Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Tubettaja, sisällöntuottaja ja kirjailija Sita Salminen on työskennellyt sosiaalisen median parissa yli 10 vuotta. Hänen someuransa alkoi vuonna 2011 bloggaajana, ja myöhemmin hänet on tunnettu erityisesti Youtube-tileistään. Sita on myös kirjoittanut Lupa-kirjan, joka käsittelee seksuaalisuutta. Sosiaalisen median kanavissaan Sita korostaa usein lempeyttä ja itsensä hyväksymistä.
Kauneuskompleksi-videosarjan uudessa jaksossa Sita puhuu meikkitaiteilija Saara Sarvaksen kanssa muun muassa sitä, millaisia ulkonäköön liittyviä paineita hänen työhönsä liittyy ja millaisia asioita hän on hävennyt ulkonäössään.
SITA SAIRASTUI 14-vuotiaana syömishäiriöön. Syömishäiriön takia Sita tunsi häpeää esimerkiksi siitä, että hänen painonsa muuttui.
”Syömishäiriön takia liitin painonnousuuni epäonnistumisen tunteita. Sitä on hurja ajatella, koska ero ei ollut edes iso. Miten sitä piti niin valtavana asiana?” Sita pohtii.
Nykyään Sita suhtautuu kehoonsa armollisemmin. Terapian jälkeen hän on oppinut ymmärtämään, mitkä ajatukset liittyvät syömishäiriöön ja sen aiheuttamaan tarpeeseen kontrolloida painoa. Hän puhuu avoimesti taustastaan ja mielenterveyshaasteistaan, koska haluaa tarjota vertaistukea toisille.
Sita tunnistaa myös pienempiä ulkonäköön liittyviä asioita, jotka aiheuttavat häpeää. Esimerkiksi hilseilevä päänahka hävettää toisinaan.
”Minusta tuntuu, että se on sellainen asia, johon liitetään ajatuksia epähygieenisyydestä ja siitä, ettei pidä huolta itsestä ja ei ole pessyt tukkaa. Minulla on kuitenkin sellainen päänahka ja tukan paksuus, että talvella heti suihkun jälkeen sitä silti on.”
Vaikka Sita tunnistaa, että asiassa ei ole mitään hävettävää, hänen on ollut vaikea hyväksyä sitä.
”Sitten sekin ärsyttää, että en ole pystynyt tuota asiaa näyttämään vaikka somessa. Mieluummin jopa editoin kuvia niin, että otan mustasta paidasta täplät pois”, hän kertoo.
NUOREMPANA SITA häpesi myös karvojaan ja hikoilua.
”Kainalokarvat olivat joskus tosi paha juttu. Kun harrastin tennistä, kipuilin sen kanssa, että laitanko topin, jossa näkyy kainalokarvat vai t-paidan, jossa näkyy hikiläiskät. Kumpikin olisi ollut maailmanloppu”, Sita naurahtaa.
Myöhemmin hän on ymmärtänyt, ettei karvoissa ja hikoilussa ole mitään hävettävää.
Myös Saara Sarvas tunnistaa karvoihin liittyvän häpeän hyvin. Hän kiteyttää asian uskomukseen, jonka moni oppii jo nuorena:
”Naisena et oikeastaan saisi tehdä mitään muuta kuin näyttää nätiltä.”
Sekä Saara että Sita ovat pyrkineet tietoisesti kapinoimaan käsitystä vastaan.
Sita kertoo purkaneensa karvahäpeää antamalla karvojensa kasvaa. Hän on esitellyt karvoitustaan myös sosiaalisen median tileillään ja kilpaillessaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.
Kauneuskompleksi | Katso jakso nyt
Kuinka paljon Sita miettii omaa ulkonäköään sometyössään? Millaisia paineita hänelle asettaa se, että hän haluaa tehdä työtään vastuullisesti? Mikä on villeintä, mitä Sita on tehnyt kauneuden tähden? Miten hän valmistautuu nykyään kuvauksiin?
Mitä kaikkea hienoa ihmisiltä voi jäädä huomaamatta, kun pidämme vain yhdenlaista ulkonäköä kauniina? Miten omasta sosiaalisesta mediastaan voisi rakentaa paikan, jossa on vapaa ulkonäköpaineista?
Kauneuskompleksi-videosarjan kuudennessa osassa meikkitaiteilija Saara Sarvas ja somevaikuttaja Sita Salminen keskustelevat muun muassa siitä, miten syömishäiriötausta on vaikuttanut Sitan käsitykseen omasta ulkonäöstä ja miksi monen ihailema hiustyyli on hänelle välillä riesa.
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
