Profiili ja asetukset
Näytä Profiili
Nimesi ja kuvasi näkyvät muille osallistuessasi tapahtumiin ja keskusteluihin.
Omat jutut
Omat tapahtumat
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
raitistuminen

Näin elämä muuttuu, kun jättää alkoholin: Antti Holma, Riitta Havukainen ja 3 muuta tunnettua tyyppiä kertovat kokemuksistaan

Houkuttaako alkoholin jättäminen kokonaan elämästä? Raitistuminen voi olla käänteentekevä asia. Kokosimme yhteen viisi juttua, joissa julkisuudesta tutut kertovat, miten päätyivät luopumaan alkoholin juomisesta ja mitä päätöksestä seurasi.

9.1.2024

1. Antti Holma vaihtoi tissuttelun treenaamiseen

Näyttelijä Antti Holma kertoi vuonna 2016 Eevan haastattelussa, että alkoi juoda enemmän, kun aloitti työnsä Kansallisteatterissa. Hän joi erityisesti siksi, että alkoholi auttoi erilaisiin pelkotiloihin ja työn aiheuttamaan stressiin.

Juominen helpotti illanistujaisissa sosiaalista kanssakäymistä, mutta teki arjesta takkuisaa. Alkoholin takia tavalliset arkiaskareet tuntuivat työläiltä ja olo alavireiseltä. Epäsäännöllinen elämäntapa alkoi vaivata, joten Antti lopetti juomisen kokonaan. Vuonna 2016 hän kertoi Eevan haastattelussa olleensa absolutisti neljän vuoden ajan.

Antti Holma. Kuva: Milka Alanen

”Kun kuljen kaupungin läpi ja näen ihmiset baarijonoissa, tulee huojentunut olo. En halua arvostella muita, mutta tiedän, että kapakat eivät anna minulle mitään.”

Tissuttelun hän vaihtoi treenaamiseen.

”Ajan itseni kaikessa äärirajoille. Se on hullua, sillä pohjimmiltani olen patalaiska. Ilman aikatauluja makaisin kaiket päivät kotona, todennäköisesti humalassa.”

Lue juttu kokonaan täältä.

2. Natalil Lintala hakeutui hoitoon ja sai elämänsä takaisin

Näyttelijä Natalil Lintala sairastui nuorena syömishäiriöön ja myöhemmin alkoholismiin. Vuosikausia hän juoksi pakoon menneisyytensä haamuja. Kun hän oli lapsi, hänen isänsä joi, eikä asiaa käsitelty perheessä lainkaan. Se sai Natalilin välttelemään negatiivisten tunteiden käsittelyä.

Opiskeluaikoina juomisesta tuli Natalilille itselleen ongelma. Hän joi joka ilta. Seuraavan päivän häpeä oli kivuliasta kestää.

Natalil Lintala. Kuva: Johanna Kinnari

”En osannut olla itseni kanssa, sillä en tuntenut itseäni. Huomasin siiderin auttavan ja säikähdin. Olin lähdössä Lontooseen yksin katsomaan musikaalia. Panikoin ja hyperventiloin, kunnes menin päivystykseen puhumaan ahdistuksestani ja juomisestani”, Natalil kertoi Eevan haastattelussa vuonna 2020.

Kesti kuitenkin monta vuotta, ennen kuin Natalil pystyi irrottautumaan täysin alkoholista. Lopulta hän hakeutui Minnesota-hoitoon.

”Olin luovuttanut, ja se tuntui helpottavalta. Olin rehellinen ja uskalsin kertoa kaiken. Sain huomata, että näin on tapahtunut monelle muullekin, ei tässä kuinkaan ole käynyt. Putosin taas jaloilleni.”

Raitistuminen ei ollut helppoa, mutta se oli kaiken arvoista.

”Raitistumiseni jälkeinen aika on ollut elämäni parasta aikaa”, Natalil kertoi vuonna 2020.

Lue juttu kokonaan täältä.

3. Monika Fagerholm raitistui ja tuli uskoon

Kirjailija Monika Fagerholm kertoi vuonna 2021 Eeva-lehden haastattelussa uskovansa, että alkoholismi on hänellä geeneissä. Hän joi alkoholia ensimmäisen kerran 15-vuotiaana ja tunsi, että humala oli maailman hienoin asia.

Kun Monikan rakas isä menehtyi yllättäen aivoverenvuotoon 66-vuotiaana, Monika haki lohtua alkoholista. Kun myös hänen äitinsä kuoli marraskuussa 2002, hän ei pystynyt käsittelemään tilannettaan. Viiniä saattoi mennä monta pullollista päivässä.

Monika Fagerholm. Kuva: Satu Nyström

Muutamia kuukausia äitinsä kuoleman jälkeen 42-vuotias Monika laittoi kuitenkin korkin kiinni lopullisesti. Viimeinen niitti oli ystävän puhelu, jossa hän kysyi, pärjääkö Monika varmasti yksin. Monika tajusi, ettei pärjää. Hän rukoili korkeammilta voimilta apua.

”Raitistuminen on elämäni suurin ihme. Sen kokemuksen jälkeen en voi sanoa, etten usko jumalaan. Raitistumisessani oli korkeampi voima mukana.”

Raitistuminen muutti monta asiaa. Monika huomasi, miten paljon energiaa juominen oli vienyt. Kun juominen jäi, Monika alkoi kiinnostua enemmän elämästä oman itsen ulkopuolella. Entistä alkoholin hallitsemaa elämäänsä Monika muistelee armollisesti.

”Olisin voinut raitistua jo aikaisemmin, mutta ehkä tarvitsin ne kokemukset.”

Lue juttu kokonaan täältä.

4. Hanna-Riikka Kuisma joi tylsiä hetkiä siedettäviksi

Nuorena kirjailija Hanna-Riikka Kuisma rentoutui vain juomalla liikaa. Kolmenkympin kynnyksellä hän ajatteli ryhtyä kohtuukäyttäjäksi, mutta aina kun hän lähti kaverin kanssa yhdelle, hän löysi itsensä yömyöhään humalassa baarista.

Kunnes tuli viimeinen kerta.

”Olin täyttämässä kolmekymmentä ja istuin jälleen diskossa. Pöytä oli täynnä ihmisiä, jotka olivat minua nuorempia ja sinkkuja. Aamuyöllä havahduin tyhjyyteen. Mitä minä siellä tein, nuorten sinkkujen joukossa? Kotona minulla oli miesystävä”, Hanna-Riikka kertoi Eevan haastattelussa vuonna 2022.

Hanna-Riikka Kuisma. Kuva: Veera Korhonen

Hän lopetti juomisen. Ensimmäisten kuukausien aikana elämä parani valtavasti.

”En ollut tajunnut, kuinka vahvasti ahdistukset ja syömishäiröt olivat olleet sidoksissa alkoholiin.”

Raitistumisesta on reilusti yli 10 vuotta. Nyt alkoholinhuuruiset vuodet tuntuvat jo vahvasti menneisyydeltä. Hanna-Riikka näkee enää harvoin painajaisia, että ajautuu juomaan tai on ratkennut. Hän oppi ymmärtämään, että juominen oli hänelle rentoutumiskeino. Lisäksi hän muistaa juoneensa tylsiä tilanteita siedettäväksi.

Raitistumisen jälkeen Hanna-Riikalla meni monta vuotta häpeässä kieriskellessä. Hän pyysi anteeksi niiltä, joita kohtaan oli käyttäytynyt huonosti ja kiitti niitä, jotka olivat auttaneet häntä.

”Nyt olen jo pitkään kokenut, että minulla ei ole menneessä mitään keskeneräistä.”

Lue juttu kokonaan täältä.

5. Riitta Havukainen ei kaipaa nousuhumalaa

Näyttelijä Riitta Havukainen päätti lopettaa alkoholin käytön mietittyään asiaa useamman vuoden ajan. Vaikka hän ei ollut suur­kuluttaja, hän huomasi tarttuvansa lasilliseen turhan helposti. Viini rentoutti näytöksen jälkeen ja lämmitti kylmänä päivänä.

Riitta Havukainen. Kuva: Antti Vettenranta

Vaikka tissuttelu oli harmitonta, Riitta huomasi rentoutuvansa paremmin yrttiteen avulla.

”En enää halua tuntea alkoholin aiheuttamaa sameutta fyysisesti tai henkisesti. Nukun paremmin ilman sitä, ja mielikin on kirkas”, hän kertoi Kauneus ja Terveys -lehden haastattelussa vuonna 2021.

Yhdessä jaettua nousuhiprakkaa hän ei ikävöi.

”Jos joku ei halua enää hengailla kanssani juomattomuuteni vuoksi, niin sitten voimme olla tapaamatta.”

Lue juttu kokonaan täältä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt