Kai Vaine ja Sanni Haahdenmaa-Vaine näyttelivät vuosia paria suositussa tv-sarjassa – sitten salamarakkaus iski
Näyttelijät Kai Vaine ja Sanni Haahdenmaa-Vaine perustivat uusperheen, jossa saa puhua tunteista ja kehittää itseä. Molemmat ovat opiskelleet uusia ammatteja turvatakseen tulevaisuuttaan.
Ulko-ovella vieraita tervehtii Reino, ruskea labradorinnoutaja. Sisällä keväinen valo paistaa läpi alakerran. Näyttelijät Sanni Haahdenmaa-Vaine, 43, ja Kai Vaine, 46, ovat asuneet länsitamperelaisessa omakotitalossa kohta kahdeksan vuotta.
Pariskunta ei ollut varsinaisesti etsimässä omaa taloa ensimmäiseksi yhteiseksi kodikseen. Sanni kävi kuitenkin katsomassa paikkaa kahden tyttärensä kanssa, ja jokin siinä houkutti. Uusperheen koti oli löytynyt.
Sittemmin 1960-luvulla rakennettua kivitaloa on remontoitu ”hirvittävän paljon”, kuten Kai sanoo. Alakertaan on tehty pieni eteissiipi, autotallikerrokseen aikuisten tilat ja takapihalle integroitu lasiterassi. Remontointi on parille mieluista puuhaa.
”Kun päätämme vaihtaa tapetin, olen vartissa käynyt ostamassa kamppeet ja sitten aloitamme”, Sanni kertoo.
Kevään hanke oli lastenhuone. Nyt yläkerta on uusperheen jälkikasvun valtakuntaa.
”Remontoiminen on rankkaa, koska samalla on pyöritettävä arkea. Hermo menee, kun työmaan kaaos leviää koko huusholliin. Meillä pitäisi silloin olla kodinhoitaja, joka laittaa ruokaa ja pesee pyykit”, Sanni sanoo ja huokaisee.
Yhteinen huumori auttaa kestämään väliaikaisen myllerryksen.
Pariskunta osui samaan paikkaan ensimmäisen kerran 2010-luvun alussa. Sanni työskenteli silloin Rauman kaupunginteatterissa ja kävi katsomassa vierailevan esityksen, jossa Kai näytteli.
”On aivan hullu ajatus, että 15 vuoden kuluttua siitä olen hänen kanssaan naimisissa”, Sanni sanoo.
”On turha kuvitella tietävänsä, miten asiat menevät. Niin se elämä virnuilee. Jotain suunnitelmia sillä on varmasti nytkin”, Kai pohtii.
Varsinainen tutustuminen tapahtui muutamaa vuotta myöhemmin TV2:n Uusi päivä -sarjan kuvauksissa Tampereella. Sanni ja Kai esittivät sarjassa pariskuntaa, joten he näyttelivät paljon yhdessä. Työn ulkopuolella yhteyttä ei pidetty.
”Välillämme ei ollut romanttista viritystä”, Kai sanoo.
Työkaverit alkoivat nähdä toisensa uusin silmin vasta kun sarjan viimeistä tuotantokautta kuvattiin 2018.
”Rakkaus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta”, Kai kertoo.
”Tunteet piileksivät sisälläni. En ollut sitä ennen katsonut Sannin suuntaan sillä silmällä, koska elämämme olivat eri vaiheissa ja paikoissa.”
Kai asui silloin Helsingissä, Sanni kahden tyttärensä kanssa Tampereella. Kai uskoo, että tarttui rakkauteen, koska oli avoin muutokselle. Elämässä ei ollut kitkaa, joka olisi sen estänyt. Sanni ajattelee, että elämänmuutokseen valmistautuminen on osin tiedostamatonta.
”Vaikka olimme katselleet toisiamme vuosia, rakastuimme kuin ensisilmäyksellä. Tunne oli äkillinen ja voimakas. Silmäni avautuivat sille, että Kaitsu on sielunkumppanini. Olin varma, että meidän on jatkettava yhdessä eteenpäin, vaikka ei ollut takeita, miten se onnistuisi.”
”Sen jälkeen kun rakastuimme, meidän ei ole koskaan tarvinnut varmistella toisiltamme, oletko vierelläni, rakastatko minua. Sitä ei tarvitse testata.”
Sanni
Varmuus sitoutumisesta oli silti vankka alusta asti.
”Sen jälkeen kun rakastuimme, meidän ei ole koskaan tarvinnut varmistella toisiltamme, oletko vierelläni, rakastatko minua. Sitä ei tarvitse testata”, Sanni jatkaa.
Kai muutti Helsingistä Tampereelle, ja muodostui uusperhe. Parin vuoden välein syntyi kaksi yhteistä poikaa.
”Kaitsu saa minut nauramaan makeasti päivittäin. Hän on luotettava, ja tiedän, että hän haluaa minulle aina hyvää.”
”Sannissa on valoa, lämpöä ja hellyyttä. Hän on täyspäinen ihminen. Tiedämme, että asiat voidaan selvittää puhumalla.”
Sannin mukaan vaikeat asiat käsitellään, vaikka joskus eri tahdissa.
”Emme kilpaile siitä, kumpi on oikeassa. On tärkeää, ettei meidän tarvitse kyseenalaistaa sitä, mihin olemme parina menossa. Suunta on yhteinen.”
Toisen rinnalla kumpikin on voinut kasvaa ihmisenä.
”Olen Kaitsun avulla opetellut tervettä itsekkyyttä ja rajojen vetämistä. Minun ei tarvitse suostua kaikkeen ja olla aina saatavilla. Olen tajunnut, että jos sanon ei, maailma ei kaadukaan. Voin myös tehdä asioita, jotta itselläni on hyvä olla.”
”Joissain asioissa rajojen vetäminen on mahdollisesti minun roolini isänä”, Kai ehdottaa.
Kai tuli isäksi nelikymppisenä. Siihen asti hän oli itsensä herra.
”Se sopii kehityskaareeni, tulen aina vähän perässä”, hän virnistää ja Sannia naurattaa.
Kai ajattelee, ettei perheen perustaminen nuorena olisi ollut hänelle viisasta.
”Olen kai aina ollut jonkinasteisessa eksistentiaalisessa kriisissä, joka on aiheuttanut rauhattomuutta ja halua vaihtaa maisemaa. Nykyään olen aiempaa levollisempi enkä kaipaa muualle.”
Isyys merkitsi hänelle ensin selittämätöntä, primitiivistä tarvetta lisääntyä. Kai uskoo, että ihmisen perustavanlaatuinen luonne ei juuri muutu isyyden takia, mutta isänä hän valitsee tehdä toisin kuin ennen.
”Valitsin Sannin ja sen, että suhteemme toimisi. Ja sitten kun syntyi lapsia, halusin olla heitä varten.”
Sanni näkee muutoksen kumppanissaan. Kai arvelee saaneensa isänä lisää rauhaa, vastuuntuntoa ja johdonmukaisuutta.
”Toisin kuin nuorempana reflektoin itseäni, koska lasten tulevaisuus nojaa minuun. Olemalla ääliö rajaisin heidän mahdollisuuksiaan. Sen sijaan minun pitää pysyä poissa tieltä, jotta he voivat kasvaa omanlaisikseen”, Kai sanoo.
Vanhempi kantaa lapsesta huolta, oli lapsi minkä ikäinen tahansa.
”Se on välillä niin musertavaa, että sitä on vaikeaa kestää”, Kai jatkaa.
Huolta suurempaa on kuitenkin riemu.
”Kun katselen itseni näköisten otusten kasvua, he tuottavat valtavasti iloa.”
Yhteinen sävel on olennaista ison perheen vanhemmille. He juttelevat kasvatuksesta iltaisin, kun talo hiljenee.
Sanni ja Kai eivät halua olla kasvattajina tunteiden vietävinä vaan pohtivat linjaukset huolellisesti. Päivän sattumuksille myös nauretaan.
Hetkittäin Sanni potee huonoa omaatuntoa.
”Välillä tunnen, etten meinaa äitinä riittää. On vaikeaa jakaa kaikille lapsille yhtä paljon aikaa, huomiota ja välittämistä. Lapset ovat myös erilaisia: toiset ottavat huomion ja toiset jäävät odottelemaan. Siksi vanhempien tuntosarvien on oltava aina viritettyinä.”
Pari ajattelee, että suurperheessä säännöistä on pidettävä tiukasti kiinni. Muuten syntyy herkästi dominoefekti.
”Jos yhdellä lähtee hankaamaan, se vaikuttaa kaikkien hyvinvointiin ja talon tasapainoon”, Kai sanoo.
Hän ja Sanni aistivat tarkasti kodin tunnelmaa. Kyse ei ole pelkästään siisteydestä ja kodikkuudesta vaan henkisestä ilmapiiristä. Jos tunnelma myrkyttyy, siihen puututaan.
”Vaalimme keskustelevaa ja sallivaa ilmapiiriä. On varmistettava, että kaikki voivat hyvin, eivätkä erimielisyydet kärjisty”, Sanni sanoo.
”Kukaan ei saa tuntea, että saa vähemmän kuin toinen. Sellainen vinouma aiheuttaa turhaan katkeruutta”, Kai korostaa.
Neljän lapsen uusperhe ei ole helppo paketti. Kummankaan vanhemman työt eivät osu perinteiseen virka-aikaan.
”Yksikin päivä voi olla sellainen palapeli, että illalla huokaisemme, että selviydyimme”, Sanni sanoo.
”Toivottavasti nämä ovat nyt niitä ruuhkavuosia, ettei tulossa ole vielä muitakin”, Kai vitsailee.
Molemmat uskovat puhumiseen ja haluavat antaa lapsilleen mallin, jossa tunteita saa ilmaista.
”Toivon, että lapset oppisivat käsittelemään tunteita pelkäämättä. Haluan olla äiti, jolle uskaltaa puhua, jos on hätä.”
Sanni arvelee, että hänen ja Kain, 1980-luvun lapsien, on tarvinnut aikuisena tietoisesti harjoitella tunteista puhumista. Hän ihastelee, kuinka avoimia nykylapset ja -nuoret ovat.
”Jälkikasvu on evoluution tuotos: heistä tulee fiksumpia kuin meistä.”
Itsensä kehittäminen on parille tärkeää perheen ja näyttelemisen ohella. Sanni on tehnyt 15 vuotta joogaopettajan työtä ja valmistui viime vuonna fysioterapeutiksi. Kai on kouluttautunut personal traineriksi ja valmistuu pian käsikirjoittajaksi.
”Kun löysin joogan, se hoivasi minua fyysisesti ja henkisesti. Jooga tuo rauhaa ja on auttanut luovassa työssä, jossa keho on instrumentti”, Sanni sanoo.
Hänestä on tuntunut, että näyttelijänä hän käyttää vain osaa ”lihaksistaan”. Siksi työ yrittäjänä on tuntunut palkitsevalta.
”Näyttelijänä toteutan aina toisen visiota, ja työ voi joskus tuntua toisteiselta. Yrittäjänä joudun jatkuvasti ottamaan haltuun uusia taitoja. Näyttelen silti todella mielelläni, ja kuvaukset ovat aina piristys. Tänä keväänä olin tekemässä Lauri Nurksen ohjaamaa elokuvaa Kyllä isä osaa Lapissa. Se saa ensi-iltansa syksyllä.”
Sanni on kahdeksan vuoden ajan pyörittänyt Tampereella hyvinvointistudiota näyttelijäkollega Anu Niemen kanssa. Kun Studio Vintti piti sulkea koronan vuoksi, Sanni ymmärsi, ettei senkään varaan voi laskea. Oli opiskeltava vielä uusi ammatti.
Fysioterapeutiksi valmistuttuaan Sanni alkoi heti täydentää koulutustaan erikoistumalla suoravastaanottoon sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksiin.
Työ tuo Sannille valtavasti virtaa. Hän työskenteli valmistumisensa jälkeen sairaalassa, mutta hyvinvointiyrittäjyys tuntuu omimmalta. Joogastudioon on juuri avattu fysioterapeutin vastaanotto.
”Suhtauduin Sannin opiskeluun pelonsekaisella kunnioituksella. Hän pyöritti firmaa ja perhettä ja luki sohvalla anatomiaa lasten pomppiessa päällä. Sanni vieläpä valmistui nopeammin kuin kukaan aiemmin. Se oli aikamoinen temppu”, Kai sanoo.
Kun koronarajoitukset sulkivat teatterit vuosikymmenen alussa, hän mietti, mitä haluaisi vielä tehdä. Aktiivisena liikkujana Kai opiskeli personal traineriksi. Hän nauttii, kun saa kannustaa muitakin liikkumaan.
Kai näytteli viime vuoden Tampereen Teatterissa ja seuraavat kuukaudet menevät Pyynikin kesäteatterissa Tuntemattomassa sotilaassa. Päätyön ohella hän valmentaa.
Syksyllä Kai saa valmiiksi sarjamuotoisen televisiokäsikirjoittamisen ammattikorkeakoulututkinnon. Osaamisella on mahdollista paikkailla kulttuurikentän monttuja, mutta luovan alan työnäkymät ovat kurjat.
”Säästöt murjovat kulttuurialaa niin paljon, että tuntuu kuin 2020-luku olisi menetetty. Elokuvat ja sarjat elättivät minua 15 vuotta mutta eivät enää”, Kai toteaa.
Huoli toimeentulosta stressaa.
”Se taas vaikuttaa siihen, että huoli imaisee mukaansa, enkä huomioi muita niin hyvin. Mutta ei tämä kriisi ole, vaan asiat hoidetaan.”
Huoli on läsnä parin keskusteluissa ja ystäväpiirin kuulumisissa.
”Tilanne on synkkä, melkein joka viikko on huonoja uutisia. Yritämme suhtautua tilanteeseen niin, että meillä on mahdollisuuksia tehdä muitakin töitä”, Sanni sanoo.
”Meistä olisi vastuutonta jäädä odottamaan, että puhelin soisi kuten ennen. Olen ehtinyt näytellä paljon. Voin tehdä muutakin, kunhan työssä on tulevaisuuden näkymiä ja se kiinnostaa”, Kai lisää.
Kahdenkeskistä aikaa on vähän, mutta Sanni ja Kai yrittävät ehtiä lenkille yhdessä.
”Luulin, että juoksuni oli juostu neljän raskauden jälkeen. Fysioterapeutin opintojen aikana ymmärsin, että minulla on edellytykset vaikka puolimaratonille, kunhan vain teen oikeita juttuja. Olenkin nyt juossut vuoden”, Sanni kertoo.
Kai on puolisonsa henkinen valmentaja: hän kannustaa lenkille tai lepäämään.
”Kaitsun sanomana ohjeen noudattaminen on jotenkin helpompaa.”
Lenkillä Sanni taas analysoi puolisonsa liikettä: ”Nyt on hiukan töpöttävä askel, oikaise vähän lantiota.”
Lenkillä myös haaveillaan, mitä tehtäisiin kahdestaan vanhana. Unelmissa siintää meri.
”Pieni mökki kallioisella tuulenpieksämällä rannalla ja isoista ikkunoista näköala merelle”, Kai maalailee.
Jos he voisivat harrastaa mitä vain, he vaeltelisivat erämaassa.
”Kyllähän me harrastamme vaellusta – tavallaan”, Kai kertoo ja hymyilee.
”Ajatus kytee koko ajan: olemme hankkineet välineitä ja suunnittelemme sopivaa reissua.”
Tapa heittäytyä uuteen pätee parin liikuntainnostukseenkin.
”Emme kulje helpointa reittiä vaan haluamme haastaa itseämme yhdessä”, Sanni sanoo.
Haastattelu on julkaistu Eeva-lehdessä 6/2025.
