Niina Backman kiittää puolisoaan Lorenz Backmania siitä, että tämä valitsi ja hyväksyi hänet: ”Tässä suhteessa olen saanut olla myös rikki”

”Olin nuorempana hyvin epävarma. Minua kiusattiin koulussa, ja minulle jäi siitä tunne, etten kelpaa enkä riitä itsenäni.

Tämä näkyi nuoruuden parisuhteissani ja muissakin sosiaalisissa tilanteissa. Pelkäsin, etten kelpaa, ja pidin siksi ihmiset etäällä. Suojelin näin itseäni. Ajattelin, että jos päästän jonkun lähelleni, tulee kuitenkin turpaan.

Aloitin mallintyöt 15-vuotiaana. Se ei parantanut itsetuntoani, sillä vertasin itseäni muihin malleihin. Minusta tuntui, että olin ulkopuolinen. En mielestäni sopinut tekemään mallin töitä.

Tiedostin parikymppisenä, että heikko itsetuntoni, epävarmuuteni ja huono minäkuvani saivat minut voimaan huonosti. Halusin vastauksia siihen, miksi tunnen näin, ja tahdoin löytää rohkeutta ja varmuutta elämääni.

Halusin saada toimivan parisuhteen ja olla parempi äiti sekä parempi versio itsestäni. Siksi menin terapiaan.

Kävin siellä aktiivisesti pari–kolmikymppisenä, ja käyn edelleen terapiassa silloin tällöin.

Pikkuhiljaa aloin suhtautua itseeni ankaruuden sijaan armollisemmin. Suuri ahaa-elämykseni oli se, että minun täytyy riittää vain itselleni, ei kenellekään toiselle.

Vuosia sitten olin nuorimmaiseni kanssa tapaamassa tämän opettajaa. Opettaja sanoi jotain upeaa lapselleni: ’Muista, että sinä riität.’ Minussa tapahtui siinä hetkessä iso tunnemyllerrys.

Mietin, että voi kun joku olisi sanonut minulle noin lapsena. Olisin tarvinnut juuri sitä, että tulen kuulluksi ja nähdyksi itsenäni, eikä minun tarvitse olla mitään muuta.

Toki minulle tulee edelleen riittämättömyyden hetkiä. Välillä asiat vain eivät mene, kuten haluaisin, ja on stressiä ja harmeja. Nykyisin osaan hyväksyä, että nämä hetket kuuluvat elämään.

Enää riittämättömyyden tunne ei tunnu siltä kuin nuorempana: mustalta pilveltä pääni ympärillä, joka peittää alleen kaiken muun.

Silloin, kun tunnen itseni riittämättömäksi, pyrin katkaisemaan kurjat ajatukseni tekemällä jotain konkreettista. Lähden lenkille tai urheilemaan. Kun teen itselleni hyvää, saan kielteisten tunteiden tilalle jotain myönteistä.

Merkityksellistä on ollut puolisoni Lorenzin tapaaminen 20 vuotta sitten. Olemme kasvaneet yhdessä ja erikseen. Minulle on ollut tärkeää, että olen saanut tässä suhteessa olla myös rikki, ja silti Lorenz on valinnut ja hyväksynyt minut.

Kaikki lapseni ovat tietenkin myös muuttaneet minua. Olen oppinut jokaisen kohdalla jotain lisää.

Minulla on nykyisin hyvä ja terve suhde kehooni. Harrastin nuorena yleisurheilua, ja tykkään edelleen urheilla.

Viiden viimeisen vuoden aikana alkutalven pimeys on tuntunut minusta raskaalta. Kun pimeys laskeutuu iltapäivällä, minusta on tuntunut, että päivä on ohi ja on aika mennä sohvalle katsomaan telkkaria.

Vuosi sitten kyllästyin tähän ja päätin alkaa käydä salilla viiden–kuuden aikaan illalla. Nyt illalla on elämää myös marraskuussa. Saan salilta energiaa, ja päivä tuntuu pidemmältä.

Salin lisäksi käyn hotjoogassa ja lenkkeilen. Joskus liikkumiseni on mennyt yli. Olen ajatellut, että urheilu antaa voimaa ja energiaa, enkä ole ymmärtänyt, että se myös vie niitä.

Nyt olen oppinut löysäämään. Jos aikatauluni on tiukka ja tarvitsen palautumista, on ihan ok jättää treenit väliin.

Rakastan myös saunomista, ja käyn avannossa tai uimahallin kylmäaltaassa. Niiden lisäksi mökkeily ja luonnossa oleilu maadoittavat minua ja ovat tärkeitä hyvinvoinnilleni.

Kun täytin 30 vuotta, minuun iski paha ikäkriisi ja kaamea ajatus: tässä tämä nyt oli. Vähitellen kriisi kuitenkin hälveni ja tilalle tuli vapautunut fiilis.

Ainoa kurja juttu ikääntymisessä on, että vaikka mieli on nuorekas ja jaksaa, keho ei enää palaudu samoin kuin ennen. Sitä lukuun ottamatta elämä vain paranee, mitä enemmän ikää tulee. Nautin kaikesta koko ajan enemmän ja olen varmempi.”

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 12/2025.