Maria Kuusiluomalla ja Samu-kumppanilla on omat kodit – näin suhde toimii
Näyttelijä Maria Kuusiluoma, 55, inhosi itseään avioeronsa jälkeen. Kun hän oppi arvostamaan kehoaan ja mieltään, tilaa tuli uudelle parisuhteelle ja intohimolle.
Kaikkein tärkeintä elämässä on mielenterveys. ”Hyvä laiffi”, se, että tuntee olevansa plussan puolella päivittäin. Tämän näyttelijä Maria Kuusiluoma, 55, on oivaltanut muutaman viime vuoden aikana.
”Se, että tuntee elävänsä hyvää elämää, on aika paljon omasta asenteesta ja mielestä kiinni. Välillä tuntuu, ettei ehdi tehdä kaikkea, mitä haluaisi. Siksi on tärkeää muistuttaa itseään niistä asioista, jotka ovat hyvin.”
Vielä muutama vuosi sitten tilanne oli toinen. Alkuvuodesta 2021 Maria erosi puolisostaan, nyt 14- ja 16-vuotiaiden lastensa isästä.
”Kun voin huonosti edellisessä elämänvaiheessani, olin todella tyytymätön itseeni. Eron jälkeen inhosin itseäni.”
Lopulta Maria pääsi irtautumaan itsensä halveksunnasta, ja tilaa tuli uudelle rakkaudelle ja intohimolle.
Sitä ennen vaadittiin kuitenkin vielä esimerkiksi oppitunti armollisuudesta, yksi kohtaaminen hotelli Kämpissä ja yllättävä viesti Instagramissa.
Kuin ikkunoista olisi sammutettu valot ja silmien eteen olisi asetettu henkiset laput. Siltä Mariasta tuntui avioeron jälkeen.
”Minua kiinnosti vain elämän saaminen uomiinsa minulle ja lapsilleni. Arjen pyörittäminen. Ei minulla ollut minkäänlaista kykyä edes ajatella uutta ihmissuhdetta. Tunsin itseni todella kiireiseksi enkä hakenut lääkettä yksinäisyyteen.”
Elettiin koronavuosia, joten ihmiskontaktit olivat muutenkin melko vähäisiä. Yhden ihmiskontaktin Maria kuitenkin päätti hankkia arkeensa: hän palkkasi itselleen personal trainer Pauli Pöyhiän Nummelasta.
Kipinä siihen syntyi, kun Maria tarkasteli kotona kehoaan.
”Katsoin itseäni peilistä. Se, mitä näin, oli mielestäni vastenmielistä. Olin itselleni todella kamala. Päätin, että nyt tämä itseinhossa pyöriskely saa loppua ja roikkuva hanuri on saatava kuntoon.”
Kehollisen valmennuksen lisäksi tapaamisissa käsiteltiin myös mieltä ja henkistä hyvinvointia. Sitä, että itseään pitää kohdella arvostaen ja rakkaudella.
”Opin, että jos pääni ei ole kunnossa, en pysty fyysisiin suorituksiin. Toisaalta mieleni korjaantui, kun keskityin johonkin fyysiseen ja konkreettiseen, sillä olen liikkuva ihminen. Tein itse kaiken työn, mutta Pauli avasi minulle oven ja näytti suunnan, minne mennä.”
Kuukaudet kuluivat, ja Maria huomasi kiinteytyneiden lihastensa lisäksi ilon palaavan elämäänsä – kuten myös itsetunnon, joka oli eron jälkeen sukeltanut. Hän alkoi katsoa kehoaan hyväksyen.
Maria ei olisi halunnut myöntää itselleen kaipaavansa rakkautta. Silti hän huomasi ajattelevansa, että olisipa kiva, jos elämään tulisi uusi ihmissuhde.
”Raamatussakin sanotaan, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Kaipuuni toisen ihmisen vierelle heräsi luontevasti, kun aikaa kului.”
Miehen silmissä oli jotain, mikä sai Marian vatsanpohjan muljahtamaan ja pulssin kiihtymään. Niin siitäkin huolimatta, ettei katsekontakti kestänyt kovin kauaa.
On jonkin aikaa siitä, kun Maria oli tapaamassa New Yorkissa asuvaa ystäväpariskuntaansa Helsingissä hotelli Kämpissä. Edellisenä iltana hänellä oli ollut ensi-ilta, työmäärä oli ollut valtava, ja Maria oli uuvuksissa. Lapsetkin odottivat häntä kotona.
”Ajattelin, etten voi olla taas pois kotoa ja olen ihan loppu. Halusin vain olla kotona lasten kanssa, mutta minun oli pidettävä lupaukseni ystävilleni. Pakotin itseni paikalle.”
Kämpin terassilla ollut tuntematon komea mies sai Marian mykistymään. Sanaakaan ei vaihdettu, ei edes hieman myöhemmin, kun katseet kohtasivat uudelleen. Pian Maria ymmärsi miehen ja tämän ystävän tekevän lähtöä.
”Silloin ajattelin, että perhana, miksi en tehnyt jotain, kuten sujauttanut hänelle edes puhelinnumeroani.”
Kun Maria poistui ravintolasta, hän huomasi miehen istuvan yhä lasillisella hotellin tiloissa. Maria kääntyi miestä kohti, levitti kätensä ilmaan kuin merkiksi siitä, miksi mies ei tehnyt mitään, ja toivoi tämän tulevan hänen peräänsä. Näin ei käynyt.
Kotiin päästyään Maria soitti ystävälleen ja sätti itseään saamattomuudesta. Eihän hän edes tiennyt, oliko mies suomalainen vai täällä käymässä oleva turisti.
Seuraavana päivänä Maria sai viestin Instagramissa. Lähettäjä oli Samu-niminen mies, joka tiedusteli, olivatko heidän katseensa kohdanneet edellisenä iltana Kämpissä. Mies oli tunnistanut Marian hänen julkisuudesta tutun työnsä vuoksi.
”Siitä hetkestä lähtien olemme olleet toistemme kanssa tekemisissä miltei joka ikinen päivä.”
Maria arvostaa it-alalla työskentelevässä kumppanissaan tämän älykkyyttä ja sitä, että he ymmärtävät toisiaan syvällisesti. Maria pitää Samun rauhallisuudesta ja siitä, miten tämä rauhoittaa myös häntä.
Samu on lisäksi romanttinen ja ostaa Marialle kukkia paitsi merkkipäivinä, myös usein ilman syytä.
”Hänen kanssaan tunnen itseni joka päivä prinsessaksi.”
Toisinaan pari pelaa yhdessä tennistä ja käy tekemässä porrastreenejä. He matkustelevat ja syövät hyvissä ravintoloissa.
”Tuntuu kuin olisimme tunteneet toisemme aina. Kaikki on helppoa.”
Myös Samulla on lapsia edellisestä liitostaan. Pari on päättänyt ainakin toistaiseksi, että kumpikin asuu omassa asunnossaan.
Marian mielestä pariskunnan järjestely on stressittömyydessään parasta, mitä hän voisi kohdalleen kuvitella: molemmilla on oma koti, elämä, harrastukset ja työt mutta samalla parisuhde rikastuttaa elämää.
”Yltiösosiaalisen” työn vastapainoksi Maria tarvitsee arjessa omaa tilaa ja rauhaa, yksityisyyttä.
”Olen sanonut alusta asti, etten tule enää koskaan asumaan muiden kuin lasteni kanssa tai pesemään kenenkään muun pyykkejä. Koskaan ei tiedä, mitä eläkeiässä tapahtuu, mutta juuri nyt minulla ei ole tarvetta jakaa kotiani kenenkään kanssa.”
Marialle on myös tärkeää pärjätä tässä maailmassa ihan itse.
”En koskaan muuttaisi kenenkään kanssa saman katon alle, jotta voisimme puolittaa sähkölaskun. Minä en tarvitse ketään arkeni pyörittämiseen.”
Vaikka pari ei elä yhdessä konkreettista arkea, he juttelevat päivittäin puhelimitse tai kasvotusten.
”On ihanaa, että elämässäni on toinen aikuinen, joka voi sparrata minua ja on kiinnostunut asioistani. Meillä ei ole yhteisiä vastuita tai velvoitteita, vaan kaikki yhdessä viettämämme aika on vapaaehtoista ja pelkästään tahtoon perustuvaa. Haluamme olla toistemme kanssa.”
Onnellisen parisuhteen ja oman kehollisen hyväksynnän ansiosta Maria ajattelee myös seksuaalisuutensa hehkun kirkastuneen.
”Mistään asioista ei osaa nauttia silloin, kun ei voi hyvin – ei luonnon kauneudesta, kävelylenkistä tai intiimistä läheisyydestä. Ihminen on seksuaalinen olento, ja minulle seksuaalisuus on tärkeä osa hyvinvointiani.”
parisuhteen lisäksi Maria vaalii kolmea muuta asiaa, jotka saavat hänet voimaan hyvin.
Kärkipäässä on ilo siitä, että saa olla osa yhteisöä. Marian tapauksessa se tarkoittaa perhettä, tiivistä ystäväpiiriä ja työpaikkaa, Suomen Kansallisteatteria, jonka vakituisessa näyttelijäkunnassa hän on ollut vuodesta 1997 asti.
”On hyvin tärkeää tietää olevansa joku: tärkeä osa jotakin, tärkeä jollekin”.
Toinen merkittävä hyvän elämän palanen Marialle on ymmärrys siitä, että on hyvä jossakin.
”Tiedän olevani loistava ruohonleikkaaja. Se tuntuu ja kuulostaa mielipuoliselta, mutta puuha on supermeditatiivista. Samaan aikaan en ajattele mitään ja mietin kaikkea. Kun urakan aloittaa, sitä on vaikea saada poikki”, Maria sanoo.
Hän on kotoisin Porista, jossa hänellä on vapaa-ajan asunto – ja siten usean hehtaarin kokoinen nurmipiha hoidettavana. Porissa hän viettää joka vuosi kesän, sillä hän työskentelee Kirjurinluodon kesäteatterin tuottajana ja näyttelijänä.
Kolmanneksi hyvän elämän palaseksi Maria nostaa mielekkään tekemisen, johon voi suhtautua aidolla palolla.
”Elämässä täytyy olla intohimoja. Minun ongelmani on se, että olen loputtoman kiinnostunut monista eri asioista ja innostun helposti.”
Sen seurauksena Maria on viime aikoina leikitellyt ajatuksella virkavapaasta ja kauppatieteen opintojen aloittamisesta.
Liikunta on Marian suuri intohimo. Ilman sitä Marian sanoin ”nuppi menee jumiin” ja pinna kiristyy. Maria harrastaa kuntoilua mielenterveyssyistä. Ilman jonkinlaista päivittäistä liikettä mieli sukeltaa.
”Jos en liiku lainkaan tai käytä fyysisesti kehoani, mieleeni nousee itseinho. Minusta tulee ärripurri. Tunnen olevani vätys ja saamaton.”
Samaan aikaan liikkumattomuus aiheuttaa hänelle myös fyysisesti epämiellyttävän olon.
”Jos en liiku säännöllisesti, en tunne kehoani. Olen vain jonkinlainen läjä. Minun on käytettävä kroppaani päivittäin jotenkin, oli kyse sitten työmatkapyöräilystä ja pihatöistä. Silti mikään ei korvaa sitä euforian tunnetta, joka valtaa koko kehon ja mielen kovan treenin jälkeen.”
Maria harrasti aiemmin useamman vuoden ajan triathlonia. Harrastus jäi avioeron jälkeen, kun arjen aikataulut eivät sallineet enää lajin vaatimaa tiivistä treenitahtia.
Silti rakkaus maantiepyöräilyyn jäi. Maria pyöräilee työmatkansa Herttoniemestä Helsingin keskustaan ja takaisin, eli noin 15 kilometriä, aina kun sää sallii.
Kuntosalilla Maria käy mahdollisuuksien mukaan kolmesta viiteen kertaa viikossa, ja välillä hän tekee ulkona porrastreenin. Hän urheilisi enemmänkin, jos aikaa olisi. Teatterityöläisen kaksiosainen työpäivä lyö elämään omat haasteensa.
”Minun ammatissani töihin lähdetään kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Välissä tullaan muutamaksi tunniksi kotiin tekemään lapsille ruokaa ja käymään kaupassa.”
Maria on oppinut ajattelemaan, että treenit joustavat muun elämän mukaan – ei toisinpäin.
Aiemmin näin ei ollut. Nuorempana Maria pakotti itsensä treenaamaan puolikuntoisenakin, vaikka pienessä köhässä tai erilaisista krempoista huolimatta. Vaikka johonkin olisi koskenut, hän veti silti päivälle merkitsemänsä treenin täysillä.
Kun Maria 15 vuotta sitten kaatui laskettelurinteessä ja sai leikkausta vaativan olkapäävamman, kiertäjäkalvon repeämän, hän kieltäytyi pitkää sairauslomaa vaatineesta operaatiosta.
”En halunnut tehdä sitä työnantajalleni. Ajattelin olevani korvaamaton”, hän sanoo ja pyörittää etusormea ohimollaan.
Leikkauksesta luistamisen seurauksena olkapää vihoittelee edelleen. Kesällä Marian oli pyydettävä olkapäähän kortisonipiikkejä.
”Nyt seuraan, miten pärjäilen olkapään kanssa, ja jos ei muu auta, niin on mentävä taas lääkäriin, vaikka ei millään olisi aikaa”, hän tunnustaa.
Vuosien varrella Maria arvelee tulleensa itselleen jonkin verran suopeammaksi. Kipeänä tai todella kuormittuneena ei treenata.
”Ongelmani on, että olen yhä luonteeltani suorittaja. Tiedostan, että minun tulisi olla itselleni armollinen voidakseni hyvin.”
Maria kuitenkin ajattelee, että juhlinnan tai Netflixin katsomisen vuoksi pitkäksi venähtänyt ilta tai sään vaihtelut eivät kelpaa tekosyiksi.
”Mielestäni itseltään on hyvä myös vähän vaatia. Pitää voida sanoa itselleen: nyt perse ylös.”
Hiljattain Maria koki pettymyksen ystävyyssuhteessaan. Yhteiset suunnitelmat peruuntuivatkin, ja Maria joutui maksamaan enemmän kuluja, mihin hän oli varautunut.
”Olen ihmetellyt itseäni ja sitä, miksen ole ottanut tilanteesta suurempia kieppejä. Mutta negatiivisissa asioissa ei kannata jäädä tuskailemaan edestakaisin, möyrimään niissä. Silloin asia kasvaa omassa mielessä aivan turhaan. Se on kuitenkin vain rahaa.”
Tapahtunut ja Marian tapa reagoida siihen on hyvä esimerkki siitä, miten Marian ajattelutapa on muuttunut. Hän ei ole niin ehdoton kuin nuorempana. Enää hän ei yritä muuttaa ihmisiä ympärillään tai puutu näiden tapoihin kotona ja töissä.
Hiljattain hän imaisi terapiassa käyneeltä ystävältään mantran, jota vaalii: ”Let them” eli ”Anna heidän”.
”Se pitää sisällään ajatuksen siitä, että anna muiden puhua, anna toisten mouhota – anna heidän, mutta pysy itse rauhallisena ja keskity olennaiseen.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 9/2025.
