Aina kun yritän meditoida, päädyn ajattelemaan rusinaa – syynä on eräs kurssi vuosia sitten
Jos meditoidessa alkaa ajatella rusinaa, pitää löytää toinen tapa laskeutua rauhaan, kirjoittaa Mari Paalosalo-Jussinmäki
Puoliso sytytti takkaan tulen heti herättyään. Yö oli ollut kylmä, vaikka päivästä tulisi taas liian lämmin marraskuuksi. Minä olin jo aloittanut etätyöt, viimeistellyt yhden excelin ja suunnitellut uutta viikkoa. Koirat raahasivat pedin takan kylkeen ja asettuivat siihen uniseksi kasaksi. Palavat puut ritisivät, mies luki sohvalla sanomalehteä, ulkona oli harmaata ja hiljaista. Ilmassa tuoksui hennosti savulta.
Kun havahduin, huomasin tuijottaneeni liekkejä ainakin viisi minuuttia ajattelematta mitään.
Pään tyhjentäminen on minulle vaikeaa. Kun yritän vain olla, aivoni alkavat poukkoilla kuin pillastunut kenguru.
Jos yritän meditoida, päädyn ajattelemaan rusinaa.
Se johtuu kurssista, jolle vuosia sitten pakotin puolisonkin mukaan. Päivän aikana tehtiin monta meditaatioharjoitusta, mutta pahimmassa kuunneltiin rusinaa. (Puoliso ei ole vieläkään antanut sitä anteeksi, vaikka otti virkistävät päiväunet hengitysharjoituksen aikana.)
Rauhoittuminen väistää suorittamista.
Haluaisin kyllä olla ihminen, joka meditoi säännöllisesti. Tutkimukset kertovat, että meditointi tekee hyvää aivoille: meditoijien aivot ovat suurempia, ne käsittelevät tietoa tehokkaammin ja surkastuvat vanhetessa vähemmän kuin muiden.
Kun ajattelee, miten paljon työelämässä tehostetaan aikatauluja, poistetaan hukkaa ja hiotaan prosesseja, luulisi meditaation olevan yhtä olennainen osa työpäivää kuin lounaan.
ongelma on tietysti se, että oleminen ei onnistu pakottamalla. Rauhoittuminen väistää suorittamista ja tavoitteita. Siksi se on meille monelle niin vaikeaa.
Onneksi kohta on joulu. Pyhäpäivät antavat tilaa olemiseen, ajatusten ajelehtimiseen, kynttilän tuijotteluun.
Aion joululomalla tankata joutilasta aikaa: pidän somepaaston, pötkötän koirien kanssa takan edessä, ratkon ristikoita, luen kirjoja ja käyn kiireettömillä kävelyillä. En ajattele mitään enkä varsinkaan yritä saada mitään aikaan. En aio suorittaa edes rauhoittumista.
Sitten vain toivon, että jotain siitä jää minuun, kun arki taas alkaa.
Teksti on julkaistu Eevassa 12/2024.
