Rento suhde ruokaan auttaa Tiia Kelloniemeä jaksamaan sairaanhoitajan kolmivuorotyötä: "En tunne syyllisyyttä, jos haluan syödä pullan"
Ihmiset
Rento suhde ruokaan auttaa Tiia Kelloniemeä jaksamaan sairaanhoitajan kolmivuorotyötä: "En tunne syyllisyyttä, jos haluan syödä pullan"
Tiia Kelloniemi on oppinut syömään tavalla, joka tuo hänelle jaksamista ja iloa eikä verota niitä.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 21.1.2023
Kauneus ja Terveys

"Lapsuudenkodissani ei ollut yhdessä syömisen kulttuuria, joten haluan vaalia sitä omassa perheessäni. Rakastan erityisesti viikonloppuaamuja, jolloin panostan aamupalaan.

Silloin paistan munia ja pekonia ja asettelen kauniisti esille hedelmiä ja marjoja. Se on sellaista tavallista luksusta, jota olisin halunnut kokea lapsena. Minusta on ihana tarjota kahdelle tyttärelleni Nooralle, 10, ja Lumille, 4, sekä puolisolleni kaikkea hyvää, josta he voivat valita.

Suhteeni ruokaan on käytännöllinen. Panostan siihen sen verran kuin se on tässä elämäntilanteessa mahdollista. Teen vaativaa kolmivuorotyötä sairaanhoitajana. Lyhennetty työaika antaa minulle onneksi jonkin verran liikkumavaraa.

Sairaanhoitaja Tiia Kelloniemi, 36, asuu Porvoossa perheensä kanssa. Tiia antaa Instagramissa @tiia_diy-tilillään vinkkejä sisustukseen, askarteluun ja vähän kokkailuunkin.

PERHEESSÄMME TEHDÄÄN RUOKAA maku ja nautinto edellä, eivätkä herkut ole kiellettyjä. Syömme kaksi lämmintä ateriaa päivässä sekä aamupalan, ilta­palan ja välipalan. Ei mitään ihmeellistä.

Esikoiselle tein vielä soseet itse, mutta toisen kanssa en enää. Olen kasvanut aiempaa rennommaksi. Lasten kanssa on pakko oppia joustamaan omista täydellisyyden vaateistaan.

Päivän toinen lämmin ateria on meillä usein eineksiä. Joskus oikaisen myös siinä, että teen bolognesen valmiiksi maustetusta tomaattikastikkeesta.

Meillä syödään mielestäni hyvin. Tiedostan, että lautasella voisi olla välillä enemmän salaattia ja ruokavaliossa enemmän vihanneksia, mutta en koe syyllisyyttä.

”Nautin, kun voin pitää vuoroni lomassa pieniä taukoja ja syödä jotakin makeaa hyvää. Saan siitä iloa, joka piristää.”

KOLMIVUOROTYÖSSÄNI minulla on yleensä omat eväät mukana: lämmin aterian ja voileipiä. Yritän syödä kunnollista ruokaa riittävästi parin tunnin välein, jotta jaksan, eikä minulle tule nälkä. Nälkäisenä työstä tulee entistä raskaampaa.

Lämmin ateria on sitä mitä jääkaapista löytyy, usein edellisen päivän jämiä, kuten makaronilaatikkoa. Töissä on keittiö, josta voisin ostaa ruokaa, mutta omat eväät tulevat edullisemmiksi.

Yövuorossa minulla on aina mukana jokin makea herkku, kuten karkkia tai limsaa. Siinä on varmasti perää, että sokeri väsyttää, mutta yövuoron lopuksi väsyttää joka tapauksessa. Nautin, kun voin pitää vuoroni lomassa pieniä taukoja ja syödä jotakin makeaa hyvää. Saan siitä iloa, joka piristää.

Kolmivuorotyö on pienten lasten kanssa raskasta, koska en välttämättä pysty nukkumaan kotona silloin kun haluan ja tarvitsen unta. Yritän silti panostaa nukkumiseen. Olen huomannut, että jos en saa tarpeeksi unta, jaksan huonommin miettiä ruoan terveellisyyttä.

KAHDEN TYTÖN ÄITINÄ vältän tietoisesti puhetta laihduttamisesta tai ruoan määrästä. Muistan nuoruudestani, miten ankarasti saatoin katsoa peilikuvaani. Onneksi ruokaan ja kehoihin suhtaudutaan nykyisin aiempaa armollisemmin esimerkiksi mediassa ja hyväksytään se, että ihmiset ovat eri kokoisia.

Minullakin on ollut vaiheita, jolloin olen punninnut tarkasti kaiken, mitä suuhuni pistän. Siitä on vuosia, ja se liittyi uuteen elämänvaiheeseen, kun olin eronnut ja halusin pudottaa painoa. Se ei ollut vain huono asia, mutta se vei myös aikaa ja energiaa.

Ikä on tuonut itsevarmuutta. En tunne syyllisyyttä, jos haluan syödä pullan, eikä minun tarvitse peitellä sitä, että meillä pinaattiletut paistetaan voissa. Sillä tavalla ne maistuvat parhaimmalta.

Ruoka on luontainen osa elämää, eikä siitä saisi syntyä mitään paineita. Sen ei pitäisi ohjailla elämää. Haluan nauttia siitä, mitä syön.”

3 x Tiian lempiruoka

1. Pitsa, jossa on pepperonia, fetaa ja ananasta.

2. Kasvisspagettikastike, johon tulee tomaattimurskaa, kesäkurpitsaa, porkkanaa, paprikaa, sipulia ja parsakaalia sekä loraus kermaa.

3. Bolognese, jonka raaka-aineena on jauhelihaa tai Mifua.

Kommentoi +