Kauneus ja Terveys

Raju migreeni ja unettomuus helpottivat, kun Heli oppi kuuntelemaan kehoaan – ”Terapeutti kysyi, mitä kannan harteillani, kun ne olivat kuin kivet”

Raju migreeni ja unettomuus helpottivat, kun Heli oppi kuuntelemaan kehoaan – ”Terapeutti kysyi, mitä kannan harteillani, kun ne olivat kuin kivet”
Heli Mäkelä oli kiltti ja arka lapsi, joka oppi sivuuttamaan tunteensa. Lopulta tunnepankki räjähti. Migreeni ja unettomuus pakottivat Helin käsittelemään sen, mitä hän oli yrittänyt välttää.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 11.8.2022

Heli Mäkelä, 48, asuu Vantaalla. Perheeseen kuuluvat 16- ja 18-vuotiaat lapset, puoliso ja kissa.

"Olen sosionomi, tunnetaito- ja mindfulness-ohjaaja, hengitysterapeutti, tunnelukkoterapeutti ja ratkaisukeskeinen valmentaja. Parhaillaan opiskelen terapeuttista taidetyöskentelyä. Koulutukseni kertovat innostuksestani ja tiedonjanostani mutta myös siitä, että olen suorittaja. Tutkintojeni avulla olen voinut tuntea olevani hyvä siinä, mitä teen.

Sain aika perinteisen 1970-luvun kasvatuksen: piti olla reipas, kiltti ja tottelevainen. Vihainen ei saanut olla eikä liian iloinen tai innostunutkaan.

Järki ohitti tunteet

Olin ujo ja herkkä lapsi. Uusissa tilanteissa olisin halunnut käpertyä vanhempieni jalkoihin, mutta minun käskettiin mennä reippaasti muiden mukana. Jos uskalsin ilmaista kiukkua, piti mennä omaan huoneeseen. Makoilin säkkituolissani ja mietin, että nyt pitäisi jotenkin rauhoittua.

Opin jo nuorena sivuuttamaan tunteitani ja selittämään niitä järjellä pois. Pettyessäni saatoin uskotella itselleni, että asia ei oikeasti ollutkaan minulle tärkeä. Kun en tuntenut saavani arvostusta sellaisena kuin olin, hain sitä suorittamalla.

”Opin jo nuorena sivuuttamaan tunteitani ja selittämään niitä järjellä pois.”

Kärsin murrosiästä lähtien rajuista migreeneistä ja pääkivusta. Parikymppisenä hain apua Rosen-terapiasta. Terapeutti kysyi minulta, mitä kannan harteillani, kun ne olivat kuin kivet.

Itkin hoitopöydällä pitkään ja säikähdin hallitsemattomalta tuntunutta reaktiotani. Kävin tera­piassa vielä kerran, mutta en enää pystynyt kohtaamaan sen nostattamia tunteita.

Tunnepankki räjähti

Ensimmäisessä parisuhteessani parikymppisenä, tunteeni lähtivät purkautumaan. Ristiriitatilanteissa paiskoin ovia ja hakkasin seinää ja olisin halunnut lyödä poikaystävääni. Tyypillisesti voimakkaat tunteet nousevatkin pintaan, kun ihmisellä syntyy kiintymyssuhde muihin kuin omiin vanhempiinsa.

Lopullisesti tunnepankkini räjähti, kun tulin äidiksi. Esikoiseni oli itkuinen vauva. Olin vauvasta onnellinen, mutta tunsin myös vihaa, kun hän ei rauhoittunut.

Yhtenä yönä kannoin taas itkevää vauvaa, ja minulle tuli olo, että haluan heittää hänet seinään. Säikähdin. Neuvolassa minulle sanottiin, että älä nyt tuollaisia puhu, sinulla on ihana lapsi.

Kun en saanut neuvolasta tukea, etsin itse apua tunteiden säätelyyn. Aloitin tunnetaitojen opiskelun.

Jalat muuttuivat painaviksi

Toisen lapseni syntymän jälkeen aloin kärsiä unettomuudesta. Halusin olla hyvä uudessa neuvolatyössäni ja läsnäoleva äiti lapsilleni. Työni oli kuormittavaa, ja asiakasperheideni hankalat tilanteet mietityttivät minua vapaa-ajallakin.

Hain apua uniongelmaani mindfulness-kurssilta. Siellä tehtiin kehoskannausharjoitus. Istuimme tuoleilla jalat lattiaa vasten ja tunnustelimme kehonosa kerrallaan, miltä kropassa tuntuu.

Huomasin, että jalkani kävivät painaviksi. Ohjaajan mukaan se tarkoitti sitä, että kehoni alkoi rentoutua. Se oli ensimmäinen herätys kehoni äärelle, ja halusin oppia lisää. Kun kurssi loppui, ilmoittauduin seuraavalle.

Nykyään Heli osaa arvostaa itseään sellaisena kuin on. ”Ihaninta minussa ovat innostus, oppimisen ilo, sinnikkyys, uteliaisuus ja luovuus. Ja se, että uskallan nykyään olla oma itseni.”

Stressi, migreenit ja unettomuus vaivasivat minua kuitenkin yhä. Minua piti pinnalla se, että tein nelipäiväistä viikkoa. Kun lakisääteinen hoitovapaani loppui, esihenkilöni ei puoltanut nelipäiväisen työviikon jatkamista. Romahdin täysin.

Ymmärsin, etten voisi enää väistellä tunteitani suorittamalla vaan minun pitäisi oppia kohtaamaan ne. Irtisanouduin työstäni, lepäilin kesän ja perustin sen jälkeen yritykseni. Tarjoan tunnetaitojen koulutuksia ja neuvontaa.

Kehon kuulostelusta tuli päivittäistä

Teen yhä paljon työtä omien tunteideni ja kehoni kanssa. Kuuntelen päivittäin tunnetaitoharjoituksia ja pysähdyn välillä kuulostelemaan ja rauhoittamaan hengitystäni. Jos unettomuus joskus vaivaa, tiedän, että näillä keinoilla saan hermostoni rauhoittumaan ja uniongelmani lievittyy. Niskani ja hartiani ovat yhä kireät, mutta vähemmän kuin ennen. Migreeni ja muut päänsäryt ovat pysyneet poissa.

Olen pitkään älyllistänyt tunteitani, mutta luova tekeminen auttaa siitä irti. Maalaan ja pidän taidepäiväkirjaa, ja ne rauhoittavat oloani. Puran tunteitani myös juoksulenkillä.

Vuosien työskentely itsetuntemuksen parissa on johtanut siihen, että suhteeni vihaan on nykyään aika rakentava. En enää raivoa tai heitä tavaroita, vaan pystyn käyttämään vihaa jämäkkyyteen. Osaan sanoa ei.

Pystyn suhtautumaan myötätuntoisesti myös muiden tunteisiin. Lapseni ovat teinejä, mikä ei ole helpoin rasti vanhemmuudessa. Provosoidun silti harvoin lasteni tunteista, koska pystyn suhtautumaan niihin empaattisesti.

Iloani kavennan kuitenkin yhä. En uskalla iloita täysillä, koska mieleni kertoo, että pian tapahtuu kuitenkin jotain pahaa. Tätä työstän edelleen.

Kun olen rentoutunut, hartiani ovat alhaalla ja hengitys menee syvälle vatsaan asti. Nautin siitä, että olen tässä ja hyvä tällaisena kuin olen.”

Kommentoi +