Terapiaklubissa keskustellaan oman voiman löytämisestä.
Pohdimme sitä, miten voisi lopettaa itsensä pienentämisen ja alkaa oman elämänsä päähenkilöksi.
Iiris von Knorringin kanssa aiheesta on keskustelemassa psykologi Freia Luminka.
itsensä pienentäminen voi näkyä esimerkiksi itsensä väheksymisenä tai jättäytymisenä taka-alalle. Se voi tuntua näkymättömyydeltä tai vääränlaisena olemiselta. Itseään pienentävä usein laittaa muiden tarpeet omiensa edelle. Usein ongelma koskettaa naisia ja tyttöjä ylisukupolvisen häpeän tai kasvattamisen vuoksi. Monia tyttöjä on kasvatettu niin, että pitää olla kiltti ja nöyrä.
”Jos on vastahankaan, on pelko, että saa hankalan maineen. Ja toisaalta voi tuntua, että jos on tarpeeksi kiltti, sitten riittää ja tulee rakastetuksi”, Freia Luminka sanoo.
Jos jatkuvasti pienentää itseään ja jää omassa elämässään seinäruusuksi, siitä voi seurata uhriutumista, marttyyriutta ja katkeruutta. Voi olla tunne, että elämä tapahtuu, eikä itse voi siihen juuri vaikuttaa.
”Voi tuntua vahvasti, että olosuhteet ovat itseä vastaan ja kaikki vain vyöryy päälle. Silloin suosittelen miettimään, millaisia ovat pienimmät mahdolliset oman vaikuttajuuden askeleet ja miten niihin voisi lähteä.”
”Lopulta omassa voimassa eläminen on sitä, että elät omien arvojesi mukaisesti.”
Mitä oma voima sitten tarkoittaa? Pitää oppia jotakin tai olla jotenkin enemmän?
”Se on matka omaan tarinaasi, jossa otat myös kaikkein syrjään sysityimmät tuntemuksesi ja kokemuksesi omaan tarinaasi. Siihen liittyy myös ajatus, että omistat oman tarinasi.”
Omassa voimassa oleminen on pohjmmiltaan omana, aitona itsenä olemista.
”Lopulta omassa voimassa eläminen on sitä, että elät omien arvojesi mukaisesti. Piirrät omat rajasi ja ja kommunikoit muille tunteesi ja tarpeesi.”
”Haastavia tilanteita voi ajatella lahjana, mutta usein se vaatii hieman aikaa.”
Yksi tapa alkaa etsiä omaa voimaansa on palauttaa yhteys omaan kehoon. Sitä voi tehdä monenlaisilla kehollisilla menetelmillä, ihan yksikertaisimmillaan liikkumalla. Kehoaan voi myös haastaa ja kokeilla esimerkiksi jotakin uutta ja jännittävää. Se voi olla kiipeilyseinä, tanssi tai hiukan tavallista hankalampi kävelyreitti.
Resilienssiään voi vahvistaa pysähtymällä haastavissa tilanteissa tai niiden jälkeen pohtimaan, mitä niistä pystyisi oppimaan ja miten haaste auttaisi kasvamaan.
”Haastavia tilanteita voi ajatella lahjana, mutta usein se vaatii aikaa.”
Oman voiman löytämisessä voi olla apuna myös varjotyö. Varjotyö auttaa kasvamaan kokonaisemmaksi.
”Varjotyö on sen kohtaamista, mikä on siellä viimeisessä komerossa ja perimmäisessä nurkassa on. Me kannamme niitä kaikkia kokemuksia, kaikkia tunteita. Meillä kaikilla on niitä asioita, jotka haluaisimme sysiä syrjään ja pois itsestämme. Varjotyössä on myönnettävä, että tämäkin kuuluu minulle. Se voi olla häpeää, pelkoa, surua tai kauhua. Se voi olla myös raivoa.”
Katso videolta koko klubi ja Freian teettämä harjoitus.

Tämä Terapiaklubi-tapahtuma oli 1.9.2025. Katso seuraava Terapiaklubi täältä ja ilmoittaudu mukaan!
Kuvaus: Kim Kauppinen
Lavastus: Tuomas Nortema