"Vapaus on ihmisen tärkein oikeus. Jotta sielu voi liittyä toiseen, sen pitää säilyttää vapautensa. Parisuhteessa vapaus tarkoittaa toisen erillisyyden ääretöntä kunnioittamista. Jos toisen erillisyyttä ei kunnioita, takertuu tai ripustautuu, vaikka kenelläkään ei ole oikeutta omistaa toista.

Jos toinen haluaa olla minun lähelläni, se on hänen valintansa. En voi vaatia tai pakottaa häntä olemaan siinä. Vapaus ei silti tarkoita sitä, että parisuhteessa voi tehdä, mitä huvittaa.

Ihmisissä on haavoja, jotka syntyvät varhaisissa suhteissa. Jos haavat eivät tule nähdyiksi ja kuulluiksi, ne varastoituvat ihmiseen ja aktivoituvat, kun tämä rakastuu.

Jos haavojaan ei tiedosta, ne alkavat elää omaa elämäänsä. Ne voivat ilmetä esimerkiksi valtavan suurena rakkauden tarpeena, joka voi vaivihkaa muuttua vaatimukseksi.

Kun rakkautta alkaa vaatia, se väistyy. Siitä seuraa ripustautumista, takertumista ja syyttelyä.

Syytökset muuttuvat vähitellen epäilyksi ja mustasukkaisuudeksi, pahantahtoisuudeksi tai jopa väkivallaksi. Siksi omista haavoistaan kannattaa tulla tietoiseksi.

Kun erosin yli 20 vuotta sitten, toimittaja kysyi minulta, mikä tässä toisessa avioliitossa oli niin paljon edellistä parempaa. Mietin hetken ja sanoin, että minun oli helppo olla. Molemmat kantoivat vastuun itsestään.

En ole itsekään aina ymmärtänyt vapauden merkitystä. Olen voinut monissa suhteissa niin huonosti, että minun on ollut pakko selvittää, mistä paha olo on johtunut.

Ajattelen, että vaikeudet tulevat opettamaan meitä. Vastoinkäymiset eivät ole epäonnistumisia vaan tilaisuuksia kuunnella, mitä itsellä ja toisella oikeasti tapahtuu.

Erillisyyden ymmärtäminen on johtanut siihen, että en enää hylkää itseäni. Minulla on lupa rakastaa ja kunnioittaa itseäni. En voi sanoa, että osaan toimia näin, mutta opettelen sitä koko ajan.

Tiedän nyt paremmin, mihin lopun ja mistä toinen alkaa. Mistä itse vastaan ja mikä taas kuuluu puolisolleni.

En enää kanna toisen tekoja vaan osoitan ne hänelle. Kerron, että nyt heität päälleni jotain, mikä nousee sinusta.

On aina helpompi tutkia toista kuin itseään ja kysyä, miksi sinä et ole sitä ja tätä. Silloin pitäisi miettiä, miksi itsellä on niin kauheat vaatimukset puolisoa kohtaan.

Jotta voi tutkia omaa keskeneräisyyttään, pitää nöyrtyä ja uskaltaa olla syyllinen. Kun myöntää omia virheitään, joutuu aina ottamaan sen riskin, että voi tulla hylätyksi.

Jos syyttää aina toista, syntyy krooninen rähinä, jossa eletään pahimmillaan vuosikymmeniä. Mitä huonommin kumpikin puoliso voi, sitä enemmän toisesta löytyy vikoja.

Aito yhteys ja rakkaus syntyvät siitä, että molemmat suostuvat katsomaan keskeneräisyyksiään ja antamaan toisilleen anteeksi."