Terapiassa-juttusarjassa seurataan aina asiakkaan kolme terapiakäyntiä. Tämä on Annan kolmas ja viimeinen käynti.

Anna, 40, haki lyhytterapiasta apua yölliseen murehtimiseen ja sai siihen ensimmäisellä käynnillä rentoutus- ja mielikuvaharjoitteita.

Toisella käynnillä puheeksi tuli Annan uusi parisuhde ja paljastui, että Anna käy läpi isompaa kasvuprosessia kuin mitä hän aiemmin oli ajatellut.

Nyt, hyvässä ihmissuhteessa, muutokseen on selvästi tilaa. Mutta miten lopulta on käynyt alkuperäiselle ongelmalle, yömurehtimiselle?

Käynti on viimeinen ja se tehdään video­puheluna.

Taina risto: Hei Anna, mitä kuuluu?

Anna: Kiitos, hyvää. Ne pienet patit kädestä ja jalasta poistettiin tänään lääkärissä. Stressasin operaatiota pari yötä, mutta nyt minulla oli työkaluja ajatteluun.

Taina: Hyvä kuulla. Mistä sait apua ajatteluun? a

Anna: Muistutin itseäni, että fakta ja kuvitelmat ovat eri asia. Jäin liikaa kiinni pelkoihin ja kuvitelmiin. Kaipasin lisää tietoa ja löysin sivuston, jossa voi vertailla ihomuutoksia. Omani oli mainittu vaarattomaksi. Se helpotti.

Taina: Eli toimit tavalla, joka rauhoittaa sinua, hakemalla tietoa. Ja miten hyvä, että löysit luotettavaa tietoa, kun netissä on paljon epämääräistäkin tarjolla. Mitä muuten kuuluu?

Anna: Ei kummempaa. Olen päättänyt, että mietin työharmituksia vasta loman jälkeen. Taidan olla vähän väsynyt. Vaikka olin vasta lomautuksella, se ei ole sama kuin olla lomalla.

Taina: Mikä sinua huolettaa töissä?

Anna: Tuntuu, että meillä lounasravintolassa kukaan ei ota vastuuta mistään. Perehdytin eilen pikaisesti tuuraajaa ja mietin, onko työni oikeasti näin yksinkertaista, että muutaman tunnin perehdytys riittää. Sitten tulin siihen tulokseen, että koska se ei huoleta esimiestäni, miksi minäkään tätä murehtisin.

Taina: Niin, jospa kyse on ammattiylpeydestä, ja sehän on hyvä piirre. Tulee mieleen, että olet oppinut jämäkkyyttä. Sinähän halusit oppia laittamaan rajoja. Millainen tunne sinulle tuli?

Anna: Vapauttava. Tajusin, että miksi ihmeessä otan tästä enempää stressiä.

Taina: Viimeksi puhuimme myös siitä, että mietit opiskelua tai uutta työtä ja että sinulla taitaa olla meneillään isompi kasvuprosessi kuin mitä alun perin ajattelit. Että nyt uudessa parisuhteessa sinulla on tilaisuus kasvuun. Mitä ajatuksia tämä nyt herättää?

Anna: Olen huomannut, että minulla on nykyään helpompi olla itseni kanssa. En ole niin tuomitseva enää. Ajattelen myös, että aina ei tarvitse tietää, mitä elämässä seuraavaksi tapahtuu, voi vain katsoa, mitä tästä tulee. Että on ok olla sellainen kuin on. Ehkä olen saanut jonkinlaisen rauhan.

Taina: Kuulostaa hienolta. Monet treenaavat tuota koko pitkän elämänsä.

Anna: Tietenkin välillä tulee huonoja hetkiä. Tiedän, että ne ovat vain ajatuksia, jotka voivat tulla ja mennä, niin kuin viimeksi puhuimme.

Anna: Maanantain vastaiset yöt saattavat olla yhä pahoja, kun olen sekoittanut unirytmin viikonloppuna. Mutta olen oppinut ajattelemaan, että monet huolet ovat lopulta vain lista asioita, jotka voi hoitaa. Huolilistasta on ollut minulle iso apu: Kun kirjoitan asiat etukäteen muistiin, niitä ei enää tarvitse miettiä yöllä. Tajusin myös, että samalla kun kirjoitan, voin tehdä niistä jo osan.

Taina: Eli olet tehnyt tästä oman sovelluksen?

Anna: Niin. Tulee hyvä mieli, kun voi vetää saman tien viivan yli listalta.

Taina: Silloin kun sinulla on rauhallisempi olo, mistä avomiehesi on sen huomannut?

Anna: En enää suutu niin helposti enkä ole yhtä itkuinen. Ärsytyskäyräni ei ole niin korkealla.

Taina: Onko joku muukin huomannut muutoksen?

Anna: On, äiti. Hän on sanonut, että näkee, että minulla on parempi olla.

Taina: Viimeksi, kun puhuttiin myös nollasta kymppiin -muutosjanasta, kerroit olevasi kuutosessa ja että se oli merkki itsesi hyväksymisestä. Missä sanoisit nyt olevasi?

Anna: Minusta olen jo kahdeksikon kohdalla.

Taina: Tuo kuulostaa isolta edistysaskeleelta. Mitkä asiat ovat tuoneet sinut sinne?

Anna: Rajat, joita olen oppinut laittamaan. Tunnen, että olen oppinut hyväksymään tiettyjä asioita, ja se on eri asia kuin lannistua. Eli että annanko asian olla sen vuoksi, että en voi sille mitään vai sen vuoksi, ettei minun ole pakko tehdä asialle mitään. Kuten vaikka työasiat.

Anna: Sama pätee kahteen vanhaan ystävääni, jotka jäivät eksän kavereiksi. Ajattelen, että he ottavat yhteyttä, jos haluavat. Toisaalta ne kivat tuttavat, joihin tutustuin uuden puolison kautta, saivat minut tajuamaan, että en olisi pystynyt tähän muutokseen, jos olisin jäänyt entisen elämän tiukkaan raamiin. Ehkä heistä tulee joku päivä uusia bestiksiäni.

Taina: Miten näet muutoksen tästä eteenpäin?

Anna: Puhuin tästä puolison kanssa. Hän sanoi elävänsä koko ajan kympissä, koska kaikki perusasiat ovat hyvin. Aloin miettiä koko asteikkoa eri tavalla. Eihän minulta puutu mitään. Olenko ollut liian kriittinen? Haluaisin silti vähän parantaa, päästä yhdeksikköön.

Taina: Mistä huomaisit, että olet siellä?

Anna: Pienistä asioista. Siitä, että töissä asiat joko hoituvat tai eivät hoidu, mutta en enää murehdi niitä. Ja siitä, että mieleni ei ole kaaosta ja mielialojen vaihtelua. Olen jo oppinut sitä, mutta haluan oppia lisää. Asioiden palastelu on auttanut paljon. Tajuan, mistä moni asiaa johtuu, ja olen oppinut ymmärtämään itseäni. Olen saanut perspektiiviä.

Annan oppimia mielikuva- ja rentoutusharjoituksia voi kuunnella Youtubesta psykoterapeutti Arto Pietikäisen kanavalta.

Haluaisitko sinä Terapiassa-sarjaan? Kerro tarinasi lyhyesti ja ilmoittaudu täällä.