Profiili ja asetukset
Näytä Profiili
Nimesi ja kuvasi näkyvät muille osallistuessasi tapahtumiin ja keskusteluihin.
Omat jutut
Omat tapahtumat
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
äitiys

Millaista on tulla yli nelikymppisenä äidiksi? Laura Malmivaara ja 3 muuta tunnettua naista kertovat kokemuksiaan

Elämä voi yllättää iloisesti vauvauutisella myös neljän- tai viidenkympin jälkeen. Neljä julkisuudesta tuttua henkilöä kertoo, kuinka heidän elämänsä on muuttunut lapsen saamisen myötä.

20.2.2024

1. Anni Ihamäki: ”Olen toivonut perhettä todella paljon”

Juontaja Anni Ihamäki kertoi Kauneus ja Terveys -lehden haastattelussa 2023 elämästään pikkulapsiarjen keskellä. 41-vuotiaalla Annilla oli artikkelin julkaisun aikaan 1- ja 2-vuotiaat lapset, jotka hän sai yhdessä radiojuontaja-muusikko Ilkka Ihamäen kanssa. Annilla on lisäksi edellisestä avioliitostaan teini-ikäinen poika.

”Olen toivonut perhettä todella paljon ja olen onnellinen, että olen saanut aika ison sellaisen”, Anni kertoi KT:n haastattelussa.

Anni Ihamäki. Kuva: Antti Vettenranta

Vaikka hänen elämänsä oli jo aiemmin täyttä ja monin tavoin hyvää, ystäväperheen isossa iloisessa joulupöydässä Anni huomasi tuntevansa yksinäisyyttä, ulkopuolisuuttakin. Ehkä se oli merkki siitä, että hän kaipasi muutosta. Se tulikin nopeasti.

Pian otsikot kertoivat, että Anni odottaa vauvaa Ilkan kanssa. Iso yleisö ei edes tiennyt, että he seurustelevat.

”Minulla ei ole tarvetta elää kaavojen mukaan. Minun iässäni ei ole mahdollistakaan pitkittää suunnitelmia ja olla vaikka viittä vuotta kihloissa ennen kuin voi mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Olin elämänmuutoksestani vain onnellinen ja iloinen enkä pelännyt tulevaa.”

Lue koko juttu täältä.

2. Laura Malmivaara: ”Annoimme elämän yllättää”

Näyttelijä Laura Malmivaara kertoi Eevan haastattelussa vuonna 2022 odottavansa lasta 48-vuotiaana. Hänellä oli tuolloin 15- ja 17-vuotiaat tyttäret ja puolisolla Samilla 12-vuotias tytär, joten kyseessä oli iltatähti.

Raskaus oli Lauralle ja Samille yllätys, mutta hyvin iloinen sellainen.

”Olemme haaveilleet yhteisestä lapsesta jo pitkään, ja annoimme elämän yllättää. Tässä iässä saa olla kiitollinen, että tulee vielä raskaaksi. Se tuntuu kuin lahjalta.”

Laura Malmivaara. Kuva: Jouni Harala

Laura kertoi haastattelussa, että tilanne oli täysin erilainen kuin 16 vuotta sitten, jolloin hän oli edellisen kerran raskaana.

Lue koko haastattelu täältä.

3. Pihla Penttinen: ”En voinut uskoa, että saamme todella pitää hänet”

Näyttelijä Pihla Penttinen puhui Kauneus ja Terveys -lehden haastattelussa vuonna 2022 äitiydestä. Pihlasta, 43, tuli äiti lähes 10 vuotta kestäneen odotuksen jälkeen. Se oli mahdollista sukusolujen lahjoittajien, lapsettomuushoitojen sekä Pihlan ja hänen miehensä Santun sitkeyden ansiosta.

Vauva syntyi sektiolla neljä päivää kestäneen synnytyksen päätteeksi. Pihlan olo oli epätodellinen vielä silloinkin, kun lapsi oli jo hänen sylissään.

”En voinut uskoa, että saamme todella pitää hänet eikä kukaan vie lasta meiltä pois. Rakkauden aalto oli niin valtava, etten saanut onnenkyyneleitä loppumaan.”

Pihla Penttinen. Kuva: Johanna Myllymäki

Muistona tuosta ajasta perheellä on Santun ottama ensimmäinen perhekuva. Kuvassa Santtu hymyilee leveästi, Pihla itkee ”naama mutkalla” vauva sylissään.

”Jossain on olemassa kaksi ihmistä, jotka ovat lahjoittaneet meille kokonaisen elämän. Ajattelen heitä joka päivä kiitollisuudella ja onnella.”

Vaikka vanhemmuus tuntui Pihlasta luonnolliselta, se myös yllätti. Ennen vauvan syntymää hän kuvitteli olevansa rento äiti, joka elää perhearjen rinnalla omaa elämäänsä ja pitää kiinni menoistaan. Mutta lapsesta erossa oleminen olikin vaikeaa.

”Olen hämmästyttävän kiinni lapsessani. Toivon, että opin kanavoimaan suuren rakkauteni tulevaisuudessa niin, etten takerru häneen.”

Lue koko artikkeli täältä.

4. Kaija Stormbom: ”Päällimmäinen tunteeni on kiitollisuus”

Kaija Stormbom kertoi Kauneus ja Terveys -lehden haastattelussa vuonna 2021 elävänsä pikkulapsiarkea 57-vuotiaana. Hän sai toisen lapsensa 54-vuotiaana puolisonsa Antti Lindtmanin kanssa.

”Tulin äidiksi ensimmäisen kerran 34-vuotiaana ja uudelleen kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Ainakaan elämästäni ei puutu ruuhkavuosia. Päällimmäinen tunteeni on kuitenkin kiitollisuus siitä, että saan vielä kokea vanhemmuuden ja seurata lapsen kasvua.”

Kaija Stormbom. Kuva: Jouni Harala

”Niin paljon kuin lastani rakastan, nautin myös siitä hetkestä, kun hän menee illalla nukkumaan. Silloin saan istahtaa hetkeksi sohvalle ja katsoa televisiota. Vanhemmuudessa kaikenlaiset tunteet nousevat välillä pintaan.”

Kaija kertoi KT:n haastattelussa, että ihaninta arjessa ovat yhteiset aamut, kun kaikki valmistautuvat uuteen päivään. Viikonloppuisin köllitään yhdessä kauan lämpimän peiton alla. Sinne tytär kipittää omasta sängystään heti herättyään.

”Vaikka arki on välillä uuvuttavaa, pieni lapsi antaa myös valtavasti virtaa. Hassut lausahdukset ja sutkautukset tuovat iloa elämääni.”

Lue koko artikkeli täältä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt