Satu oli niin väsynyt, että näytti zombielta – oireiden takaa paljastui raudanpuute: ”Apua olisi ollut saatavilla, mutta sitä ei haluttu myöntää”

"Keväällä 2021 istuin neuvolassa ja minua sapetti. En halunnut täyttää voimavarakyselyä, koska tilanne oli absurdi. Oli totta, että olin lopussa. Apuakin olisi ollut saatavilla – mutta neuvolassa ei haluttu myöntää sitä. Melkein sanoin, mihin kyselyn olisi voinut puolestani tunkea.

Olin neljättä kertaa raskaana, ja hemoglobiinini oli ollut joka raskaudessa alhainen. Siitä huolimatta neuvolassa ei ollut koskaan ehdotettu ferritiiniarvojeni tarkistamista. Nyt vaadin päästä verikokeisiin.

Satu Viinikka heräsi alhaisiin ferritiiniarvoihinsa neljännessä raskaudessaan. Valtava väsymys ei helpottanut lisäraudasta huolimatta. Vasta kun arvot romahtivat, hän sai lähetteen infuusioon. ”Nopean selvityksen jälkeen huomasin, etten ollut ainoa, jonka oli vaikea saada apua julkiselta puolelta. Tuntuu uskomattomalta, että infuusioon suhtaudutaan kuin puoskarointiin.”

En ole taipuvainen masennukseen, mutta mieliala laskee väkisin, kun jo oleminen on ylivoimaista.

Päässäni huimasi, kävely oli raskasta ja väsymys kävi päälle kuin yleinen syyttäjä. Mikään nukkuminen ei auttanut. Oli vaikea pysyä positiivisena, kun en pysynyt edes hereillä. Tiesin, että olon täytyi johtua muustakin kuin lapsiarjesta.

Silti aloin itsekin epäillä puutosta vasta, kun ystävä ehdotti infuusiota. Taisin näyttää sen verran zombielta, että muutkin huolestuivat.

Verikokeessa selvisi, että ferritiiniarvoni oli 10. Se ei ollut kuulemma hälyttävän alhainen, joten en saanut infuusiota.

Luin artikkeleita ja kysyin asiasta kahdelta tutulta lääkäriltä. Vastaus tuli kuin yhdestä suusta: ”Infuusio on muotijuttu.” Hyödyistä ei ollut heidän mielestään tarpeeksi näyttöä.

Hämmennyin. Eikö anemia ole ainakin pari vuosisataa tunnustettu puutostila? Miksei infuusio auttaisi?

Julkisessa terveydenhoidossa influusion saamiseen ei riittänyt alhainen ferritiiniarvo, vaan raskaana olevallakin sen piti olla alle neljä. Normaali taso aikuisella naisella voi olla mitä vain kuudenkymmenen ja yli sadan väliltä.

Yksityisellä influusion olisi ehkä saanut, mutta yli 600 eurolla.

Lähdin jälleen turhautuneena neuvolasta. Vaikka uudessa kontrollissa ferritiini oli tippunut neljään, en saanut infuusiota. Epätoivoisena päätin lopettaa lisäraudan ottamisen seuraavaan kontrolliin saakka.

Kun raskausviikolla 36 raahauduin jälleen neuvolaan, valmistauduin kuin sotaan.

Tällä kertaa sain lähetteen ilman mukinoita. Oletan, että kulahtanut olemukseni vakuutti neuvolatädin. Ferritiinini oli 2.

Kun vihdoin istuin sairaalassa ja katsoin, miten tumma neste katosi suoneen, ihmettelin, miksi tähän pääseminen oli niin työlästä. Istuin tunnin letku kädessä ja luin lehtiä enkä tarvinnut kenenkään apua.

Sadulle infuusion saaminen oli elämää mullistava asia. Toipuminen synnytyksestä ja yöheräilyt vauvan kanssa sujuivat aiempaa paremmin. ”Tuntui kuin olisin palannut kuolleista takaisin elämään.”

Jo seuraavana yönä infuusion jälkeen nukuin paremmin. Aamulla huimaus ja aivosumu olivat poissa eikä lihaksiin enää sattunut.

Lyijynraskas olo helpotti vähitellen. Energiatasoni nousivat vielä synnytyksen jälkeenkin. Ihmettelin, miten nopeasti toivuin synnytyksestä ja jaksoin yöheräilyt vauvan kanssa aiempaa paremmin. Tuntui kuin olisin palannut kuolleista takaisin elämään.

Aloin vähitellen vakuuttua siitä, että raudanpuutos oli ollut seuranani pitkään, todennäköisesti jo ensimmäisestä synnytyksestäni tai jopa lapsuudestani saakka.

Päällimmäinen ajatus oli harmitus: miksi en tajunnut hakea apua jo aiemmin?

Ilman infuusiota Satu ei olisi saanut takaisin tasapainoista ja energistä arkeaan. ”Olisin todennäköisesti uupunut ja masentunut ja luullut, että vika oli kuormittavassa elämäntilanteessa.”

Neuvolassa annoin tiukkaa palautetta. En ollut varmasti ainoa, joka kärsii tietämättään niin helposti ratkaistavissa olevasta ongelmasta.

Pyörittelin mielessäni ajatusta, missä jamassa olisin ollut, jos en olisi saanut infuusiota. Olisin todennäköisesti uupunut ja masentunut ja luullut, että vika oli kuormittavassa elämäntilanteessa ja omassa mielessäni.

Lääkäri olisi ehkä määrännyt unilääkkeitä tai masennuslääkkeitä. Ajatus oli puistattava ja kiukutti.

Pikkuhiljaa harmitus väistyi. Aloin nauttia uudesta tasapainosta ja aiempaa energisemmästä arjestani.”

Juttu on ilmestynyt Kauneus ja Terveys -lehdessä 2/2024.