nukkumaan ilman lääkkeitä.”
Noora ei kuitenkaan halunnut ryhtyä kokoaikaiseksi Palestiina-vaikuttajaksi.
”Kokemukseni elämästä ja olemassaolosta on mahdollinen vain taiteen kautta. Teokset ovat paikkoja, joissa on mahdollista päästä totuuden ja vapauden lähelle. Muualla on vaikea olla yhtä itsenäinen, oikukas, hassu ja haavoittuva. Jos jättäisin taiteen, lakkaisin tavallaan olemasta. Toki taide on myös työni ja toimeentuloni.”
”Olen meinannut monta kertaa luisua ihan kunnon masennukseen, joka on minulle vanha tuttu.”
Viime vuonna Noora sai Sumudin edustajana tekemästään työstä Suomen kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon myöntämän Maailmanparantaja-kunniamaininnan.
”En olisi suostunut ehdolle, jos en olisi saanut edustaa koko Sumudia. Kukaan ei pysty parantamaan maailmaa yksin.”
Noora korostaa tuntevansa monia ihmisiä, jotka tekevät Palestiinan hyväksi enemmän kuin hän.
”Minä lähinnä edustan, pidän puheita, kirjoittelen vetoomuksia ja välillä setvin maratonpuheluissa strategisia asioita. Monet aktivistit ovat olleet kaduilla kuukausia ja vieneet läpi esimerkiksi Laki särmään -aloitteen, joka on edennyt eduskuntaan saakka.”
Kahden Sumud-vuoden jälkeen Noora on vetäytynyt taka-alalle. Se tapahtui luonnollisesti, kun puheenjohtajuuskausi päättyi.
”Aktivismin ja työn yhteensovittaminen on ollut kuormittavaa. Olen meinannut monta kertaa luisua ihan kunnon masennukseen, joka on minulle vanha tuttu.”
Nyt Noora oman luonnehdintansa mukaan ”taistelee itseään kuntoon” uimalla, nyrkkeilemällä, käymällä terapiassa ja keskittymällä hetken työhönsä.
”Toimin Sumudissa edelleen, mutta aiempaa vähemmän.”
Nooran 18- ja 20-vuotiaat pojat saivat ensikosketuksensa Palestiinan tilanteeseen jo lapsina perheen lomaillessa Länsirannalla. Betlehemissä tarkastuspisteeltä kulkeutui tuulen mukana kyynelkaasua. Kuusivuotias kysyi, miksi hänen silmänsä itkevät.
”Vasta sitten omat silmäni alkoivat vuotaa ja kasvojani polttaa.”
Perhe poistui tilanteesta. Nooran oli kuitenkin vastattava kysymyksiin, miten aidan vieressä asuvat lapset pärjäävät kyynelkaasun keskellä. Tai miksi sionistit eli juutalaisten omaa valtiota vaativat ihmiset halusivat muuttaa Länsirannan kukkuloille laittomiin siirtokuntiin. Miksi heidän annettiin tehdä niin?
Noora joutui miettimään, miten selittää asioita jakamatta ihmisiä hyviksiin ja pahiksiin.
Pojat seuraavat edelleen palestiinalaisten tilannetta, ja asioista keskustellaan kotona.
Noora tarkkailee jaksamistaan mediaähkyssä. Hän seuraa uutisia, mutta vähentää somenkäyttöään aina, kun huomaa aistiensa turtuvan.
”Olen ollut pettynyt ja surullinen. Raivostuttaa, kun yhteiskunta, päättäjät ja media eivät kanna vastuutaan. On vaikea kuvailla, miltä tuntuu, kun omaa kansaa tuhotaan, ja toinen oma kansa katsoo hiljaa tai korkeintaan kauhistellen vierestä.”
Vastapainoksi Noora yrittää harjoittaa aktiivista myötätuntoa. Hän kohdistaa katseensa poliittisiin juurisyihin, jotta säilyttäisi rakkautensa elämään ja ihmisiin.
”Otan siihen mallia palestiinalaisilta, jotka eivät ole hylänneet ystävällisyyttään ja huumorintajuaan.”
Juttu on julkaistu Eeva-lehdessä 10/2025.
