Kolmevuotiaalla Sofiella piisaa omaa tahtoa. Hänellä on tapana siirtää pieni jakkaransa keittiön tiskipöydän ääreen, kaivaa mukit esiin ja läträtä niissä vettä niin että sitä roiskuu seinille ja lattialle.

Vaikka Sofien äidistä Kaija Stormbomista on hykerryttävän ihanaa seurata tyttärensä touhuja, vesileikit koettelevat välillä hänen hermojaan.

Kaijasta tuntuu kuin hauska ikiliikkuja pyöräyttäisi hänen elämäänsä samoja vaiheita yhä uudestaan.

”Tulin äidiksi ensimmäisen kerran 34-vuotiaana ja uudelleen kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Ainakaan elämästäni ei puutu ruuhkavuosia. Päällimmäinen tunteeni on kuitenkin kiitollisuus siitä, että saan vielä kokea vanhemmuuden ja seurata lapsen kasvua.”

Kaija työskentelee Maa- ja metsätaloustuottajain ­Keskusliitossa viestinnän suunnittelijana, puoliso Antti ­Lindtman, 38, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Perheen arki on hektistä.

Aamulla Kaija vie tyttärensä pyörällä päiväkotiin. Työpäivän tunnit kuluvat kotona etäpalavereissa koronapandemian takia. Illalla kokkaillaan, leikitään ja ulkoillaan yhdessä. Pestään ja ripustetaan pyykkiä. Hoidetaan iltapesut ja kaadutaan sänkyyn väsyneinä mutta onnellisina.

”Niin paljon kuin lastani rakastan, nautin myös siitä hetkestä, kun hän menee illalla nukkumaan. Silloin saan istahtaa hetkeksi sohvalle ja katsoa televisiota. Vanhemmuudessa kaikenlaiset tunteet nousevat välillä pintaan.”

Perhe-elämän ja uran yhteen sovittaminen tuntuu Kaijasta haastavalta varsinkin silloin, kun töissä on kiire ja asiat jäävät mieleen pyörimään. Hommia ei voi hoitaa loppuun illan aikana, sillä Sofie tarvitsee oman aikansa ja huomionsa.

Kaija on tehnyt periaatepäätöksen, ettei enää edes yritä kaivaa kannettavaa tietokonetta esiin tyttären ollessa hereillä. Tämä kun ilmestyy heti vierelle hokemaan hieman lakonisella äänellä: ”Töitä, töitä.”

Myös näppäimistön hipelöiminen kiehtoo tytärtä turhan paljon. Riski työkavereille lähteviin eriskummallisiin sähköposteihin on liian suuri.

”Vaikka arki on välillä uuvuttavaa, pieni lapsi antaa myös valtavasti virtaa. Hassut lausahdukset ja sutkautukset tuovat iloa elämääni.”

Kuten silloin, kun Sofie ilmoittaa, että ”se on makkaran paikka”. Makkara on tytön mielestä paras palkinto vaikka onnistuneesta pottahetkestä.

Ihaninta arjessa ovat yhteiset aamut, kun kaikki valmistautuvat uuteen päivään. Viikonloppuisin köllitään yhdessä kauan lämpimän peiton alla. Sinne Sofie kipittää omasta sängystään heti herättyään.

Lepoa pitää tankata. Sen Kaija on viime vuosina oppinut. Kolmikymppisenä hän jaksoi puuhata loputtomasti, nykyisin väsymys tulee aiempaa helpommin ja voimien vaaliminen vaatii kurinalaisuutta.

”En jaksaisi pyörittää arkeani, jos en pitäisi itsestäni hyvää huolta. Kun ikää tulee lisää, omasta hyvin­voinnista huolehtiminen on entistä tärkeämpää, jotta voimavarat säilyvät.”

Perheen täpötäyteen ahdettu arkkupakastin menee hädin tuskin kiinni. Se on lastattu suomalaisilla marjoilla, joita Kaija ja Antti ostavat jopa 400 litraa vuodessa.

He syövät marjoja niin paljon, ettei aika riittäisi niiden keräämiseen itse. Siksi Kaija ostaa marjoja sukulaisilta ja pienyrittäjiltä.

”Uskon, että marjat pitävät meidän perheemme terveenä. Viime talvena emme sairastaneet kertaakaan.”

Perhe aloittaa aamunsa marjasmoothiella, johon tulee mustikkaa, puolukkaa, herukoita, tyrniä ja tilkka maitoa tasaamaan happamuutta. Kaija ja Antti nauttivat juomaa puolisen litraa ja myös Sofie tuhdin annoksen.

Joskus Kaija pureskelee iltaisin tyrnimarjoja, koska hän on lukenut tutkimuksia, joiden mukaan tyrni­marjojen siementen öljy on hyväksi limakalvoille.

Lisämakeutta marjoihin ei laiteta, koska perhe on tottunut niiden kirpeään makuun. Lisättyä sokeria Kaija ei käytä juuri koskaan, ja hän opettaa tytärtäänkin vähä­sokeriseen ruokavalioon.

Muuten Kaija syö mahdollisimman monipuolisesti kasviksia, lihaa, kalaa, kanaa, maitotuotteita ja viljoja.

”En usko, että yksipuolinen ravinto on keholle hyväksi. En ikimaailmassa luopuisi esimerkiksi ruisleivästä. Haluan hyödyntää ensiluokkaisia kotimaisia raaka-­aineita. Ulkomaista lihaa meidän jääkaapistamme ei löydy koskaan.”

Viime vuosina Kaija on käyttänyt alkoholia vain vähän. Olut kuuluu saunomiseen, alkoholilla tai ilman. Suosikkijuomaansa kuohuviiniä Kaija nautti juhlatilanteissa mutta vain muutaman lasillisen.

”Joskus olisi kiva juhlia pitkän kaavan mukaan, mutta yhden illan ilottelusta voi seurata kolmen päivän väsymys. Vaalin kahdeksan tunnin yöuniani ja olen pakottanut siihen Antinkin, joka keikkuisi hereillä myöhään. Tässä iässä tarvitsen lepoaikani.”

Nuorena Kaija ei olisi osannut kuvitellakaan, että kesämökin talviteloille laittaminen voisi olla parasta mahdollista parisuhdeaikaa. Mutta sitä Kaijalla ja Antilla on nykyisin niin vähän, että heidän treffinsä ­saavat olla arkisia. Kotona oleilu ja perheen yhteiset hetket ulkoillen ovat mukavaa ajanvietettä molempien mielestä.

Kaija ja Antti ovat olleet yhdessä 15 vuotta. Naimisiin he menivät vuonna 2011. Suhteen alussa heidän parinkymmenen vuoden ikäeronsa nolostutti Kaijaa ja hän yritti peitellä omaa ikäänsä.

”Silloin asetelmaamme pidettiin jotenkin epänormaalina ja pohdin itsekin, voinko heittäytyä tällaiseen suhteeseen. Pelkäsin ikäviä kommentteja ja halusin suojella itseäni. Onneksi kuuntelin sydäntäni.”

Nykyisin molemmat ovat jo niin tottuneita ikäeroon, ettei sitä tarvitse ajatella.

”Elämme suhteessamme vieläkin jonkinlaista alkuhurmosta, jonka toivon jatkuvan ikuisesti. Olemme kiitollisia perhe-elämästämme ja kaikesta siitä, mitä olemme yhdessä saaneet.”

Yhteinen lapsi oli parin haave kymmenen vuoden ajan. Sofien syntymää edelsivät lapsettomuushoidot sekä Kaijan kohtutulehduksen vuoksi kokema keskenmeno vuonna 2016. Raskaus oli edennyt liki puoliväliin, kun vauva menehtyi.

Vaikka kyse oli äärimmäisen huonosta tuurista, Kaija syytti itseään. Olisiko hän voinut tehdä jotain toisin ja estää tapahtuneen? Lopulta läheiset saivat vakuutettua, ettei syy ollut hänen.

Keskenmenon jälkeen Kaija itki kahden viikon ajan jatkuvasti, mutta sen jälkeen tuska alkoi helpottaa ja hän oli valmis yrittämään raskautta uudelleen.

”Uskon itkun puhdistavaan voimaan, tunteiden pitää antaa virrata silloin, kun surettaa. Surua ei tarvitse pelätä.”

Lapsettomuushoidot olivat ajoittain vaikeat. Silti ­Kaijan mieleen on jäänyt niistä myönteisiäkin muistoja. Lääkärit sanoivat alusta asti, ettei hyväkuntoisen ja nuorekkaan Kaijan ikä ole este raskaudelle ja synnytykselle.

”Toivon kipinä kannatteli meitä koko ajan. Meillä oli päämäärä, jota kohti menimme yhdessä.”

Alkuvuodesta 2017 Kaija huomasi odottavansa taas vauvaa. Uuden keskenmenon pelko painoi mieltä kauan. Mutta kun raskausviikko 21 jäi taakse, hän uskalsi luottaa, että vauva selviytyisi vaikka syntyisi ennen aikojaan. Vasta silloin Kaija alkoi nauttia raskaudestaan.

”Olin valtavan ylpeä isosta vatsastani. Antti passasi minua koko ajan, sillä hän kuvitteli, ettei nainen voi tehdä mitään raskaana ollessaan. Hän availi minulle auton ovet ja solmi kengännauhani. Otin siitä kaiken ilon irti.”

Kun Sofie syntyi marraskuussa 2017, ilo oli ylitse­vuotava.

”Oli uskomatonta saada kauan kaivattu lapsi rinnalleni vielä tässä iässä. Itkimme Antin kanssa onnen ja ­helpotuksen kyyneleitä.”

Ikääntyminen pohdituttaa joskus Kaijaa. Hänen pahin pelkonsa on vakava sairastuminen ja se, ettei hän voisi elää aktiivista ja sosiaalista elämää. Tulevaa hän ei silti halua murehtia.

”Yritän luottaa siihen, että kaikki menee hyvin, jos hoidan oman leiviskäni ja elän terveellisesti. Uskon positiivisuuden voimaan ja siihen, että ihminen voi omilla ajatuksillaan vaikuttaa asioiden kulkuun.”

Monet Kaijan ystävät ovat nyt elämänvaiheessa, jossa lapset aikuistuvat ja muuttavat omilleen. Kaijan 23-vuotias esikoistytär Mandi menee vuoden päästä naimisiin.

”On mahdollista, että saan lapsenlapsia lähivuosina. Ehkä ruuhkavuodet jatkuvat isoäitiyden merkeissä, kun Sofie kasvaa. Se on ihana ajatus eikä ahdista minua lainkaan.”

Nuoruuden ihannointi on Kaijan mielestään kummallista varsinkin työelämässä. Yli viisikymppisten naisten kokema ikäsyrjintä saa hänet kiukustumaan. Samanikäisten miesten rautaista ammattitaitoa kehutaan, mutta naisten kohdalla nuoruus on valttia.

”Ikäiseni naiset ovat nykyisin huippukunnossa, eikä ikä tee meistä muita huonompia. Me pidämme itsestämme huolta ja vaalimme terveyttämme. Naisen elämä ei ole ehtoopuolella, kun 50 vuotta tulee mittariin. Elän 57-vuotiaana parhaita vuosiani.”

Ilon ja onnen löytäminen arjesta on Kaijalle tärkeintä. Se, ettei aina tarvitse odotella seuraavaa lomaa tai viikonloppua.

”Jos olkapäälleni istahtaisi nyt hyvä haltijatar ja kysyisi, että haluatko Kaija uudestaan kaksikymppiseksi, sanoisin en. En vaihtaisi elämäntilannettani mihinkään muuhun enkä luopuisi vuosien varrella saamastani viisaudesta ja ymmärryksestä – ne voi saavuttaa vain ­elämällä.”