Tärkeä uutinen piti kertoa kasvotusten, ei sitä voinut paljastaa puhelimessa. Laura Malmivaara, 48, muistelee, kuinka hän ajeli elokuun lopulla vanhempiensa luo Loviisaan. Myös tyttäret halusivat ehdottomasti olla paikalla. Alma, 17, ja Aino, 15, arvailivat, kuinka isovanhemmat suhtautuisivat yllätykseen.

”Tieto uudesta tulokkaasta veti hiljaiseksi. Ajattelin, että älä pilaile, mutta pian tajusin, että totta se on. Tunne oli hieno”, Lauran isä Jouni Malmivaara, 73, muistelee.

Jounilla ja hänen vaimollaan Jatalla on kolme lasta ja viisi lastenlasta, joista vanhin täytti tänä vuonna kaksikymmentä ja nuorinkin on jo 11-vuotias. Tuleva vauva on siis varsinainen iltatähti paitsi Lauralle ja hänen puolisolleen Samille myös isovanhemmille.

Kun Jouni ja Laura tapaavat, juttua riittää. Molemmat ovat hyväryhtisiä, eloisia ja sosiaalisia. Omasta mielestäänkin heissä on paljon samaa.

”Isä on aktiivinen, ripeä ja aina valmis uuteen. Minäkin sanon usein ensin joo, ja mietin vasta sitten. Olen oppinut isältä, että kaikki on mahdollista.”

Paljon Laura onkin ehtinyt ja saanut aikaan. Hän on menestynyt näyttelijän työn lisäksi myös valokuvaajana ja viimeksi kirjailijana. Esikoisromaani Vaiti ilmestyi viime syksynä.

Jouni ei osannut aikoinaan arvata, mitä tyttärestä tulisi isona.

”Tajusin heti, että tyttö on fiksu ja uskoin, että hän pärjää kaikessa mihin ryhtyy. Laura oli hyvä urheilussa ja musiikissa ja tykkäsi esiintyä.”

Hyvin Jouni on itsekin pärjännyt. Hän kasvoi kartanon poikana Hämeenlinnassa, isoisän isä oli piispa. Oma isä oli veljessarjan ainoa, josta ei tullut pappi. Myös Jounin veli on pappi, mutta Jouni opiskeli ekonomiksi ja teki uran metsäteollisuudessa ja myöhemmin konsulttitehtävissä.

Lisäksi Jouni on aina ollut innokas järjestöihminen. Hän on toiminut esimerkiksi Suomi-Amerikka-yhdistyksessä, Lionseissa, Nuorkauppakamarissa, yrittäjäjärjestöissä sekä nyt eläkepäivinä sukuseurassa.

Isällä ja tyttärellä on molemmilla itsetunto ja -luottamus kohdallaan. Jouni vitsailee, että tällaisia ollaan – ei voi mitään, kun on hyvä niin on hyvä.

Laura Malmivaaran vatsa on jo kauniisti pyöristynyt. Hän näyttää säteilevältä ja kertoo voivansa loistavasti. Silti odotus tuntuu välillä suorastaan uskomattomalta.

Raskaus oli Lauralle ja Samillekin yllätys, hyvin iloinen sellainen.

”Olemme haaveilleet yhteisestä lapsesta jo pitkään, ja annoimme elämän yllättää. Tässä iässä saa olla kiitollinen, että tulee vielä raskaaksi. Se tuntuu kuin lahjalta.”

Pariskunta on teettänyt kaikki mahdolliset testit ja käynyt myös 4D-ultraäänitutkimuksessa yksityisellä puolella.

Kuvista on selvinnyt tulokkaan sukupuoli, mutta sen Laura ja Sami haluavat pitää vielä salaisuutena.

Samilla on ennestään 12-vuotias tytär, ja kaikki kolme isosiskoa odottavat tulokasta innostuneesti.

”Tuntuu hyvältä jakaa odotus heidän kanssaan. Tilanne on niin erilainen kuin kuusitoista vuotta sitten, jolloin olin edellisen kerran raskaana.”

Perhe edellä, niin Jouni Malmivaara sanoo aina eläneensä. Avioliitto Jatan kanssa on kestänyt yli 50 vuotta, ja isäksi hän tuli ensimmäisen kerran jo 23-vuotiaana.

”Kun odotimme ensimmäistä lastamme, meillä oli nimi valmiina. Odotimme Lauraa”, muistelee Jouni.

Esikoinen oli kuitenkin poika, ja hän sai nimen Mikko, Laura syntyi kolme vuotta myöhemmin. Nuorin, Olli, on tavallaan iltatähti, yhdeksän vuotta sisartaan nuorempi.

Lauran lapsuusmuistot ovat Kajaanista, josta perhe muutti Järvenpäähän, kun Laura oli yläkouluiässä.

”Isä leikki ja touhusi paljon meidän lasten kanssa ulkona ja sisällä. Hän otti urheilukentällä aikaa, kun juoksin isoveljeni kanssa kilpaa, ja hän rakensi palasohvasta majan olohuoneeseen”, Laura kertoo.

”Olit hyvä monessakin lajissa, juoksun lisäksi pituushypyssä ja keihäässä, kuulaakin työnnettiin”, lisää Jouni.

Laura muistaa myös, kuinka isä aina siivoili ja järjesteli hänen huoneessaan. Asetteli lelut, tavarat ja kirjat paikoilleen, hyllyissä ja pöydällä.

”Se oli sympaattista, vaikka joskus se ärsytti. Olen huomannut, että toisinaan minulla on ollut sama tapa omien tyttärieni kanssa. Tavaroita järjestellessä pääsee hiukan osaksi lapsen maailmaan.”

Jouni oli aktiivinen erilaisissa yhdistyksissä, ja Laura muistaa, kuinka hän kymmen- vuotiaana sai istua isän kanssa eturivissä kansainvälisen Up with People -järjestön konsertissa.

”Katsoin esitystä mykistyneenä: siinä oli jotain suurenmoista, eläytymisen ja yhteistyön riemua. Ajattelin, että tuolla haluaisin olla mukana.”

Myöhemmin, kun Laura kävi jo Sibeliuslukiota Helsingissä, Jouni kuljetti tytärtään mallin töihin. Hän muistaa jääneensä autoon odottamaan, kun tyttö meni koe- kuvaukseen tuntemattoman kuvaajan luo.

”Luotin Lauraan, mutta toki olin huolissani hänestä, ja pelkäsin, että hänelle sattuu jotain”, Jouni sanoo.

”Nyt teini-ikäisten tyttöjen äitinä ymmärrän sen oikein hyvin”, sanoo Laura.

Musiikin ja mallintöiden lisäksi Laura oli kiinnostunut valokuvauksesta, ja sitten tuli vielä näytteleminen. Kotona häntä ei patistettu mihinkään erityiselle uralle mutta kannustettiin kaikessa.

”Koskaan isä ei ole epäillyt tai estellyt minua. Olen oppinut häneltä, että pitää luottaa itseensä, olla rohkea ja kannattaa yrittää. Kaikesta selviää.”

Isyys on tärkeä rooli. Jouni sanoo tottuneensa olemaan ”vain” kolmen lapsensa isä. Hän muistaa, koska ihmisten asennoituminen häntä kohtaan muuttui.

”Levottomat-elokuvan ja Kotikatu-sarjan jälkeen työkaverit ja muut tutut alkoivat suhtautua minuun Laura Malmivaaran isänä.”

Myös molemmat pojat ovat olleet julkisessa ammatissa. Kuopus Olli pärjäsi hyvin jääkiekkoilijana ja pelasi muun muassa NHL:ssä, esikoinen Mikko on muusikko.

Jouni on yrittänyt suhtautua kommentteihin tunnetuista lapsistaan mahdollisimman viileästi eikä ole halunnut tehdä asiasta numeroa.

”Sisimmässäni olen ollut todella ylpeä. Olen mielessäni tuuletellut, että jes, jes, kyllä minulla on hienoja lapsia.”

Laura kertoo, että isä ostaa yleensä kaikki lehdet, joissa on haastatteluja hänestä tai veljistä.

”Isä ei ole kuitenkaan puuttunut julkisuuteeni eikä yrittänyt antaa neuvoja. Ei ole esimerkiksi tullut kuittia, että kuinka menin tuollaista ääneen sanomaan.”

Jouni nyökkäilee. Totta, hän on pikemminkin suodatellut joidenkin tuttujen kärkeviä kommentteja ja välittänyt perille vain positiiviset palautteet.

Myös Lauran esikoiskirjaan isä on suhtautunut uteliaan innostuneena. Hän ei halunnut lukea tekstiä etukäteen, mutta kun kirja ilmestyi, hän osti niitä melkoisen pinon, lahjaksi myös kavereille.

”Oli kiinnostavaa lukea niin tarkkoja kuvauksia tutuista tilanteista ja paikoista, esimerkiksi mökiltä. Toisaalta huvitti, kun osa kirjasta on täysin kuvitelmaa. Minullekin jotkut tulivat ihmettelemään, kuinka oikein voin, kun kirjassa isä sairasteli. On pitänyt todistella, että olen ollut koko ajan ihan terve.”

Tyttären haastattelut ja muut lehtileikkeet ovat päässeet talteen isän arkistoon, mustan kirjan väliin. Siellä ovat myös ensi-iltaliput ja muistot muista tärkeistä tapahtumista.

”En kirjoita päiväkirjaa, mutta minulla on mustakantinen A4-vihko, johon kirjaan käsin ylös kaikenlaista, säitä ja tapahtumia.”

Laura Malmivaara täsmentää, että isä on ahkera dokumentoimaan.

”Hänellä on vihkoja melkoinen hyllyllinen, vuodesta 1977 asti. Niissä ei todellakaan kerrota, miltä isästä milloinkin tuntui, vaan kaikki muistiinpanot ovat silkkaa faktaa.”

Päivän sään lisäksi sieltä löytyvät autolla ajetut kilometrit ja vaikkapa tieto, että ’Laura ja tytöt tulivat kylään kello 14.15’, tai että ’Lauraa haastateltiin Yle TV1:ssä aamulla’.”

Jounin mielestä vihkoista on kätevä tarkistaa, mitä milloinkin on tapahtunut.

”En nostalgisoi, mutta minusta on mukava muistaa asiat tarkasti.”

Laura on tyystin erilainen kirjoittaja kuin isänsä. Hän kirjoittaa koneella, ja talteen tulee merkittyä enemmänkin kauniita lauseita, tunnelmia ja kiinnostavia ilmaisuja kuin tarkkaa faktaa.

”Joskus sanelen autolla ajaessani puhelimeen ja kehittelen pieniä kohtauksia elämästä. Kaikenlaista on tallessa, teksteillä voi olla käyttöä kirjoissa tai käsikirjoituksissa.”

Suorapuheinen, peloton ja itsepäinen. Sekä isä että tytär tunnistavat itsensä kuvauksesta.

”Olen oppinut isältä, että kotona saa avata suunsa ja täytyy pitää puolensa. Joskus siitä seuraa nokittelua”, sanoo Laura Malmivaara.

Isä ja tytär ovat ottaneet välillä kipakastikin yhteen, mutta välit eivät ole koskaan menneet vakavasti poikki. He myöntävät kuitenkin, että kumpikaan heistä ei oikein osaa riidellä.

”Konfliktinsietokykyni on surkea. Tyttärieni mukaan minulla ei sitä ole, eikä sitä ole isälläkään”, Laura sanoo.

Sekä isä että tytär pakenevat mieluummin hankalasta tilanteesta kuin jäävät setvimään sitä.

”Laura on meistä kahdesta äkkipikaisempi. Minun pitää ottaa välillä happea ja kävellä ulos, kun hänellä alkaa keittää. Tosin ikä auttaa, eikä Laurankaan pinna pala enää aivan yhtä herkästi kuin nuorena”, Jouni sanoo.

Viimeksi kiistaa tuli siitä, kun Laura halusi lähteä tyttärensä kanssa vuodenvaihteessa Lontooseen. Jounin mielestä idea oli järjetön – vallitsevassa koronatilanteessa ja vielä raskaana.

”Mutta minulla oli rokotukset, ja tein oman päätökseni itse, sen hetkisillä tiedoilla. Otin vastuun tekemisistäni”, Laura kuittaa napakasti.

Asiasta ei enää puhuta, ja äidin ja tyttären matka sujui kaikin puolin hyvin.

Pitää tehdä, tarttua heti toimeen, eikä aikailla. Vaikka Laura ja Jouni puhuvat paljon, asioiden jauhaminen ja perusteellinen selvittely ei kuulu heidän suhteeseensa.

”Vaimoni Jatan kanssa minä sen sijaan pohdin asioita illat pitkät. Hän saattaa analy- soida tilanteita ja tapahtumia hyvinkin perusteellisesti”, sanoo Jouni.

Myös Laura on tottunut avautumaan huolistaan äidilleen. Äidin ja tyttären keskustelut perheen kesäpaikassa Loviisassa ovat lähes legendaarisia.

”Naiset saattavat istua vielä aamukahvilla ja juttu jatkuu, kun minä olen jo ehtinyt ajaa nurmikon ja joskus käydä kaupassakin”, Jouni kertoo.

Laura on oppinut, että vanhemmat ovat hänelle kuin turvasatama, jonne hän on aina tervetullut.

”Olen iloinen siitä, että meillä ei ole koskaan valitettu. Kodin ilmapiiri on aina ollut myönteinen ja iloinen. Vaikeinakin aikoina on välillä naurettu.”

Jouni vakavoituu hiukan, ja kertoo, että Lauran lapsuus oli perheessä hyvää aikaa, oli iso talo ja paljon tilaa, mutta 1990-luvun lama pisti perheen talouden tiukoille:

”Olimme rakennuttaneet omakotitalon Järvenpäähän. Kun taloutemme tasapaino järkkyi, jouduimme myymään talon halvalla, ja meille jäi vain velkaa.”

”Siitä ajasta ei tullut minulle mitään traumoja, koska olin jo itsenäistymässä. Enkä muista, että olisitte äidin kanssa purkaneet ongelmia meihin lapsiin tai uhriutuneet”, muistelee Laura.

”Sitä paitsi kaikki kääntyi hyväksi. Siitäkin selvittiin”, lisää Jouni.

Pian talon menetyksen jälkeen Jouni sai uuden hyvän työpaikan, ja vähitellen perheen talous saatiin kuntoon.

Vaikein vaihe Lauran elämässä on ollut avioero tyttärien isästä, ohjaaja Aku Louhimiehestä.

”Ero oli vaikea myös siksi, että olin saanut vanhemmiltani mallin hyvästä parisuhteesta. Olisin halunnut tarjota tytöilleni yhtä ehjän kodin kuin minulla oli lapsena.”

Tyttären avioero oli kova paikka myös Jounille.

”Oli raskasta katsoa sivusta, kun perhe hajoaa. Meillä oli yhteinen kesäpaikka Lauran ja Akun kanssa, ja monta asiaa piti miettiä uudestaan. Kun omalla tyttärellä on paha olla, on itselläkin paha olla, eikä siinä voi oikein tehdä mitään.”

Jouni Malmivaara yritti kuitenkin parhaansa mukaan auttaa Lauraa käytännön asioissa, kuten uuden asunnon vuokraamisessa ja kunnostamisessa.

Laura käsittelee tuoreessa Vaiti-romaanissaan myös entisen miehensä ympärille syntynyttä kohua. Tapahtumasta kirjoittaminen oli hänelle puhdistavaa pohdintaa, ja tavallaan se oli myös lopullinen piste avioeron surutyölle. Jouni lisää, että kirja auttoi häntäkin.

”Oli kiinnostava päästä hiukan tyttären pään sisään. Sain siitä vastauksia sellaisiinkin kysymyksiin, joita en olisi osannut edes kysyä. Opin myös, että avioero on hyvin henkilökohtainen prosessi, eikä sitä tunnemaailmaa voi edes isänä oikein kommentoida.”

Isä ja tytär ovat hyvin läheisiä. Talvisin Jouni ja Jatta asuvat Loviisassa kerrostalossa, kesää kaikki viettävät yhteisessä, Lauran kirjassakin kuvatussa kesäpaikassa. Sekä isä että tytär kuuluvat Malmivaarojen sukuseuran hallitukseen. Yhteinen harrastus on hyvä syy viestitellä ja soitella entistä tiuhemmin.

Molemmat odottavat kevättä ja iloitsevat suvun uudesta tulokkaasta. Laura Malmivaara sanoo olevansa todella onnellinen.

”Ensin syntyi kirja ja huhtikuussa pikku vauva. Tuntuu kuin olisin vuodessa nuortunut monta vuotta.”

”Minäkin tunnen nuortuneeni”, Jouni lisää. ”On hienoa olla pitkästä aikaa vauvan ukki ja pitää pikkuista sylissä.”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 3/2022. Artikkelia on päivitetty.

Kurkista roolien taakse ja seuraa Eevaa myös Instagramissa ja Facebookissa.