Jiri Nikkinen salamarakastui puolisoonsa Minnaan liikennevaloissa – rakkauden hinta oli niin kova, että muusikko aloitti terapian
Kun Jiri Nikkinen rakastui Minnaan, hän erosi silloisesta avioliitostaan. ”Minussa oli ollut Minnan kokoinen tyhjiö, joka alkoi täyttyä”, hän sanoo.
Onko äiti taas ottanut yliannostuksen lääkkeitä? Sitä Jiri Nikkinen mietti lapsena kymmeniä kertoja.
Epäilys heräsi useimmiten, kun muusikkoisä oli keikkareissulla. Äiti muuttui illan aikana erityisen poissaolevaksi, ja hänen puheensa sammalsi.
Kerran niin tapahtui, kun Jiri oli kuusi- tai seitsemänvuotias ja isä Ruotsissa.
”Kun isä soitti kotiin, äiti huusi hänelle puhelimeen, että nyt mä tapan itseni.”
Isällä oli juuri keikka alkamassa. Hän ei voinut puhua kauan, mutta silläkin kerralla joko hän, Jirin äidinäiti tai äiti itse soitti ambulanssin, joka haki äidin vatsahuuhteluun.
Kun äiti vietiin sairaalaan, kotiin laskeutui aavemainen hiljaisuus.
”Koko lapsuuteni kului kauhunsekaisissa fiiliksissä. Pelkäsin jatkuvasti, ettei äiti selviäisi hengissä. Kukaan ei puhunut kanssani siitä, mitä tapahtui.”
Musiikki pelasti Jirin, ja sen voimasta kertoo myös hänen marraskuussa ilmestyvä omaelämäkertansa Hyvä Bore – Clifters, Beatles ja elämäni musan parissa.
”Musiikki on aina ollut turvapaikkani ja intohimo, josta saan hirveästi energiaa”, marraskuussa 60 vuotta täyttävä laulaja-lauluntekijä sanoo.
Noin kuusivuotiaana Jiri sattui kuulemaan, kun isä kuunteli The Beatlesin albumia Abbey Road luurit päässään ja hyräili mukana. Seuraavana päivänä Jiri poimi levyn isän levyhyllystä.
”Beatlemania vei siitä hetkestä mukanaan. Tiesin välittömästi, että tätä haluan tehdä isona.”
Unelma toteutui. Jiristä tuli hittibändi Cliftersin laulaja ja kansansuosikki.
”Meillä oli hyvä tsägä, koska nousimme menestykseen jo nuorina. Se antoi mahdollisuuden toimia myöhemminkin musiikin parissa.”
Kun Jiri syntyi vuonna 1965, lapsuudenperhe asui Helsingin Alppilassa.
Konekirjoittajan ja mannekiinin töitä tehnyt Maisu-äiti kärsi vakavista mielenterveysongelmista.
”Äiti oli herkkä ja rakastava ihminen, mutta hänen energiansa meni itsensä kasassa pitämiseen.”
Puoliksi romanitaustainen muusikkoisä Inno taas oli boheemi oman tiensä kulkija, joka oli paljon poissa kotoa.
Jirin kasvatus jäi pitkälti Siiri-mummon ja Liisa-mummin tehtäväksi. Äidinäiti Liisa jopa asui pitkään perheen kotona.
”Sain hirveän vapaan kasvatuksen. Käytännössä vedin itse itselleni rajat.”
Jiri siirsi usein patjansa öiksi vanhempiensa makuuhuoneeseen, jotta pystyisi vahtimaan, ettei äiti ottaisi lääkkeitä. Kun äiti oli sairaalassa, Jiri valvoi.
Hän valvoi myös isän keikkareissujen takia. Isä kiersi Reijo Taipaleen bändin kanssa Suomea ja palasi kotiin usein kahden kolmen aikaan yöllä.
”Pelkäsin, että hän ajaa kolarin. Sain unta vasta, kun ovi kalahti kiinni hänen tullessaan.”
Koulussa Jiri oli usein väsynyt eikä jaksanut keskittyä opetukseen. Koulu ei tahtonut sujua.
”Faija yritti kotona opettaa minua, mutta kun läksyt eivät menneet kaaliin, faija hermostui ja haukkui minua joskus tyhmäksi. Ajattelin, että olen kai sitten tyhmä.”
Jirillä ei ollut sanoja tuntemalleen hädälle. Se alkoi ilmetä silmien nykimisliikkeinä ja pakonomaisina hokemina. Jiri saattoi toistaa esimerkiksi hyvän yön toivotuksensa kolme kertaa peräkkäin. Hänestä tuntui, että se saattaisi ehkäistä pahaa tapahtumasta.
Ensimmäisen luokan lopulla Jiri passitettiin kuukauden tarkkailujaksolle Hesperian psykiatrisen lastensairaalan suljetulle osastolle.
Kun vanhempien auto kaarsi pois sairaalan pihasta, Jiri tunsi olonsa täydellisen hylätyksi.
”Suljetulla osastolla kanssapelaajat olivat aika sekopäitä. Tajusin pian, etten kuulu sinne pakkoliikkeistäni huolimatta.”
Osastojakson vuoksi Jiri jäi koulussa jälkeen. Sitten perhe joutui muuttamaan ensin Kannelmäkeen ja sieltä Länsimäkeen Vantaalle.
”Koulunvaihdot aiheuttivat juurettomuuden tunnetta. En tutustunut helposti uusiin ihmisiin ja olin jatkuvasti outsider.”
Äiti vei Jirin terapiaan. Terapeutti oli mukava, mutta häpeä sulki Jirin suun. Hän ei avautunut terapeutille vuosien aikana kotiasioista ollenkaan.
Ala-asteella Jiri sai joka kesä ehdot. Vaikka hän pänttäsi ja sai yksityisopetusta, hän jäi seuraavalla lukukaudella aina entistä pahemmin jälkeen.
Seitsemännen luokan Jiri kävi kahteen kertaan. Uudella luokalla oli Luri Luokkala. Hänkin oli intohimoisen kiinnostunut musiikista, erityisesti Elviksestä.
”Aloimme soitella kimpassa ihan huviksemme.”
Jiri ja Luri hankkivat jenkkityyliset 1950-luvun baseball-huoparotsit ja kirjailivat niiden selkään ”Long Tall Sally”. Se oli viittaus sekä The Beatlesin että Elviksen versioimaan kappaleeseen.
”Jengi huuteli, että mitä Lontoon sällejä te luulette olevanne, ja takit löytyivät aina lattialle tiputettuina ja maassa poljeskeltuina. Emme silti muuttaneet linjaamme.”
Jirin ja Lurin bändi sai nimekseen Clifters. Se sai musiikillisen ja esteettisen inspiraationsa kuusikymmentäluvun bändeistä. Opettaja pyysi kaksikkoa soittamaan koulun juhliin.
”Muut diggasivat ja kehuivat, että osaatte soittaa. Ajattelin, että onpa magee juttu, löysin viimein oman paikan omilla ehdoillani.”
Peruskoulun jälkeen Jiri meni ammattikouluun, koska ei muutakaan keksinyt. Hän päätyi asemoijaksi Kuvalaattatehtaalle. Siellä hänellä oli minimipalkka, ja aamuisin piti herätä kuudelta.
”Mietin masentuneena, että tällaistako elämäni sitten on, kun en muualle pääse.”
Vapaa-aika kului rokkibaareissa. Jiri lääkitsi itseään alkoholilla, ja humalassa oli helppo löytää naisseuraa.
Ylilyöntejä sattui usein. Kerran Jiri oli sammunut keskellä talvea kovalla pakkasella Porvoon moottoritien reunaan. Tuntematon taksikuski poimi hänet kyytiin ja vei kotiin. Jiri ei vieläkään tiedä, miten oli päätynyt moottoritielle.
Musiikki kuitenkin antoi uuden suunnan. Vuonna 1983 Clifters osallistui rockin SM-kisoihin ja sijoittui kolmanneksi. Keikat lisääntyivät.
Levymoguli Ralf Örn otti yhtyeen talliinsa. Örnin puoliso Jaana Rinne alkoi tehdä yhtyeelle suomenkielisiä, kaupunkielämästä ja nuorten aikuisten suhteista ammentavia sanoituksia. Vuonna 1986 ilmestyi single Hyvä Bore.
”Siitä lasken ammattilaisurani alkaneeksi.”
”Kärsin bulimiasta. Olin laiha, mutta ajattelin, että rokkarin pitäisi olla vielä laihempi. Kun olin syönyt, oksensin lihomisen pelossa.”
Suljettujen porttien takana odotti kymmeniä tyyppejä vihkojen kanssa pyytämässä nimikirjoituksia. Cliftersin Linnanmäen-keikka oli juuri päättynyt.
”Huomio oli juuri sitä, mitä olimme halunneet”, Jiri muistelee.
Oli vuosi 1989 ja Sexi on in -levy oli juuri ilmestynyt. Clifters esiintyi parhaimmillaan kymmenilletuhansille kuulijoille.
Osa faneista oli melko fanaattisia.
”Ilosaarirockissa yksi tyttö tuli näyttämään käsivarttaan, johon oli vuollut veitsellä nimeni isoin kirjaimin. Se oli vähän pelottavaa.”
Jiri ei ollut ehtinyt vielä tehdä tiliä menneisyytensä kanssa. Suursuosion synnyttämiin paineisiin hän reagoi juomalla ja oksentelemalla.
”Siihen aikaan kärsin bulimiasta. Olin laiha, mutta ajattelin, että rokkarin pitäisi olla vielä laihempi. Kun olin syönyt, oksensin lihomisen pelossa.”
Pari-kolmekymppisenä Jiri törmäsi fundamentalistiuskovaisiin, jotka saarnasivat kadotuksesta.
”Yksi kaveri jakoi traktaatteja, ja joskus steissillä erehdyin puhumaan totaaliuskovaisten kanssa. Heidän jyrkkien ajatustensa kuuleminen pani pääni sekaisin.”
Jirin lapsenusko vaihtui käsitykseen tuomitsevasta Jumalasta, joka tarkkailee ja rankaisee.
”Aloin ruoskia ja syytellä itseäni milloin mistäkin.”
Örn ja Rinne halusivat, että Clifters jatkaisi coverbiisilinjalla, mutta Jiri halusi tehdä omia kappaleita. Lopulta Jiri erosi itse perustamastaan bändistä.
”Halusin, että lapseni saavat kaiken sen, mitä en itse saanut. Kehuin heitä kaikesta mahdollisesta.”
”Lasten saaminen oli minulle todellinen yllätys, ja ihana sellainen”, Jiri sanoo.
Jiri sai kolme poikaa vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä. Hän oli alkanut seurustella silloisen vaimonsa Rian kanssa Cliftersin huippusuosion aikoina.
”Lähes kaikilla tutuillamme oli jo jälkikasvua. Olin ajatellut, että minä jään varmaan ilman lapsia.”
Isäksi tultuaan Jiri tajusi, kuinka paljon oli aina kaivannut oman isänsä huomiota.
”Halusin, että lapseni saavat kaiken sen, mitä en itse saanut. Kehuin heitä kaikesta mahdollisesta. Omasta ajasta luopuminen ei ollut kriisin paikka, koska olin lapsista niin onnellinen.”
Jiri teki työkseen sanoituksia muille artisteille. Hän aloitti työt iltaseitsemältä ja lopetti ne aamuseitsemältä.
”Olin ihan eri rytmissä kuin muu perhe. Minulle sai huutaa lujaa, että maa kutsuu. Kymmenen vuotta meni muutenkin aika usvassa. Juuri kun ei tarvinnut enää vaihtaa yhden lapsen vaippoja, tuli seuraava.”
Jiri on erityisherkkä ja sisäänpäinkääntynyt, kun taas Ria oli hänen mielestään ulospäinsuuntautuneempi. Pariskunnan ristiriitatilanteissa Jiri tunsi jäävänsä aina altavastaajaksi.
”Reagoin liiankin paljon sanattomaan viestintään. Lakaisimme kuitenkin ongelmat maton alle emmekä puhuneet niistä.”
Eräänä elokuisena yönä vuonna 2012 Jiri oli tulossa Beatles-tribuuttibändinsä keikalta selvin päin, kun liikennevaloissa ohi kulki vaalea, kaunis nainen.
Jiri ja nainen katsoivat toisiaan, ja tien yli päästyään kumpikin kääntyi vielä katsomaan taakseen.
Jiri päätti mennä juttelemaan naiselle, joka esittäytyi Minnaksi. Nainen oli lähdössä taksilla kotiin, mutta Jiri tarjosi kyytiä. Siitä alkoi tapailu.
”Minna osasi kuunnella, ja hän katsoi minua lämpimästi ja arvostavasti. Olin kaivannut sellaista katsetta.”
”Minussa oli ollut Minnan kokoinen tyhjiö, joka alkoi täyttyä.”
Ero aiemmasta suhteesta tuntui lopulta ainoalta vaihtoehdolta.
Jiri muutti Minnan luo. Siitä alkoi ihana ja kauhea vuosi. Jiri koki syvää yhteenkuuluvuutta Minnan kanssa mutta tunsi jatkuvaa syyllisyyttä perheen hajottamisesta.
”Kun kirjoitin kirjaani, tajusin, että vanhemmillani on omiakin traumojaan. Olen antanut kaiken heille anteeksi.”
Eron jälkeisenä vuonna Jiri hakeutui terapiaan. Terapeutti kysyi, millainen hänen lapsuutensa oli ollut. Jiri vastasi, että ihana.
”Lapsuus tuntui kultaiselta, koska tykkäsin pienen pojan roolista ja olin kotonani siinä.”
Terapian edetessä Jiri ymmärsi, millaista turvattomuutta äidin psyykkinen sairaus ja isän poissaolo olivat aiheuttaneet.
Jiri tajusi myös, mistä hänen huono itsetuntonsa johtui. Isän positiivisen huomion puute tuntui niin pahalta, että Jiri katkaisi välit tähän kahdeksaksi vuodeksi.
”Vasta kun isä sairastui syöpään, havahduin siihen, mitä olin tekemässä.”
Isä ja poika tapasivat ja puhuivat asiat selviksi. Siitä alkoi uusi hyvä suhde.
”Kun kirjoitin kirjaani, tajusin, että vanhemmillani on omiakin traumojaan. Olen antanut kaiken heille anteeksi.”
Jirin äiti on saanut apua ongelmiinsa ja voi nykyään ihan hyvin. Myös äidin ja pojan välit ovat lämpimät, samoin Jirin suhde ex-puolisoon ja lapsiin.
”Lähdin kotoa pois, joten isänä olisin voinut olla parempikin. Olen kuitenkin yrittänyt olla aina lasten saatavilla. Eron jälkeenkin hoidin heidän kuljetuksiaan ja osallistuin arkeen mahdollisimman paljon. Olen isänä aika rento ja cool, en ihan normifaija.”
Suhde Minnaan tuntuu Jiristä edelleen oikealta. Naimisiin pari meni viime vuonna.
”Kaikki tuntuu helpolta ja tasapainoiselta. Minna on todellinen rakkauteni.”
Kumppanina Jiri kuvailee itseään ”uskolliseksi, kiltiksi, herkäksi ja varmaan aika rasittavaksi”.
”Olen niin boomeri, että joudun pyytämään Minnalta apua usein esimerkiksi läppärin kanssa. Kun toinen tulee väsyneenä töistä, hänellä olisi varmaan parempaakin tekemistä.”
The Beatles kulkee Jirin mukana edelleen. Se on ankkuroitunut hänen elämässään ihan kaikkeen. Nykyisen maailmankatsomuksensakin Jiri kiteyttää The Beatlesin kappaleen mukaan: all you need is love.
”Minulla on vieläkin vähän ongelmia Jumalan kanssa. En ymmärrä, miten armo ja kadotus mahtuvat samaan lauseeseen. Minusta korkein voima on rakkaus. Mitä enemmän sitä on, sitä parempi meidän kaikkien on olla.”
Juttu on ilmestynyt Eeva-lehdessä 10/2025.
