
Etkö jaksa työpäivän jälkeen muuta kuin maata sohvalla? Toimi näin, jos työ vie jatkuvasti mehut
Työstä selviytyminen ei saisi hallita koko elämää. Työyhteisöpedagogi Merja Karjalainen kertoo, miten työpaikalla voi aloittaa keskustelun liiallisesta työkuormasta.
ELÄMÄN EI KUULU OLLA pelkkää suorittamista. Jos töiden jälkeen et jaksa tehdä mitään tai jos vapaallakin jatkat pakonomaista paahtamista, on aika pysähtyä, sanoo tutkija Merja Karjalainen.
”Joskus on aivan hyvä lysähtää sohvalle töiden jälkeen, mutta jos työstä selviytyminen alkaa hallita elämää, lopulta kaikki muu väistyy sen tieltä. Jäljelle jää tolkuton väsymys ja viimein uupumus.”

KUN KARJALAINEN SAI kesällä 2017 työuupumuksen seurauksena aivoverenkiertohäiriön eli TIA-kohtauksen, hän sinnitteli vielä puoli vuotta erikoislehden päätoimittajana. Sen jälkeen hän irtisanoutui, opiskeli työyhteisöpedagogiksi ja ryhtyi tekemään väitöskirjaa siitä, miksi työnantajat eivät aina suojele työntekijöitä uupumiselta, vaikka heidän lain mukaan täytyy. Lain rikkomisesta voi tulla työnantajalle tuomio työturvallisuusrikoksesta.
”Työsuojelu ei toimi nyt työpaikoilla lain edellyttämällä tavalla. Moni työyhteisö ei tiedä eikä ymmärrä lain velvoitetta eikä osaa ratkaista kuormitusongelmia.”
Yli puolet suomalaisista arvioi olevansa työssään melko tai erittäin uupunut, selviää Työterveyslaitoksen vuoden 2022 työhyvinvointitestistä, johon tuli 44 897 vastausta.
Uupumusongelma palautuu usein siihen, ettei työn suunnittelussa ole varattu aikaa yllätyksiin.
On hyvin kuormittavaa, jos töitä on aina enemmän kuin ehtii tehdä. Monet tunnolliset tarvitsisivat tarkemman tiedon siitä, millainen suoritus tehtävässä riittää.
”Kaikenlaisten ihmisten pitäisi mahtua työpaikoille – heidänkin, jotka ovat liiankin taipuvaisia sanomaan kaikkeen ’kyllä’.”
JOS TYÖKUORMA tuntuu liialliselta, kerro asiasta pomolle. Hänellä on velvollisuus järjestää töitä uudelleen ja varmistaa, etteivät muutkin ole uupumisvaarassa.
Jos tunnet, ettet saa sanomaasi perille, voit ottaa keskusteluun mukaan työsuojeluvaltuutetun tai työterveyshuollon edustajan. Jos sittenkään mikään ei muutu, kannattaa ottaa yhteyttä työsuojeluviranomaiseen, Karjalainen neuvoo.
”Kaikenlaisten ihmisten pitäisi mahtua työpaikoille – heidänkin, jotka ovat liiankin taipuvaisia sanomaan kaikkeen ’kyllä’.”
Myös työterveyslääkäri Mari-Liis Kalima pitää ongelmallisena sitä, että työntekijä palkitaan lisätöillä.
”Työntekijä voi selviytyä yksittäisistä tiukoista viikoista, mutta työnkuvaa ei voi rakentaa sen mukaan.”
2 x uupumuksen jälkeen
1. Haluatko tietää, miltä työuupumus tuntuu? Kuuntele mainostoimistoalalla uupuneen Heta Tuppuraisen omakohtaista Uppoava v***n laiva -podcastia. Tuppurainen kertoo muun muassa siitä, miten hän palasi työelämään uupumuksen jälkeen.
2. Pahan työuupumuksen läpikäynyt väitöskirjatutkija Merja Karjalainen on kirjoittanut aiheesta tietokirjan Jaksamisen rajat (2022). Siinä hän kuvaa tarkasti omia tuntemuksiaan työuupumuksesta. Kirja sisältää muun muassa pysäyttäviä katkelmia kirjoittajan omasta päiväkirjasta.
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 14/2023.