Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen rakastui Tinderissä rekkakuskiin: ”Kerromme joka päivä, kuinka paljon tykkäämme”
Minna Karhunen tuli tunnetuksi eduskunnan nuorimpana kansanedustajana. Sitten hän sairastui, aloitti terapian, meni lihavuusleikkaukseen, erosi ja rakastui. Ja osti prätkän.
Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen, 58, kertoo elämänsä rooleista Eevan haastattelusarjassa.
Johtaja | Sauli Niinistöltä meni hermot – ja menisi minultakin
”Kesti pitkään, ennen kuin pystyin sanomaan itselleni, että osaan hommani. Nyt minulla on kanttia todeta, että olen hyvä työssäni Kuntaliiton toimitusjohtajana.
Minulla on kyky innostaa ja kohdata ihmiset aidosti. Menen työntekijöiden puolesta vaikka tuleen. Olen valmis auttamaan mutta en vahdi. Ihmisyys saa aikaan luottamusta. Eräs ihminen sanoi kohdattuaan mielenterveyden ongelmia, että luojan kiitos se tapahtui johtamassani työpaikassa.
Nuorena unelmani oli tulla kunnanjohtajaksi. Ensin minusta tuli kuitenkin poliitikko.
Olin 23-vuotiaana eduskunnan nuorin kansanedustaja. Sitä ennen olin ehtinyt olla Hyvinkään kaupunginvaltuustossa kaksi vuotta ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Totuin siihen, että pystyn vaikuttamaan.
Eduskunnassa kukaan ei kuitenkaan halunnut kuunnella minua, koska olin uusi ja nuori. Kokemusta korostava senioriteettijärjestys ei sopinut minulle. En ollut ryhmäpelaaja vaan kapinoin.
En ihmettele, että puolueen silloiselta puheenjohtajalta Sauli Niinistöltä menivät hermot kanssani. Nyt ymmärrän häntä täysin. En kestäisi itseni kaltaista.
Jäin pois eduskunnasta kahden kauden jälkeen, koska tunsin, etten pysty vaikuttamaan asioihin kuten haluan. Sen jälkeen opiskelin Tampereen yliopistossa hallintotieteiden maisteriksi kahdessa vuodessa. Toteutin nuoruuden unelmani: minusta tuli ensin Karkkilan kaupunginjohtaja ja sittemmin Järvenpään kehitysjohtaja ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja.
Olen ensimmäinen nainen Kuntaliiton toimitusjohtajana mutta en ole ajatellut asiaa erityisemmin. Olen aina päässyt eteenpäin enkä ole jättänyt asioita tekemättä sukupuoleni takia.
Hyvinkään rotaryklubiin minua ei aikanaan hyväksytty. Myöhemmin pyydettiin. En mennyt.
Tärkeät asiat kirjoitan käsin muistikirjaan. Kun Järvenpään kaupungin kehitysjohtajana neuvottelin maakaupoista rakennusliikkeiden kanssa, leväytin pöydälle muistikirjani, jonka kannessa luki Queen of Fucking Everything.”
Tytär | Ainoan lapsen rooli korostuu nyt
”Olen sukuni ensimmäinen ylioppilas, ja vanhempani ovat seuranneet uraani ihmeissään. Isä pohti kerran, mistä olen perinyt geenini. Vastasin, että ottamalla niin hänen kuin äidin parhaat puolet.
Tulen työläisperheestä hyvinkääläisestä lähiöstä. Isä oli syntyessäni 20-vuotias, äiti 19. Isä oli kasvanut haastavissa oloissa monilapsisessa perheessä. Äidinäiti, Hilja-mummo, oli palvelija ja siivooja. Hän jäi leskeksi äitini ollessa nelivuotias.
Olen ainoa lapsi. Käytännössä minut kasvatti mummo. Hän asui meillä, enkä ollut päivähoidossa. Mummo kuoli, kun olin kolmetoista. Se oli iso menetys. Lapsuudessani kaikki oli kuitenkin hyvin.
Äiti on ollut minulle esimerkki vahvasta naisesta. Hän meni 14-vuotiaana töihin myymäläapulaiseksi ja eteni tavaratalon johtajaksi. Muistan hänet tekemässä kotona työvuorolistoja ja puhumassa johtamisesta. Äiti on näyttänyt, että kaikki on mahdollista.
Äiti sairastui Parkinsonin tautiin kymmenen vuotta sitten 67-vuotiaana. Isä hoiti häntä, kunnes äiti kaksi vuotta sitten muutti palvelutaloon. Nyt äiti on yksinäinen siellä ja isä kotona, koska he ovat olleet tiivis pari.
Äidin sairastuminen on ollut hirveä suru. Hän itsekin on varmaan katkera, kun saman ikäiset ystävät reissaavat ympäri Eurooppaa eikä hän pääse enää liikkumaan.
Tässä vaiheessa ainoan lapsen rooli korostuu. Olisi ihanaa, että olisi sisaruksia, joiden kanssa jakaa tunteita. Lapsiani en halua rasittaa, sillä heillä on oma elämänsä.
Ennen isä oli aina menossa kavereineen ja metsästysreissuilla. Nykyään olemme läheisempiä kuin koskaan. Soitamme monta kertaa viikossa, ja meillä on mukavaa yhdessä. Teen isälle ruokaa, puhumme yhteisestä harrastuksestamme metsästyksestä ja olemme käyneet peurakytiksellä yhdessä.
Isä on oppinut luottamaan ja tukeutumaan minuun. Uskon, että hän on arvostanut minua aina. Nyt hän sanoo ääneen iloitsevansa siitä, että hänellä on minut.”
”Ulkonäkökommentteja ei ollut tarkoitettu loukkaamaan, mutta ne jäivät sisälleni.”
Äiti | Rakkautta mutta liian vähän läsnäoloa
”Kun lapseni olivat pieniä, menin uraputkessa. Olin silloin Hyvinkään kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kansanedustaja. En pysähtynyt miettimään asioita. Jos eläisin elämäni uudelleen, ehkä tekisin jotain toisin. Äidin roolin olen osannut kaikista huonoiten, ja tunnen siitä suurinta epätäydellisyyttä.
Toivoin kolmea lasta ja ehdin saada kaksi ensimmäisen puolisoni kanssa. Tytär on nyt 31-vuotias, poika 27.
Palasin eduskuntaan äitiyslomilta, kun tytär oli neljä ja puoli kuukautta, poika puolivuotias. Minulla oli kiire töihin, ja anoppi tuli hoitamaan lapsia kotiin.
Tyttären teini-iässä harkitsin vuorotteluvapaata. Hän sanoi, ettei minun tarvitse ottaa sitä. En kuulemma ollut paikalla silloinkaan, kun he olivat pieniä. Kun laitoin hyvää ruokaa, sain kuulla pojalta, etten laittanut sitä heille, kun he olivat lapsia.
Olin aina ajatellut, että riittää, kun lasten ympärillä on turvallisia aikuisia. En ymmärtänyt, kuinka tärkeä olisin ollut äitinä. Syytän itseäni enemmän kuin lapset, vaikka tiedän, että olen ollut parempi äiti työssäkäyvänä.
Lapsille olen halunnut antaa tilaa ja tukea. Rakastan heitä ehdoitta, sillä kärsin nuorena riittämättömyyden tunteesta. Edellinen sukupolvi saattoi esimerkiksi heittää minulle ulkonäkökommentteja pidäkkeettömästi. Niitä ei ollut tarkoitettu loukkaamaan, mutta ne jäivät sisälleni.”
Selviytyjä | Masennus ilmeni syömishäiriönä
”Sairastuin syömishäiriöön ja masennukseen, koska tunsin suurta riittämättömyyden tunnetta.
Olin silloin kolmekymppinen ja opiskelin maisteriksi, koska minulla ei ollut akateemista loppututkintoa. Yliopistossa päätin hallita painoa paastoamalla viikon, minkä jälkeen ahmin kaksi viikkoa.
Ymmärsin, ettei se ollut normaalia, ja sain opiskelijaterveydenhuollosta lähetteen syömishäiriöklinikalle. Lääkäri Aila Rissanen kuunteli minua aikansa ja diagnosoi keskivaikean masennuksen, joka ilmeni syömishäiriönä.
Olin viisi viikkoa sairaalassa, sen jälkeen menin töihin. Kaikki alkoi uudelleen. Saatoin syödä kolme lounasta: töissä, kotimatkalla pikaruokaa ja kotona. Minulla oli itsetuhoisia ajatuksia, ja aloin viillellä itseäni. En uskaltanut ajaa autoa, koska pelkäsin tekeväni jotakin harkitsematonta. Onneksi kerroin asiasta ystävilleni, ja he saivat minut hakeutumaan hoitoon.
Sen jälkeen olin sairauslomalla kahdeksan kuukautta. Kahden vuoden terapiassa sain lukkoja auki ja työkaluja itselleni. Eivät kaikki kysymykset olleet kivoja, välillä itkin ja olin vihainen.
Olen sittemmin mennyt uudestaan terapiaan kriisitilanteissa, kuten yhdeksän vuotta sitten erotessani lasteni isästä. On sama, hoidetaanko katkennutta jalkaa vai mieltä. Tärkeintä on saada apua, ja minä olen onneksi saanut.
Siitä on ollut hyötyä, että poliitikon ja virkamiehen taustallani tiedän, miten järjestelmä toimii.
Minusta tuli silti Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron uhri. Tietoni eivät kuitenkaan vuotaneet julkisuuteen, eikä kukaan käyttänyt niitä.
Nyt huomaan, että siipeni kantavat. En ole huonompi kuin toiset. Sairastuminen opetti asettamaan omat rajat ja antoi työkaluja vaikeuksiin. Opin tuntemaan itseni paremmin.
Olen vaativa ja armoton itseäni kohtaan. Saatan jäädä kiinni virheisiini. Niistä ei kuitenkaan tule mörköjä, kun puhun niistä. Osaan myös nauraa itselleni.
Minulla on tuhat rautaa tulessa. Teen paljon ja olen nopea, jolloin tulee myös virheitä. Olen vakuuttava silloinkin, kun puhun puuta heinää.
Lihavan minäni kanssa en silti koskaan ollut sinut. Viisitoista vuotta sitten kävin lihavuusleikkauksessa. Diabetes ja korkea verenpaine olivat terveydelliset syyt, mutta paino on ollut myös itsetuntokysymys.
Olen elänyt kauan erittäin ylipainoisena ja nähnyt hirveästi vaivaa löytääkseni omankokoisia, kauniita vaatteita. Nyt se on aiempaa helpompaa.
Alkoholinkäytön lopetin kaksi vuotta, sillä halusin nukkua paremmin ja hallita painoa. Sitä ennen tuli tissutelluksi joskus liikaakin. Työssäni on edustamista, ja olen osannut bilettää kunnolla. Juomisen jälkeen tuli aina vain huonompi olo. Sanoin itselleni, että nyt riittää.
Sen jälkeen en ole keksinyt syytä juoda. Nukun hyvin, iho hehkuu, eikä ole turvotuksia. Minusta tuntuu kivalta, kun joku sanoo, että näytän hyvältä. Olen opetellut ottamaan vastaan kohteliaisuuksia ja sanomaan, että minäkin pidän mekostani.”
”Raimo alkoi ajaa taksia, ja sovimme, ettei hän tee töitä viikonloppuisin. Se oli suuri rakkaudenteko.”
Puoliso | Puoliso löytyi täysin eri maailmasta
”Minua ei ole luotu elämään yksin. Menin Tinderiin vuoden kuluttua avioerostani. Olihan siellä kaikenlaisia tyyppejä ja huonoja treffejä. Yllättävän nopeasti kohtasin kuitenkin Raimon.
Totesimme, että olemme jo sen ikäisiä, ettemme halua pelailla, ollako yhdessä vai ei. Olin juuri täyttänyt 50, Raimo on neljä vuotta vanhempi.
Vaikka meillä oli samat aikomukset, olimme täysin erilaisia. Meillä ei ollut yhteisiä tuttuja, ei edes yhtään yhteistä Facebook-kaveria. Raimo ei tiennyt minusta mitään, koska oli viettänyt paljon aikaa ulkomailla eikä ollut kiinnostunut politiikasta. Minusta se oli ihanaa. Hän on aikuinen, oikeasti vakaa ihminen.
Puolen vuoden päästä ensikohtaamisesta mietin, ettei suhteesta tule mitään. Raimo ajoi vielä silloin rekkaa ulkomailla ja oli sen takia paljon poissa kotoa. Heitin hänet pihalle. Turha tulla sieltä ulkomailta takaisin!
Sen jälkeen kävimme vakavan keskustelun. Raimo sanoi, että hänen olisi helpompaa vaihtaa ammattia kuin minun, eikä hän suinkaan tekisi sitä ensimmäistä kertaa. Raimo alkoi ajaa taksia, ja sovimme, ettei hän tee töitä viikonloppuisin. Se oli suuri rakkaudenteko. Vuoden päästä menimme kihloihin.
Olemme käyneet läpi asiat, joihin aikaisemmat liittomme kaatuivat. Mitä olemme tehneet tyhmästi? Mitä odotamme toisiltamme? Kerään asioita sisälleni. Ne kasvavat möykyksi, alan kiukutella ja osoittaa mieltä. Nyt yritän sanoa heti, jos jokin ärsyttää.
Kesällä ajoimme Raimon kanssa asuntoautolla kaksi ja puoli viikkoa pitkin Eurooppaa. Olemme hyvä tiimi. Vain siitä tuli kerran kinaa, kumpi autoa todella ohjaa, kun sain vihdoin ajaa. Raimo rakastaa ajamista.
Minulle kosketus ja hyväilevät sanat ovat tärkeitä. Kerromme joka päivä, kuinka paljon tykkäämme ja välitämme toisistamme ja arvostamme toisiamme. Kosketamme paljon, se on molemmille tärkeää.
Arkena vietämme aikaa kotona. Harrastamme yhdessä metsästystä. Tärkeä on mökki Sallassa, josta Raimon suku on kotoisin.
Ansaitsen puolisoani enemmän. Minulle se ei ole ollut ongelma, mutta Raimolle se taisi olla aluksi vaikeaa. Olen sanonut hänelle, että ’anna mun mahdollistaa se meille’. Minä voin rahoittaa esimerkiksi remontin, jonka hän osaa toteuttaa. Hän on taitava.
Rahakysymys helpotti, kun menimme naimisiin viisi vuotta sitten. Nyt olemme aidosti yksikkö.
Raimon kanssa olen toteuttanut unelmani moottoripyörästä. Hänellä on ollut niitä useita, ja kävimme kesällä 2018 hänen moottoripyörällään Lofooteilla.
Kyydissä oli hirveän tylsää. Sanoin, että seuraavan reissun tekisimme kahdella moottoripyörällä. Torstaina tulimme kotiin. Viikonloppuna hän opetti minua ajamaan. Maanantaina ostin 500-kuutioisen Kawasakin. Se oli minulla vain kaksi kuukautta, koska halusin Harley Davidsonin.
Vasempaan käsivarteeni on tatuoitu maailman partioliittojen tyttöjen ja poikien tunnukset, oikeaan Harley Davidsonin merkki. Se edustaa rämäpäisyyttä minulle, joka olen vähän arka.
Prätkä on minulle vapauden ja rohkeuden symboli. Moottoripyörän selässä tunnen itseni vahvaksi. Olen onnellinen ja ylpeä itsestäni, kun ajan. Teen sen, koska osaan ja voin.”
Haastattelu on julkaistu Eeva-lehdessä 10/2025.
