Haluatko stressata vähemmän ja nukkua paremmin? Selvitimme, mitä kaikkea hyvää musiikin kuuntelu tekee sinulle
Hyvinvointi
Haluatko stressata vähemmän ja nukkua paremmin? Selvitimme, mitä kaikkea hyvää musiikin kuuntelu tekee sinulle
Se, mikä on musiikkia korvillesi, on sitä myös aivoillesi. Anna sävelten viedä.
Teksti

Kuvat

20.4.2022
 |
Kauneus ja Terveys

1. Se vähentää stressiä

Musiikinkuuntelu vaikuttaa suoraan stressijärjestelmään joko kiihdyttävästi tai rauhoittavasti. Erityisen hyödyllistä onkin kuunnella lempimusiikkiaan stressaantuneena. Tutkimuksissa on todettu, että musiikki voi lievittää myös akuutin aivo­infarktin aiheuttamaa stressiä. Vaikutus säilyy pitkään, jopa puoli vuotta.

2. Se auttaa muistamaan

Laulamisen on todettu parantavan etenkin lievästä dementiasta kärsivän muistia, mutta jo laulumusiikin kuuntelusta on hyötyä. Se kuntouttaa kielellistä muistia enemmän kuin äänikirjat tai instrumentaalimusiikki. Se myös edistää afasiasta kärsivän puheen tuottamista ja ymmärtämistä.

3. Se tuo paremman unen

Brittitutkimuksen mukaan musiikin kuunteleminen ennen nukkumaan menoa parantaa unen laatua: se auttaa pääsemään REM-uneen nopeammin, minkä ansiosta yöuni tuntuu entistä virkistävämmältä. Britanniassa suositellaankin rauhoittavaa musiikkia unettomuuden ehkäisemiseen.

4. Se herättää mielihyvää

Laulujen sävelet herättävät dopamiinijärjestelmän. Musiikki saa hyvälle tuulelle samaan tapaan kuin saunominen, lenkki, seksi tai hyvä ateria. Mielialaa kohottava vaikutus voi auttaa lievittämään myös kipu­tiloja.

5. Se tukee aivoterveyttä

Musiikin kuunteleminen lisää aivojen verenkiertoa. Sen iso merkitys on huomattu esimerkiksi aivohalvauksesta kuntoutuvan toipumisessa. Musiikki aktivoi kaikkia aivoalueita. Aivot puolestaan aktivoivat autonomisen järjestelmän, johon sydän, verenkierto ja hengitys reagoivat.

Lähteet: Teppo Särkämön, Miikka Peltomaan ja Seppo Soinilan esitys Lääkäripäivillä, FM Annika Tammelan väitöstutkimus, theconversation.com

Kommentoi +