Mirja Nylander oli lopen uupunut ja melkein luovuttanut, kun hän löysi avun: "Puuhengitystä voi verrata meditaatioon ja läsnäoloon"
Puunhalaus on monelle jo tuttua, mutta nyt tulee puuhengitys. Hengittely puiden kanssa antaa elämänvoimaa ja avaa yhteyttä itseen ja luontoon. Metsäkellijä Mirja Nylander opastaa, miten se tapahtuu.
Aamu alkaa tervehtien. Etelä-Savossa Huttulansaaren pienessä metsämökissä asuva nainen seisoo pihalla ja virittäytyy uuteen päivään.
Kuten jokaisena aamuna hän tervehtii metsänhaltijan, metsän ja puut. Vastavuoroisesti hän saa puilta kohottavaa energiaa ja voimaa. Yhteys avautuu, naisen mieli virkistyy ja sydämeen laskeutuu rauha.
Tuo nainen on metsäkellijä, metsämystikko Mirja Nylander. Hän on elänyt ja hengittänyt yhdessä metsän kanssa lähes koko ikänsä.
Puut ovat antaneet Mirjalle paljon ja vielä enemmän. Hän sanoo, että parisen kymmentä vuotta sitten puut pelastivat hänet.
”Olin kadottanut itseni, luonnon ja metsän. Olin lopen uupunut ja melkein luovuttanut. Metsä tuli avukseni”, Mirja muistelee.
Oman kokemuksensa innoittamana Mirja haluaa jakaa metsän ihmeitä myös muille. Hän on luonut hyvinvointimenetelmän, jota hän kutsuu metsäkellinnäksi. Tärkeä osa menetelmää on puuhengitys, jota voi verrata meditaatioon ja läsnäoloon.
Mirja sanoo, että metsäkellintä on tietoista oman hyvän olon ja terveyden ylläpitämistä metsän avulla. Se on meidän omien elämänvoimiemme etsimistä ja löytämistä.
”Metsäkellintä hoivaa ja parantaa kehoa ja mieltä. Se myös ruokkii sielua.”
Akateemisen taustan omaava Mirja Nylander on kirjoittanut aiheesta kirjan. Teoksessaan Metsäkellintä – terveyttä luonnosta hän kuvaa menetelmäänsä näin:
Metsäkellinnällä päästämme luovuuden vapauteen, löydämme sisältämme innostuvan intohimoisen toimintakyvyn ja virittäydymme yhdessä metsän kanssa arvostavan myötätuntoisen, aikaansaavan leppoisan ja parantumisen mahdollistavan elämänasenteen taajuuksille.
Mirja Nylanderin metsäyhteys syntyi jo varhain. Hän eli lapsuutensa maaseudulla Säämingissä. Luonto ja eläimet olivat osa jokapäiväistä elämää. Lähimetsä oli tytölle tärkeä paikka, sinne pääsi aina.
”Erityisen hienoa oli viedä isälle savottaan eväät. Istuttiin nuotion äärellä ja syötiin puiden katveessa. Puut olivat minulle rakkaita, taidan olla istunut niiden oksilla 18-vuotiaaksi saakka”, Mirja kertoo naurahtaen.
”Tämä puu välittää minulle energiaa. Minun pitää nyt vain seistä tässä.”Mirja Nylander
Mirjan vanhemmat olivat luontoa rakastavia ihmisiä. Luonto oli perheelle elannon lähde, mutta samalla sitä kunnioitettiin ja arvostettiin. Luonto ei ollut pelkkä hyödyke.
”Olemme mehtäläisiä. Isän puolelta meillä on yli 700-vuotinen katkeamaton jatkumo metsän kanssa. Sieltä on aina saatu toimeentuloa ja mielenrauhaa”, Mirja kertoo.
Nylanderin suvussa oli metsäalan ammattilaisia. Myös Mirjalle oli itsestäänselvyys, että oma ammatti liittyisi tavalla tai toisella metsään. Hän opiskeli metsuriksi ja päätyi Rovaniemen metsäopiston kautta Helsingin yliopistoon, josta valmistui 1980-luvulla maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi.
Mirja työskenteli väsymättä rakastamiensa metsän ja luonnon hyväksi sekä kehitti valtakunnallista maaseutumatkailua. Hän perusti oman yrityksen ja jatkoi kiireistä työelämää.
Iloisuuteen ja optimismiin taipuvaisena naisena hän ei huomannut, miten uupunut ja masentunut oikeasti olikaan.
”Oli kevättalvi ja makasin lumessa. Olin valmis jäämään hankeen nukkumaan. Onneksi poikani kantoi minut sisälle.”
Elettiin vuotta 2006. Mirjan oli pakko pysähtyä. Kesän tullen Mirjan sisko houkutteli hänet vaellusreissulle Lappiin. Parin viikon patikoinnin loppupuolella sisarukset olivat Muoniossa Pakasaivon maisemissa. Se on saamelaisten vanha pyhä paikka.
Tervehdi puuta, joka vetää sinua puoleensa, ja pyydä siltä lupa hengitykseen.
Naiset olivat jo tulossa pois vaeltamasta, kun tapahtui jotakin täysin odottamatonta. Mirja kuuli sisältään äänen, joka sanoi: ”Mirja, tule tänne.”
Se ei ollut pelkästään ääni, vaan myös voimakas kutsu.
”Sanoin sisarelleni, että meidän täytyy poiketa polulta ja mennä etuviistoon vasemmalle. En tiennyt syytä, näin vain oli pakko toimia.”
Kauniin lappilaisen mäntymetsikön keskellä Mirjan silmään pisti korkea ja paksu puu. Se oli maisemaan nähden poikkeuksellisen kookas petäjä.
Mirja käveli petäjää kohti ja pyöritteli mielessään metsätalousammattilaisen ajatuksia.
Hän pohti, että tuosta puusta saisi ainakin kuution puutavaraa. Hän laski mielessään, mitä se tekisi rahassa. Hän tuumi, miten hyvää lautaa puusta saisi vaikkapa ikkunapuitteita varten. Kunnes yhtäkkiä ajatukset alkoivat hävitä hänen mielestään.
Mirja oli kymmenen metrin päässä petäjästä. Hän tajusi, että juuri tämä puu oli kutsunut häntä luokseen.
”Kuulin sen sanovan minulle: Tule lähemmäksi. Seiso edessäni. Valutan sinulle energiaa, kun sinä olet ihan lopussa.”
Mirja asettui seisomaan petäjän juurelle. Hän tunsi, kuinka puun latvuksesta lähti laskeutumaan voima, joka meni hänen lävitseen.
”Vieressä seisonut realistinen siskoni kysyi, mitä minulle tapahtuu. Hän sanoi, että muutuin silmissä ja aloin loistaa. Tunsin, miten jokaisesta ihohuokosestani tuli valo. Vastasin hänelle, että tämä puu välittää minulle energiaa. Minun pitää nyt vain seistä tässä.”
Muutaman minuutin kuluttua energiavirtaus loppui. Samalla loppui myös Mirjan uupumus.
Se ei ollut pelkästään ääni, vaan myös voimakas kutsu.
Tapahtuma oli mystinen ja hämmentävä, siitä tuli Mirjan elämän käännekohta. Aiemmin puunhalaajille hymähdelleen tutkijan maailmankuva romahti.
”Kokemus muutti tiedekäsitykseni ja käsitykseni puista, metsistä ja koko elämästä. Kaikki meni uusiksi”, Mirja kertoo.
Häntä alkoi kiinnostaa, miten tällainen kokemus oli mahdollista. Kotiin palattuaan tiedenainen alkoi tutkia asiaa monesta näkökulmasta.
Mirja perehtyi energiapsykologiaan ja -lääketieteeseen, vanhaan egyptiläiseen elämänvoimajärjestelmään sekä chakroihin. Hän opiskeli myös NLP:tä (neurolingvistinen ohjelmointi), meta- ja kvanttifysiikkaa sekä kirkon mystikoiden viisausperintöä.
Lopulta hän ymmärsi, että hänen ihmiskäsityksensä oli ollut rajoittunut.
”Me olemme muutakin kuin fyysinen kehomme. Olemme myös energeettisiä. Kaikki ympärillämme on energiaa mukaan lukien luonto, metsä ja puut.”
Mirja tutki myös kasvineurobiologiaa ja vanhaa suomalaista kansanperinnettä. Niistä hän löysi tietoa metsän ja puiden hoitavista ja parantavista vaikutuksista.
Mirja törmäsi myös biosähkömagnetismiin, joka valotti asiaa entistä syvemmin. Hän oppi, että puiden vihreä väri on aallonpituudeltaan sellainen, että se puhuttelee etenkin sydämen aluetta.
Mäntyjen erittämät haihtuvat öljyt puolestaan vähentävät sympaattisen hermoston aktiivisuutta, ja sitä kautta stressihormonien määrä ja verenpaine laskevat.
”Nämä tutkimustulokset vahvistivat intohimoani kehittää metsäkellintämenetelmää.”
Sana metsäkellintä viittaa Mirjan mukaan ajatukseen itsensä hellimisestä ja kellimisestä metsän sylissä. Mirja kertoo saaneensa sanan puilta. Ensin hän suhtautui siihen epäillen ja ajatteli, että ihmiset pitävät häntä ihan kahelina. Sitten hän näki asian toisin.
Hän ajatteli, että aivot ovat luovimmillaan silloin, kun ihminen on onnellinen ja iloinen. Siksi menetelmänkin oli hyvä olla sellainen, että siitä tulee leikkisä olo.
”Metsäkellintä nostaa hymyn huulille. Meistä kukaan ei pysty synnyttämään luovia ajatuksia tiukkapipoisena.”
Ilon lisäksi metsäkellinnästä hänelle tuli mieleen itsensä hemmottelu. Hän vertaa sitä auringonpaisteessa loikoilevaan ja venyttelevään kissaan.
”Kokemuksesta tiedän, että metsäkellinnän jälkeen olo on yhtä ihana kuin tuolla kissalla.”
Metsäkellintä koostuu puuhengityksen lisäksi muun muassa ilon kivien virittämisestä, vihreän hengityksestä ja kiitollisuuskävelystä.
Sana metsäkellintä herättää iloa. Mirja on saanut sen puilta.
Puuhengitys on yksinkertainen mutta voimallinen menetelmä. Sitä voi harjoitella ryhmän kanssa tai itsekseen. Metsäkellijänä Mirja vie ryhmiä metsään. Hän ohjaa osallistujia hengityksen avulla ajattelemaan energiavirtoja, niiden kulkua maasta ihmisen ja puun lävitse ylöspäin ja takaisin maahan.
”Tarkoituksena on puita vasten hengittämällä ja mielikuvaharjoituksia tekemällä saada energiaa puilta. Samalla tavalla kuin minä sain 700 vuotta vanhalta Pakasaivon petäjältä.”
Puuhengitystä voi harjoittaa myös ilman ohjaajan tukea. Mirja antaa ohjeen, jonka avulla kuka tahansa voi kokeilla sitä metsäreissullaan.
Kun menet metsään, tervehdi aina ensin metsänhenkeä, metsää ja puita. Luo mieleesi ja sydämeesi metsää kunnioittava asenne. Kerro metsälle, millä aikomuksella olet sinne tullut.
Sano puille, että haluat tehdä virkistävän puuhengityksen.
Mirjan motto
”Olkoon jalkani painallus.
Olkoon käteni kosketus.
Maaemon hipiään rakastava.”
Tunnustele, mikä puu vetää sinua puoleesi. Tervehdi tuota puuta ja pyydä siltä lupa hengitykseen.
Seuraavaksi käännä selkäsi puun runkoa vasten. Vedä hartioitasi eteen ja yhteen siten, että lapaluidesi seutu, yläselkäsi ja takaraivosi asettuvat puuta vasten.
Sitten hengitä mielikuvaa apuna käyttäen sisään niin, että ilma kulkee maapallon keskuksesta puun juurien kautta ja jalkojasi pitkin sydämeesi. Pysäytä hengitys hetkeksi.
Jatka sitten hengittämällä ulos päälaestasi puun runkoon ja puun latvuksista ylös taivaalle. Pysäytä taas hengitys hetkeksi.
Jatka sisäänhengitystä. Kuvittele, että hengität sisään auringosta puun latvukseen ja puun runkoa pitkin päälaellesi ja sen kautta sisälle sydämeesi. Pysäytä jälleen hengitys hetkeksi.
Aloita sitten uloshengitys sydämestäsi kohti jalkojasi ja niistä puun juuriin ja sisään maapallon keskukseen. Pysäytä vielä kerran hengitys hetkeksi.
Tervehdi puuta, joka vetää sinua puoleensa, ja pyydä siltä lupa hengitykseen.
Tämän jälkeen voit toistaa samaa kaavaa niin monta kertaa kuin haluat.
”Voin taata, että jo viiden minuutin harjoitus on todella tehokasta”, Mirja sanoo.
Metsäkellintäretkillä Mirja ohjaa osallistujia myös ilon kivien virittämiseen. Sen tehtävänä on sananmukaisesti avata ja kasvattaa meissä sielun luontaista ominaisuutta eli iloa.
”Ilon palauttaminen arkeen on etenkin tänä päivänä äärimmäisen tärkeää.”
Kivien virittäminen tapahtuu ryhmässä siten, että osallistujat keräävät ensin metsästä kolme itseään puhuttelevaa pientä kiveä. Sitten ryhmäläiset kokoontuvat seisomaan rinkiin.
”Pyydän heitä laittamaan kivet vasempaan käteen ja laskemaan oikean käden sen päälle. Kädet nostetaan sydämen kohdalle ja pidetään siinä hetki.”
Sitten nostetaan kädet suun korkeudelle ja raotetaan vähän kämmeniä. Seuraavaksi hymyillään kiville ja laitetaan kädet taas kiinni.
Ja vielä kerran avataan kämmenet ja ladataan niihin hymyn kautta iloa.
Sitten ilokiviä pidetään jonkin aikaa sydämen lähellä. Lopulta paljastetaan kivet muille ja päästetään ilo irti nauramalla omille ja muiden kiville.
”Jokainen voi laittaa kivet taskuunsa ja viedä ne kotiinsa. Huonon hetken tullen iloenergialla viritetyt kivet voivat auttaa löytämään uudelleen itsessä olevan ilon.”
Metsä on ollut meille suomalaisille myös pyhä paikka, Mirja muistuttaa. Kirjassaan Metsä! Havuja sielulle hän toteaa, että metsäviisausperinnössämme metsä on pyhäkkö. Hän kirjoittaa:
Maisemat ja puut puhuttelevat sieluamme, ja meillä on mahdollisuus rauhoittua alkuvoimaisiin ylevyys- avaruuksiin.
Mirjan mielestä on tullut aika muistaa, että metsä ja puut välittävät meille edelleen syvää viisautta. Hiljentymällä ja metsää kuuntelemalla voimme oppia siltä paljon.
”Metsä ja luonto tarvitsevat myös meitä. Niiden hyvinvointi on meidän vastuullamme.”
Mirja sanoo, että olemme siirtymässä ihmiskuntana tammien aikakauteen. Se on pyyteettömän rakkauden aikaa.
Tammien aika herättelee meidät pyyteettömään rakkauteen.
Tammien aikakaudesta konkreettinen merkki on, että tammipuut ovat viime aikoina lisääntynyt metsissämme huomattavasti.
”Metsäalan ammattilaisten kanssa käymäni keskustelut vahvistavat, että tammi on alkanut palata luontaisesti.”
Mirja kertoo saaneensa myös sisäisesti puiden välittämänä tiedon metsäluonnon kiertokulusta. Tähän liittyy pyyteettömän rakkauden kehityskausi, jota luonto jo elää. Nyt on meidän ihmisten vuoro seurata perässä.
Metsä on paljastanut Mirjalle myös nimen, jota se käyttää meistä ihmisistä. Se on Vaara.
”Meidän tulisi kyetä päästämään irti itsessämme olevasta itsekkyydestä ja ahneudesta. Emme voi jatkaa metsien ja luonnon tuhoamista tuhoamatta samalla itseämme.”
13 sielunpuuta
Mirja Nylanderin tutkimusten mukaan luonnossamme elää 13 sielunpuuta. Jokaisella puulajilla on omat ominaisuutensa ja tehtävänsä.
Kuusi
Elävöittää yhteytemme maaemoon eli maapalloon ja auttaa meitä asettumaan omaan elämäntehtäväämme.
Pihlaja
Auttaa meitä päästämään irti vanhoista asioista, suvun painolasteista tai taloudellisista vaikeuksista. Sitä kautta auttaa myös löytämään voiman suvustamme ja kulttuuristamme.
Koivu
Palauttaa ja antaa kauneutta arkeen ja viehkeyttä elämään.
Vaahtera
Palauttaa kunnioituksen ihmissuhteisiimme, helpottaa sosiaalisten suhteiden tai parisuhteen haasteita ja antaa meille ystävällisyyden voiman.
Mänty
Auttaa vaalimaan itseämme, pitämään itsemme kunnossa ja löytämään oman voimamme fyysisen terveyden ylläpitoon.
Metsälehmus
Antaa voimia tehdä päätöksiä toimia rakkaudesta käsin, rakastaa itseämme ja muita.
Tammi
Lahjoittaa pyyteettömän rakkauden voiman.
Paju
Kirkastaa omaa tahtoamme, jotta se olisi korkeimman hyvän mukaista. Lahjoittaa luottamuksen siihen, että elämä kantaa.
Jalava
Kirkastaa omaa aavistustamme eli sisäistä näkemistä ja vahvistaa intuitiotamme.
Kataja
Lahjoittaa sitkeyttä kasvaa henkiseksi omaksi itseksemme sielun tasolla.
Haapa
Auttaa puhdistamaan kaikki menneisyyden vaivaavat kokemuksemme ja puhdistaa tunnekehoamme.
Tervaleppä
On metsänhaltijan puu, joka johdattaa meidät omien sielun mahdollisuuksiemme äärelle.
Tuomi
Lahjoittaa meille voiman tulla uudesti synnyttävän ilon välittäjäksi. Lisää palvelualttiuttamme luonnon ja koko ihmiskunnan hyväksi. Lähde: Mirja Nylander, Metsä! Havuja sielulle
Mirja Nylander
on metsäkellijä, tietokirjailija ja yrittäjä. Hän on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri, metsuri ja keruutuoteneuvoja. Hänellä on myös NLP Coachin, voimaantumisen mahdollistajan ja Reiki Masterin koulutus. Mirja vetää metsäkellintä-reissuja ja pitää Facebookissa havusteluiltoja.
Hän on julkaissut teokset Metsä! Havuja sielulle (Readme.fi 2020), Metsäkellintä – terveyttä luonnosta (2018) ja Ruukkien retki (Museovirasto, Suomen Matkailuliitto 1998). Mirja asuu Mikkelin Anttolassa Huttulansaaressa.
Hän pitää perheenään aikuisten lastensa ja tärkeiden puiden lisäksi myös luonnon perhosia ja lintuja.
