Kun Jennin lapset muuttivat kotoa, hän tunsi itsensä tarpeettomaksi – sitten puoliso antoi viisaan neuvon

”Täytin marraskuussa 50 vuotta, ja ystäväni piti juhlissani puheen. Hän sanoi, että nyt kun olet 50-vuotias, sinun ei enää tarvitse kysyä keneltäkään lupaa. Juuri siltä minusta tuntuu.

Minulla on olo, että tämä ikä on elämässäni virstanpylväs. Olin ennen miellyttäjä ja välitin paljon muiden mielipiteistä. En olisi esimerkiksi välttämättä julkaissut Instagramissa tanssivideoita, kuten nykyisin teen. En jotenkin ymmärtänyt, että voisin vain tehdä, mitä tahdon.

Asennemuutokseeni on iän lisäksi vaikuttanut lasten muuttaminen pois kotoa. Molemmat poikani ovat 21-vuotiaita, ja lisäksi miehelläni on kolme lasta. Osa lapsista on jo muuttanut pois kotoa.

Omien poikieni poismuutto vuosi sitten oli minulle hyvin haastava asia. Olen miettinyt, olinko elänyt vain heitä varten, kun heidän itsenäistymisensä tuntui niin vaikealta. Kävin todella syvällä ja tunsin itseni tarpeettomaksi.

Olin tottunut tekemään joka päivä ruokaa seitsemälle ihmiselle, ja yhtäkkiä minua ei enää tarvittukaan. Tunsin oloni myös yksinäiseksi, kun lapset eivät enää olleet läsnä arjessani.

Soitin lapsilleni joka päivä, kunnes mieheni puuttui asiaan. Hän sanoi, että lapset eivät varmaan haluaisi jutella kanssani päivittäin, mutta he eivät raaski sanoa sitä minulle.

Aika auttoi, ja keväällä minusta alkoi tuntua, että minulle on auennut uusi elämä. Minun ei tarvitse enää koko ajan miettiä lapsiani, sillä tiedän, että he pärjäävät.

Juoksin maratonin, kun täytin 40. 50-vuotiaana ylitin esteen hevosen selässä. Toivon, että 60-vuotiaana olen niin viisas, ettei minun tarvitse hypätä laskuvarjolla todistaakseni jotain.

Vuosien 40 ja 50 välillä kriiseilin sitä, että minun pitäisi tehdä jotain merkityksellistä, kuten kehittää menestyvä yritys. Nyt olen luopunut siitä ajatuksesta. Autan sosiaalisen median sisällölläni ja liikunnanohjaajana ikäisiäni naisia voimaan paremmin. Se on merkityksellistä.

Ulkonäköön liittyvää ikäkriisiä minulla ei ole ollut. Toki rypyt joskus harmittavat, mutta käännän ne myönteiseksi asiaksi: jokainen ryppy on nähnyt paljon elämää ja tullut syystä.

Kävin viime vuonna yläluomileikkauksessa. Olin miettinyt leikkausta etukäteen muutaman vuoden, sillä toinen luomeni oli tippunut sen verran, että näin ripseni silmän edessä. Kun kuulin, että vakuutukseni korvaa leikkauksen, päätin pyytää sitä.

En mennyt leikkaukseen esteettisistä syistä, mutta leikkauksen jälkeen huomasin, että se piristi ilmettäni. Mielialani on noussut, kun peilikuvani näyttää pirteämmältä. Jatkuvat päänsärkyni katosivat myös. Ne olivat johtuneet siitä, että olin jatkuvasti nostanut otsaani, jotta näkisin kunnolla.

Aloin saada paniikkikohtauksia vuonna 2019. En enää voinut luottaa itseeni enkä kehooni, koska kohtaus saattoi tulla milloin vain. Kohtauksen tullessa minusta tuntui, että kuolen, en saa henkeä tai pyörryn.

Ennen kohtausten alkamista olin ollut pitkään yksinhuoltaja ja minulla oli taloudellisia vaikeuksia. Sitten tapasin nykyisen puolisoni, ja elämässäni oli yhtäkkiä kaikki hyvin. Kohtaukset alkoivat, kun elämäntilanteeni helpotti – minun ei tarvinnut enää taistella.

Paniikkikohtauksia tuli harvakseltaan muutaman vuoden ajan lähinnä isoissa väkijoukoissa. Sain apua psykoterapiasta. Nykyisin osaan rauhoitella itseäni, eikä kohtauksia ole enää tullut.

Olen vetänyt ryhmäliikuntatunteja 15-vuotiaasta. Nuorempana työ teki minusta itsevarman, mutta se aiheutti myös ulkonäköpaineita. Minusta tuntui, että minun pitää näyttää hyväkuntoiselta.

Enää en ajattele niin. Liikun pysyäkseni terveenä ja koska nautin siitä. Teen päivittäin pilatesliikkeitä, koska ne auttavat selkävaivoihini. Lisäksi kävelen ja juoksen.

Käteeni on tatuoitu ilmaus ’hakuna matata’. Se tarkoittaa: Ei huolta. Eteenpäin kannattaa suunnata avoimin mielin, eikä asioita pidä murehtia liikaa.”

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 9/2025.