Julian elämältä putosi pohja, kun mies halusi erota 11 vuoden jälkeen – sitten hän leikkautti erotukan ja päätti, ettei halua olla enää liian kiltti

Kun olin 29-vuotias, elin monen naisen unelmaa. Minulla oli mies, omakotitalo, työ ja avioliitto.

Tuohon aikaan työskentelin työskentelin koulutustani vastaavassa työssä ison kauneushoitolan palvelu- ja markkinointivastaavana ja pidin monia lankoja käsissäni. Työssäni oli paljon vastuuta, ja olin tosi ylikuormittunut. Öisin nukuin korkeintaan kaksi tuntia. Sain päivittäin paniikkikohtauksia ja kärsin muistikatkoksista.

Luulin, että uupumukseni johtui työstäni. Menin lääkäriin ja sain diagnoosit masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Tuntui siltä kuin kehoni olisi sanonut sopimuksensa irti.

Kaiken kuormituksen keskellä en ollut ajatellut parisuhteeni tilannetta. Olin ollut mieheni kanssa 11 vuotta, joista kolme ehdimme olla avioliitossa.

Sitten puolisoni pudotti pommin: hän halusi erota.

Puolisoni ajatukset erosta tulivat minulle täysin puskista. Tuntui, että elämältäni putosi pohja. Kaiken väsymyksen keskellä sokki oli valtava.

Mieheni kertoi, ettei ollut suhteessa onnellinen. Olin niin järkyttynyt, etten osannut lainkaan miettiä, olinko itse ollut suhteessamme onnellinen.

Alkusokin jälkeen ajatukseni alkoivat selkiintyä, ja ymmärsin, etten itsekään saanut suhteesta sitä, mitä halusin. Olin ollut uupunut, koska en voinut hyvin myöskään avioliitossani. Minusta oli usein tuntunut, etten uskaltanut kertoa toiveistani, esimerkiksi haaveestani olla yrittäjä. Minusta myös tuntui, että vaikka kerroinkin, en saanut kannustusta.

Ymmärsin, että olin elänyt elämääni kiltin tytön roolissa. Elin oppikirjojen mukaista täydellistä elämää, mutta en ollut pysähtynyt hetkeksikään miettimään, mitä itse elämältäni halusin. Oman puolison ja muiden miellyttäminen oli minulle arkipäivää. Olin esimerkiksi aikoinaan myöntynyt mieheni kosintaan, vaikka kehoni jo silloin huusi tätä vastaan ja olisi halunnut kieltäytyä.

Olin harmaahiirulainen, jolla ei ollut omaa tahtoa.

Pääsin vihdoin terapiaan työuupumuksesta johtuvan masennuksen ja ahdistuneisuuden vuoksi.

Aloin myös voimaantua spiritualismista, ja aloin syventyä manifestoinnin maailmaan. Havahduin siihen, että se valta omasta todellisuudestani on vain ja ainoastaan minulla itselläni. Olin turhaan uhriutunut paskaan elämääni.

Aloin tehdä kiitollisuusharjoituksia. Se auttoi prosessoimaan eroa ja näkemään sen, että ilman aviomiestäni en olisi päässyt koskaan tähän oivallukseen: että tätä en ainakaan halua. Opin olemaan kiitollinen kaikesta siitä paskasta mitä olin joutunut käymään läpi, koska se sai minut itseni kehittämisen polulle ja kohti sitä, mitä todella haluan elämältäni.

Avioeron jälkeen kaikki tapahtui ryminällä. Muutin toiseen kaupunkiin ja hankin kimppakämpän. Ymmärsin, etten ollut koskaan pitänyt vanhasta työstäni, joten aloin toimia yrittäjänä. Olin jo aiemmin irtisanoutunut uuvuttavasta työstäni ja aloittanut osa-aikatyöt kosmetiikkamyyjänä. Nyt ymmärsin, etten halunnut työskennellä enää muille. Halusin toteuttaa haaveeni.

Se oli ihanaa aikaa. Ensimmäistä kertaa minulla oli valta omasta elämästäni ja olin vapaa tekemään mitä haluan.

Halusin olla itsevarmempi, joten päätin aloittaa kohentamalla ulkonäköäni. Leikkasin erohiukset ja aloin pukeutua rohkeammin.

Vaikka ulkonäön kohentelu auttoi itsevarmuudessa, se tuntui liian hetkelliseltä. Vain laittautuneena tunsin oloni voimaantuneeksi.

Tuntui, että jotain oleellista puuttui.

Syvennyin lisää manifestoinnin maailmaan sekä kirjallisuuden että valmennusten avulla. Halusin löytää keinon kasvattaa itsevarmuuttani muuten kuin ulkonäkö edellä.

Aloin muuttaa ajatuksiani ja uskomuksiani myönteisemmiksi: hoin peilikuvalleni, että olen kaunis ja haluttava. Vaikka prosessi vei aikaa, aloin lopulta uskoa omiin sanoihini.

Ymmärsin, että oman identiteetin voi rakentaa uudelleen. Se ei ole kiveen hakattu, vaan siihen voi vaikuttaa omilla ajatuksilla.

Parissa kuukaudessa aloin kuulla läheisiltäni kommentteja, että olin puhjennut kukkaan.

Nykyisin autan myös muita itsensä löytämisessä. Nyt puhun somessani ja valmennuksissani muille naisille itsevarmuuden kehittämisestä. Monet naiset ovat kertoneet minulle saaneensa paljon apua ajatuksistani ja metodeistani.

Vihakommentteja saan yleensä miehiltä.

Miehet suuttuvat, kun rohkaisen naisia vahvistamaan omanarvontuntoaan. On ironista, kuinka kommentoijien mielestä naiset eivät saisi olla itsevarmoja ja arvostaa itseään aidosti.

Olen huomannut, etteivät epävarmat miehet lähesty minua enää ollenkaan. Nykyään lähestymisyritykset tulevat lähes aina miehiltä, jotka arvostavat sitä, että tunnen oman arvoni. Vedän tällaisia miehiä selkeästi enemmän puoleeni, koska minusta huokuu ulospäin nykyään ihan eri energia.

Muille epävarmuuden kanssa kamppaileville naisille haluan muistuttaa, ettei lähtökohdilla ole mitään merkitystä itsensä löytämisessä.

Minä vihasin peilikuvaani, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä oppia pitämään itsestään ja jopa rakastamaan itseään. Samalla tavalla kuin olemme oppineet epävarmuutemme, voimme myös oppia niistä pois.

Vanhaan elämääni en kaipaa enää takaisin. Muita miellyttävän kiltin tytön tilalle on kasvanut vahva itsenäinen nainen, jota ei kiinnosta, mitä muut ovat hänestä mieltä. Tiedän itse, mikä on oma totuuteni ja mikä on minulle parhaaksi.

Nautin sinkkuna olemisesta enkä etsi tai kaipaa rinnalleni miestä. Olen löytänyt uudenlaisen onnellisuuden itsestäni.

Ryhdyn parisuhteeseen vaan, jos tulee vastaan sellainen mies, joka tuo oikeasti merkittävää lisäarvoa elämääni. Sellainen herrasmies, joka vie minulta jalat alta vanhan ajan romantiikalla. Tällöin olen valmis antautumaan toiselle täysin, koska tiedän, että pystyn olemaan myös toiselle se paras mahdollinen kumppani.

Muutoin en pysty sitä olemaan enkä näe parisuhteessa omalla kohdallani järkeä.

Minulla on vielä paljon työstettävää itseni kanssa. Koen, ettei itsensä kehittämisen matka koskaan lopu. Aina voi päästä seuraavalle tasolle itsensä kanssa, ja se on voimaannuttava ajatus.”