Syvennä ihmissuhteita ja paranna ongelmanratkaisukykyäsi! Viisi ihanaa syytä olla utelias
Hyvinvointi
Syvennä ihmissuhteita ja paranna ongelmanratkaisukykyäsi! Viisi ihanaa syytä olla utelias
Nyt on aika mullistaa elämä kyselemällä ja kävelemällä eri reittiä kotiin.
Teksti

Kuvat

18.2.2022
 |
Kauneus ja Terveys

1. Uteliaisuus lisää ratkaisukykyä

Uteliaisuus on parhaimmillaan tekoja, kysymistä ja kuuntelemista. Kun pyydät toista kertomaan lisää, huomaat, että hänen havaintonsa voivat kohdistua tilanteessa eri asioihin kuin omasi. Uteliaisuus toista kohtaan pitää keskiössä sen, mikä on tärkeää, eikä sitä, kumpi on oikeassa.

2. Uteliaisuus syventää ihmissuhteita

Uteliaisuus on sosiaalinen taito, jolla voi osoittaa kiinnostusta toista kohtaan ja tehdä tälle hyvän mielen. Kyselemällä oppii huomioi­maan läheisten toiveet ja tarpeet paremmin. Kun malttaa kuunnella loppuun asti, voi myös välttää tekemästä vääriä tulkintoja. Minäkeskeinen mieli sivuuttaa herkästi muut.

3. Uteliaisuus auttaa oppimaan uutta

Kun pidät silmät ja korvat auki uusille tavoille toimia ja ajatella, ruokit oppimisen iloa. Se taas kannustaa oppimaan lisää. Näin voit kehittää osaamistasi joko tutussa tai aivan uudessa asiassa. Työelämässä oppimiselle avointa asennetta arvostetaan erityisesti.

4. Uteliaisuus tekee hyvän olon

Hyvinvointi ja uteliaisuus kulkevat käsi kädessä. Rohkea ja avoin asenne voi viedä kohti asioita, jotka itseä kiinnostavat oikeasti, oli se sitten uusi virkkaustekniikka, ihminen tai työpaikka. Kun toteuttaa itselleen tärkeitä asioita, voi paremmin. Uteliaisuus voi johtaa joskus urahyppyyn tai pitkään kypsyneeseen elämänmuutokseen.

5. Uteliaisuus tuo itsetuntemusta

Kun kyselet asioita kaverilta, vertaat samalla itseäsi häneen. Myönteinen vertailu auttaa löytämään oman paikan muiden joukossa. Haastamalla omia käsityksiäsi pystyt myös ravistelemaan itseäsi luutuneilta ajatusurilta. Saatat nähdä itsesi uudella tavalla.

Lähde: Hanna Siefen: Uteliaisuuden taito – Kun oppiminen on tietämistä tärkeämpää (Tuuma-kustannus 2021)

Kommentoi +