Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, 47, on viime vuosina ollut runsaasti julkisuudessa esillä. Vuonna 2022 työehtosopimusneuvottelujen aikaan Millariikka nähtiin tv:ssä monena päivänä viikossa.
Ammattiyhdistysliikkeen puheenjohtajan voisi ajatella saavan palautetta pitkälti asioista, joista hän puhuu. Kauneuskompleksi-sarjan uudessa jaksossa Millariikka kuitenkin kertoo, että hän saa paljon palautetta myös ulkonäöstään.
Ulkonäköpaineita tulee hänen mukaansa kaikkialta.
”Se on jotenkin jopa pelottavaa, että niitä tulee itse asiassa joka paikasta.”
ENITEN PALAUTETTA Millariikka kertoo saavansa siitä, että on lihava. Paino otetaan esiin myös tilanteissa, joihin se ei liity millään tavalla.
Millariikka kertoo suhtautuvansa itse lihavuuteensa neutraalisti. Muut hänen ympärillään eivät kuitenkaan ole siihen valmiita. Myös Saara jakaa saman ajatuksen.
”Jos vaikka somessa totean, että olen lihava, saan kymmeniä viestejä siitä, etten ole lihava”, Millariikka kertoo.
”Sitten mietin, että miten niin en ole, kun olen. Miksi sen sanominen on sellainen asia, että ihmiset kokevat tarpeelliseksi tulla sanomaan, että et ole lihava? Eihän kukaan tule sanomaan mitään, jos totean Instassa, että minulla on vihreät silmät. Miksi se on asia, mistä koetaan, että täytyy tulla lohduttamaan?”
Yksi erikoisimmista kommenteista, jonka Millariikka on saanut kuulla myös A-studio-lähetysten jälkeen, on ”hyvät tissit”.
”En tiedä, ajatteleeko ihminen sen jotenkin kehuna, että ”hyvät tissit, panisin”. Että se olisi jotenkin kehu. Mutta se ei siis ole.”
Erityisen hämmentävänä hän on pitänyt kommentteja siksi, että on ollut studiossa puhumassa hoitajapulasta.
KUN MILLARIIKKA nousi Tehyn johtoon vuonna 2017, hän sai monia kyselyitä siitä, kuka on brändännyt hänen tyylinsä.
”En edes tajunnut aluksi kysymystä, kun useampikin tyyppi kysyi, kuka mainostoimisto on tehnyt brändäykseni. Mietin vaan, että minkä brändäyksen.”
Tuohon aikaan Millariikka piti hiuksiaan usein nutturalla ja hänellä oli takissaan Apulannan hihamerkki. Esimerkiksi näitä asioita arveltiin hänen brändityönsä osasiksi. Todellisuudessa tukka oli nutturalla, koska kampaus oli käytännöllinen, ja merkki oli hihassa peittämässä reikää.
”Hiha jäi kiinni naulaan, ja se oli ensimmäinen hihamerkki, jonka löysin.”
Millariikka miettii, miksi julkisessa työssä pieniäkin asioita ulkomuodossa pidetään tietoisina valintoina ja kannanottona johonkin. Vaikka hän itse pukeutuu rennosti omalla tyylillään, hän ymmärtää hyvin poliitikkoja ja asiantuntijoita, jotka tekevät toisin. Niin paljon asiantuntijoina työskentelevien ulkonäköön tunnutaan kiinnittävän huomiota.
”Olen aina jotenkin naiivisti ajatellut, että sillä mitä teen on merkitystä, ei niinkään sillä, miltä näytän.”
”Mutta kyllä Sanna Marin oli oikeassa, kun sanoi, että valitsee neutraalit vaatteet. Ehkä minunkin olisi helpompaa olla neutraalissa jakkupuvussa. Mutta sitten en olisi oma itseni. Sitten riisuisin itse itsestäni pois jotain.”
Kauneuskompleksi | Katso jakso nyt
Miksi Millariikalle tulee kauneus-sanasta ensimmäisenä mieleen etuoikeudet? Millainen on hänen käsityksensä kauneudesta ja siitä, mikä on hyvännäköistä?
Miten kauneus näkyy synnytyssalissa? Osataanko hoitoalalla kohdata ihmiset aidosti tasa-arvoisina, ulkomuotoon katsomatta? Miksi asiantuntijalta odotetaan edelleen tietynlaista pukeutumista ja ulkonäköä?
Kauneuskompleksi-videosarjan kolmannessa osassa meikkitaiteilija Saara Sarvas ja Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen keskustelevat muun muassa siitä, millaista on olla lihava nainen ja miksi synnytys on vallattoman kaunis asia.
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
