Terapiassa-juttusarjassa seurataan aina asiakkaan kolme terapiakäyntiä. Tämä on Annan ensimmäinen käynti.

Anna, 40, herää öisin murehtimaan työasioita tai sitä, että joku läheinen tai hän itse sairastuu. Yöllinen stressi on vaivannut häntä koko aikuisiän.

Kun Anna rakastui puolitoista vuotta sitten, murehtiminen loppui hetkeksi. Vaikka hän elää yhä onnellisessa parisuhteessa, yö­heräily on taas alkanut. Anna on etsinyt tietoa, joka ratkaisisi ongelman, mutta siitä ei ole ollut apua. Nyt hän haluaisi muuttaa suhtautumistaan. Käynti on Annan ensimmäinen, ja se tehdään videopuheluna.

Taina Risto: Hei Anna, miten voisin auttaa sinua?

Anna: Hei! Kerroinkin jo viestissäni, että olen yömurehtija. Päivällä menee hyvin, mutta yöllä rupean miettimään kaiken maailman asioita. Tätä tapahtuu varsinkin stressaavina kausina kuten nyt, kun olen lomautettu.

Taina: Oletko ollut aina yömurehtija?

Anna: Varmaan niin kauan kuin muistan. Ehkä tässä iässä annan huolille liikaa painoarvoa.

Taina: Kuvitellaanpa, että löydämme näillä käynneillä sinulle apukeinoja. Jos juttelemme uudelleen vaikka parin vuoden kuluttua eikä ongelmaa enää olisi, mistä huomaisit sen?

Anna: Luulen, että olisin osannut pistää murehtimisen mittasuhteisiin.

Taina: Eli olisiko suhtautumisesi muuttunut?

Anna: Joo. Uskon, että on ihan normaalia pohtia asioita yöllä, kun on joku tilanne päällä. Ei minun tarvitse päästä tästä kokonaan eroon. Mutta en haluaisi stressata sitä etukäteen.

Taina: Välillä on parempia kausia. Kerro niistä.

Anna: Silloin elämässä on muutenkin tosi kiva vaihe. Saatan valvoakin, mutta se ei vaivaa minua. Luen tai katson vaikka kissavideoita. Puolitoista vuotta sitten, kun tapasin nykyisen avomieheni tosi nopeasti avioeroni jälkeen, oli hyvä vaihe. Emme ole vieläkään vanha pariskunta ja kaikki on hyvin, mutta yömurehtiminen on alkanut taas.

Taina: Eli valvominen ei haittaa, jos saat miettiä positiivisia asioita?

Anna: Just noin. Silloin tiedän, että okei, töissä vähän väsyttää mutta ei voi mitään.

Taina: Tiesitkö muuten, että ihmiset yleensä ­yliarvioivat valvomansa ajan?

Anna: Tiedän. Äiti kertoi samaa. Hänkin luuli nukkuvansa liian vähän, hankki älykellon unen seurantaan ja huomasi, että nukkuukin riittävästi. Minäkin ostin kellon, mutta en ole käyttänyt sitä vielä.

Taina: Onko muuten kukaan koskaan töissä huomauttanut, että taidat olla vähän väsynyt?

Anna: Ei, mutta jos on monta huonoa yötä takana, ajatus ei ole ihan mukana. Olen töissä asiakaspalvelijana lounasravintolassa, joten onneksi työni ei ole niin hirveän vastuullista.

Taina: Millaisia asioita sinulle tulee yöllä mieleen?

Anna: Esimerkiksi tänään kävin terveyskeskuksessa näyttämässä kädessäni olevaa pattia. Jalassani on samanlainen. Lääkäri sanoi, että poistetaan ne leikkauksessa. Kysyin hoitajalta myöhemmin, että pitääkö niistä olla huolissaan. Hän vastasi, että kädestä en huolehtisi. Nyt mietin, pitääkö jalasta sitten olla huolestunut. Tiedän jo nyt, että murehdin sitä joku yö.

Anna: Mutta onneksi on myös asioita, joita en enää murehdi. Korona mietitytti aluksi mutta ei enää, kun tietoa on enemmän. Lomautuksestakin olen selvinnyt. Nuorempana stressasin rahasta. Nyt ajattelen, että rahaa käytetään sen verran kuin sitä on tai vähemmän.

Taina: Kiinnostavat esimerkit nuo korona ja raha! Miten onnistuit käsittelemään ne mielessäsi tuolla tavalla?

Anna: No, koronassa auttoi tieto ja rahassa se, kun tajusin, että pienet tulot, pienet menot. Eikä pohjimmiltaan raha ole minulle niin tärkeää, että sitä pitäisi herätä yölläkin miettimään.

Taina: Sinulla on selvästi kyky käsitellä ja lokeroida asioita niille kuuluviin paikkoihin, erottaa faktat ja omat mielipiteet ja pelot toisistaan. Luuletko, että samankaltainen ajattelu auttaisi sinua suhtautumaan muihinkin huoliin?

Anna: En tiedä, ehkä.

Taina: Voisitko miettiä vaikka jalassa olevasta patista, mikä on faktaa ja mikä oman mielen luomaa huolta? Eikö fakta ole se, että kävit lääkärissä ja tulee pieni leikkaus? Sen sijaan se, miltä hoitajan vastaus kuulosti, on omaa tulkintaasi, jota oma mielesi on säikähtänyt. Ne ovat kaksi eri asiaa, eikö vain?

Anna: Totta, juuri noin se kyllä on.

Taina: Mitä sanoisit, jos päivällä, kun olet virkeä, kirjaisit huolenaiheesi kahteen listaan: asioihin, joihin voit vaikuttaa, ja niihin, joihin et. Voisimme ensi kerralla käydä listaa läpi.

Anna: Sopii, onkin parempi, että voin tehdä listan ensin yksin.

Taina: Nyt, kun työskennellään sen hyväksi, että ajatukset ja pelot eivät ottaisi liikaa valtaa, niin voisiko tästä vertauskuvasta olla sinulle apua: Olet bussikuski ja matkustajat ovat ajatuksiasi. Yksi haluaa, että ajaisit kovempaa, toinen jotain muuta. Jos kuuntelet matkustajia, työstäsi kuskina ei tule mitään. Mitä jos ajattelisit, että antaa heidän valittaa? Minähän tätä bussia ohjaan. Eikä heitä kannata uloskaan heittää, koska pysäkiltä tulee vain uusia.

Taina: Voisiko tämä vertauskuva auttaa sinua ajattelemaan, että omia ajatuksia ja pelkoja ei välttämättä tarvitse ottaa niin kauhean vakavasti? Niitä tulee ja menee, halusimme tai emme.

Anna: Tuo oli tosi hyvä. Kirjoitan sen itselleni auki ja yritän käydä läpi vaikka päivittäin. Tarvitsen juuri tällaisia uusia ajatusmalleja.

Annan nimi ja muita tunnistettavia tietoja on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.

Haluaisitko sinä Terapiassa-sarjaan? Kerro tarinasi lyhyesti ja ilmoittaudu täällä.