Nälkä, mikä ihana tekosyy! pikaruokaketjun mainoslause toitotti aikoinaan. Nokkela mainostaja osasi käyttää hyödyksi syyllisyydentunnetta, joka on opittu liittämään herkkuihin ja epäterveelliseen ravintoon.

Ravitsemusasiantuntija Heidi Kinnunen on kiinnostunut syyllisyydentunteesta ja siitä, miten se ohjaa syömiskäyttäytymistämme. Hän tekee aiheesta parhaillaan väitöskirjaa. Näkökulma on uusi, mutta kansainvälisissä tutkimuksissa on jo saatu kiinnostavaa alustavaa ­näyttöä.

”Vaikuttaa siltä, että syömiseen liittyvä syyllisyys voi heikentää motivaatiota terveelliseen syömiseen”, ­Kinnunen kertoo.

Ravinnon terveellisyyttä on perinteisesti tarkasteltu ruoan määrän, laadun ja ateriarytmin perusteella. Vasta nyt on alettu ajatella, että ravinnon pitäisi palvella ihmistä kokonaisuutena.

”Ruoan ja syömisen pitäisi vaalia paitsi kehoa myös mielen hyvinvointia. Ja kun puhutaan terveellisistä valinnoista, arjen resurssitkin täytyisi ottaa huomioon.”

Hampurilaisella on siis paikkansa, eikä sen syömisestä pitäisi tuntea syyllisyyttä.

”Ruokia ei pitäisi ylipäätään jakaa hyviksiin ja pahiksiin.”

Terve ruokasuhde joustaa niin ruoan määrässä kuin laadussakin. Silloin esimerkiksi edessä oleva matka, juhlat tai muut arjesta poikkeavat tilanteet eivät aiheuta syömiseen liittyvää stressiä, vaan ruokailu joustaa olosuhteiden mukaan.

”Syöminen on osa sosiaalista elämää ja rentoa nautiskelua, mutta jos suhde ruokaan on joustamaton, olosuhteiden ja aikataulujen muutokset voivat herättää ahdistusta”, Kinnunen sanoo.

Vaikka syöminen olisi näennäisesti terveellistä ja riittävää, sitä saattavat silti säädellä ulkoiset säännöt eivätkä kehon ja mielen tarpeet: esimerkiksi ruokailuaikataulua määrittää käsitys optimaalisista ruokailuajoista eivätkä omat tarpeet ja nälkäsignaalit. Silloin kehon viestit on työnnetty sivuun.

Myös se kertoo joustamattomasta ruokasuhteesta, jos ihminen alkaa ylianalysoida syömisiään ja liittää niihin vahvoja uskomuksia ja moraalisia latauksia eli vaikka karttelee ”huonoja ruokia”. Kohtuuttomat syyllisyydentunteet viestivät yleensä siitä, ettei suhde ruokaan ole tasapainoinen.

Jos syöminen on mielessä koko ajan, se johtuu usein rajoittavasta suhteesta ruokaan. Rajoitusten vuoksi ihminen syö yleensä liian vähän ja kärsii energia­vajeesta.

”Ruoan ja syömisen jatkuva analysointi altistaa kehonkuvan ongelmille ja energiavaje syömishäiriöille.”

Joskus voi olla vaikeaa vetää rajaa, mikä on tervettä ja mikä häiriintynyttä syömistä. Kaksi ihmistä voi syödä tismalleen saman asian, ja toiselle se on yhtä ja toiselle toista. Olennaista on se, mitä mielessä liikkuu ja tukeeko ruokasuhde jaksamista vai verottaako se sitä.

”On normaalia, että näläntunne vaihtelee. Joskus maistuu kaikki ja joskus ei mikään. Esimerkiksi hormonikierto voi vaikuttaa tähän. Sekin on normaalia, että eri päivinä syödään eri tavalla, kun sesongit ja tilanteet vaihtelevat.”

Tunteiden tunnistaminen on avain rentoon ruokasuhteeseen. Jos syömiseen liittyy negatiivisia ajatuksia ja syyllisyyksiä, ne on hyvä tunnistaa ja pohtia, mistä ne johtuvat. Millainen on oman ruokasuhteen historia? Mitkä elämänvaiheet, mallit ja ihmiset ovat vaikuttaneet sen muodostumiseen?

”Kun ymmärtää syitä, on helpompaa tehdä lempeitä muutoksia”, Kinnunen kannustaa.

Tarvitaan myös paljon itsemyötätunnon harjoittelua. Itsemyötätunto auttaa tekemään asioita oma olo ja hyvinvointi edellä. Silloin muutokset ovat kestäviä.

Itsemyötätunto vaikuttaa kykyyn syödä intuitiivisesti eli tavalla, jota mieli ja keho kaipaavat.

”Tärkeintä on omanarvontunto ja kehon kuuntelu, ei ulkoisten normien ja uskomusten seuraaminen.”

Intuitiivinen syöminen on kehon viestien mukaista syömistä, jossa pyritään pois säännöistä kohti nälän ja kylläisyyden mukaan syömistä.

Se on pitkä prosessi, joka vaatii ajatusmallien, tunteiden ja uskomusten purkamista ja uudenlaisten käyttäytymismallien opettelua. Tarkoitus on esimerkiksi luopua kokonaan ruoka-aineiden arvottamisesta ja kielloista.

”Herkut ovat ruokaa siinä missä kanakastike ja riisi, niissä on vain eri ravintoarvoja ja ominaisuuksia.”

Suhde ruokaan kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan. Se ei siis ole jotain, jonka omaksumme lapsena ja jonka kanssa menemme hautaan. ­Ruokasuhteeseen vaikuttavat ympäristö, kulttuuri ja varallisuus.

”Köyhässä perheessä ruokaan voi liittyä paljon ahdistusta, koska sen hankkiminen on hankalaa. Yltäkylläisyydessä kasvaessa tällaisia kokemuksia ei synny”, ­Kinnunen kertoo.

Ruokailutottumuksiin vaikuttavat myös esimerkiksi ruoanlaittotaidot ja voimavarat. Ruoasta voi tulla ­merkittävä osa identiteettiä, jos ihminen on eettisistä syistä vegaani tai vaikka fitnessurheilija, jolle ruoka on kehon rakennusaine.

”Kyse voi olla myös itsearvostuksesta ja siitä, kokeeko ihminen olevansa hyvän ja terveellisen ruoan arvoinen.”

Ruokasuhteeseen vaikuttavat paitsi keho, tunteet, aistit ja kehonkuva myös arvot, moraalikäsitys ja yhteiskunnan normit. Hyvä uutinen on se, että ruokasuhdetta ei ole koskaan liian myöhäistä muokata.

Kun puhutaan terveestä ruokasuhteesta, on puhuttava myös terveestä suhteesta omaan kehoon.

”Yhteiskunta on aika lihavuusfobinen ja laihuutta ihannoiva. Siksi olisi ihme, jos elämästä selviytyisi ilman mitään kehosuhteen kolhuja”, Kinnunen muistuttaa.

Terve ruokasuhde ja laihduttaminen ovat toistensa vastakohtia. Laihduttamisessa kytätään kaloreiden ja kulutuksen välistä suhdetta ja pyritään vaimentamaan kehon viestit. Terveen ruokasuhteen tavoittelu lähtee siitä, että kehon viestejä opitaan kuuntelemaan tarkasti.

”Painokeskeinen laihdutusajattelu on kaukana nykyaikaisesta terveyden edistämisestä. Terveyden edistämisessä ei ole tarvetta keskittyä vaa’an lukemaan vaan terveyttä edistävien tapoja opetteluun. Paino tippuu ohessa, jos on tippuakseen. Joka tapauksessa terve suhde ruokaan tekee elämästä kivempaa, koska syömisen ylianalysointi vähenee.”

Muulle elämälle vapautuu valtavasti energiaa, kun jatkuva kaloreiden laskeminen ja terveellisyyksien ja syyllisyyksien pohdinta ei enää rasita aivokapasiteettia.

Muutosprosessissa auttaa itsemyötätunto. Kun tulee takapakkia ja esimerkiksi vanhat syyllisyyden tunteet yllättävät, itseä ei pidä soimata vaan ymmärtää.

”Mieti, miten puhuisit ystävälle tai lapselle ja opettele puhumaan itsellesi samalla tavalla.”