
Ennen kundaliinijoogatunnin alkua lauletaan Ong Namo Guru Dev Namo -mantraa. Se on tuntunut yrittäjä Taru Juvosesta luontevalta ensimmäisestä harjoituksesta asti.
”Mantrojen laulaminen on huumaavaa ja oman äänen kuuleminen aika ihanaa”, hän sanoo.
Ennen kundaliinijoogaa Taru harrasti dynaamista astangajoogaa, jonka kurinalaisuus sopi hänen suorittajaluonteelleen. Kun Taru sairastui masennukseen ja uupui työssään, alkoi itsensä etsiskelyn aika. Taru päätti kokeilla alkuvuodesta meditatiivista kundaliinijoogaa.
”Olin matalissa energioissa ja syvissä vesissä, mutta kun olin käynyt puoli vuotta tunneilla, havahduin siihen, että oloni on entistä kevyempi, valoisampi ja iloisempi.”
KILTTI MIELLYTTÄJÄ, joka ei osaa pitää kiinni rajoistaan. Sellainen Taru tunsi olleensa ennen.
Kundaliinijooga ja samoihin aikoihin aloitettu psykoterapia ovat opettaneet, miten rajoja luodaan. Puolentoista tunnin harjoitus rauhoittaa laukkaavan mielen, ja Tarun on nykyään aiempaa helpompi keskittyä ja nukkua. Myös keho on vetreytynyt.
”Hämmästyin, miten hyvin kehollisilla harjoituksilla pystyy tasaamaan mieltä. Joogassa sielukin saa apua.”
Tunneilla on usein teema, kuten itsensä rakastaminen tai voiman löytäminen. Kriyat eli liikesarjat tähtäävät esimerkiksi rauhoittumiseen tai energian saamiseen.
Yksittäinen liike voi olla niinkin simppeli kuin risti-istunta, jossa kädet nostetaan ylös. Asentoon liitetään tulihengitys, joka kuulostaa nopealta tuhinalta.
”Jooga-asennossa saatetaan olla 11 minuuttia ja silmät ovat kiinni lähes koko harjoituksen. Silloin pysähdyn tuntemusteni äärelle. Se on opettanut minua päästämään irti suorittamisesta.”
REIDET HUUTAVAT HOOSIAANNA, kun tunnilla hypitään kyykyssä kuin sammakot. Yleensä liikkeet tuntuvat nautinnollisilta, joskus epämukavilta. Taru tekee liikkeet silloinkin.
”Jooga on opettanut minua sietämään epämukavia tuntemuksia. Jos arjessa tulee hankala päivä, osaan nykyisin ajatella, että tämäkin menee ohi.”
Taru Juvonen, 58
Työ: entinen yrittäjä, joka haaveilee, että voisi jatkossa auttaa omalla työllään muita voimaan paremmin.
Asuu: Kuopiossa
Perhe: puoliso, kaksi koiraa ja kissa
Joogamatolla rauhoitutaan ja välillä treenataan hiki pinnassa
3 syytä harrastaa kundaliinijoogaa
- Se voi helpottaa nukkumista. Kundaliinijoogassa tehdään koko ajan myös hengitysharjoituksia ja samalla keskitytään ja rauhoitutaan. Erityisesti illalla tehty harjoitus rentouttaa, mikä voi auttaa nukahtamaan.
- Se opettaa vastuuta. Kundaliinijooga on tietoisuuden joogaa. Se opettaa sulkemaan ulkoisia ärsykkeitä ja pelkoja pois. Niiden sijaan keskittyminen suunnataan itsetuntemukseen ja siihen, että vastuu omasta hyvinvoinnista on itsellä.
- Se vetreyttää selkää. Kundaliinissa tehdään paljon selän kiertoja ja lämmittelyyn kuuluu aina selän aktivointia. Näin selkävaivat voivat helpottaa.
Näin parannat läsnäolon taitoa ja nautit hetkestä
Tee yksi asia kerralla
Kun syöt, älä selaa puhelinta vaan keskity syömiseen.
Keskity hengitykseen, jos tunnet stressiä
Pääset takaisin hetkeen ja rauhoitut: hengitä nenän kautta syvään sisään ja ulos. Sano itsellesi ”kaikki on hyvin, olet turvassa”. Toista muutaman kerran.
Ota tavaksi rauhoittua illalla sängyssä
Hengitä nenän kautta sisään, pidätä, puhalla ulos ja pidätä. Laske jokaisessa vaiheessa seitsemään.
Anna luonnon pysäyttää sinut
Kävele avojaloin pihalla ja aisti tuoksuja, ääniä ja värejä.
Pulahda avantoon
Se laskee verenpainetta ja stressiä. Samaa vaikutusta voi hakea huuhtelemalla kylmällä vedellä kasvot ja ranteet, joissa verisuonet ovat pinnassa.
Lähde: kundaliinijoogaopettaja Talvetar Bloigu
Innostuitko kundaliinijoogasta?
Kysy kundaliinista alueesi joogasaleilta. Saat vinkkejä myös Facebook-ryhmästä: Kundaliinijoogaperinteen tapahtumat ja koulutukset. Voit harjoitella Youtube-videoiden avulla. Googlaa myös verkkokursseja.