Laulaja Yona eli Johanna Rasmus, 38, on saanut perinteisen helluntailaisen kasvatuksen. Siihen kuuluu paljon yhteisöllisyyttä, paljon musiikkia ja paljon puhetta avioliitosta.

”Olen kasvanut ajattelemaan, että naisella kuuluu olla kumppani, joka ohjaa. Että minä elän elämäni kumppanin kautta ja kanssa.”

Miehen ohjaavuus on ehkä helluntailaisille ominainen piirre, mutta ajatukseen avioliitosta naisen elämän kantavana voimana voivat samastua muutkin.

Myös useimmat liberaalit, ei-uskovaiset länsimaalaiset naiset ovat jossain vaiheessa haaveilleet avioliiton täydeksi tekevästä voimasta ja suunnitelleet pikkutyttönä prinsessahäitä. Valinta olla sitoutumatta mieheen on jo yleisesti hyväksyttyä mutta yhä poikkeus sääntöön.

Yona ei ole poikkeus. Hän solmi ensimmäisen avioliittonsa vain 19-vuotiaana muusikko Kalevi Louhivuoren kanssa. Liitto kesti kaksi vuotta. Matti Pitkäsen kanssa Yona oli naimisissa seitsemän vuotta.

Molemmat parisuhteet kiertyivät voimakkaasti musiikin ympärille. Aviomiehet sävelsivät, sovittivat ja soittivat paljon musiikkia Yonan kahdeksalle studio­levylle.

Yona oli elänyt liitoissaan puolisojensa ohjauksessa. Niin tekivät hänen vanhempansakin. Malli on lapsuudenkodista peritty tuttu ja turvallinen tapa elää.

”Kun johonkin uskoo tosissaan, on järkyttävää tajuta, että se ei palvelekaan itseä. Kun liittoni Matin kanssa päättyi 2020, romahdin. Nukuin kuukausia vain lääkkeiden avulla, ja välillä heräsin bilettämään tai tekemään jotain muuta äärimmäistä. Valveilla useimmiten vain itkin ja ajattelin eroa.”

Kriisiä syvensi se, että elettiin koronan alkua. Kotiin eristäytyminen oli helppoa, koska niin teki myös muu maailma. Koronan vuoksi Yona ei myöskään voinut tavata vanhempiaan.

JÄLLEENRAKENNUKSEN AIKAA Yona elää yhä. Kauteen on kuulunut kolmen vuoden psykoterapia, paljon poisoppimista ja uusia ajatuskulkuja. Sinä aikana on syntynyt myös kriitikkojen ylistämä ja palkittu levy Uni johon herään Tapiola Sinfoniettan kanssa.

Suuren yleisön tietoisuuteen Yona tuli viimeistään tänä syksynä Vain elämää -sarjan ansiosta. Vaikka Yonan fanipohja on alati laajentunut, esiintyminen televisiossa parhaaseen katseluaikaan on pitänyt huolta siitä, että nykyisin Yona tunnistetaan kadulla.

”Vain elämää on kaupallisinta, mitä aion koskaan tehdä. Uskon, että täytin sarjan roolituksessa omaehtoisen taiteilijan paikan. Se on ihan ok, sellainenhan minä olen.”

Vain elämää -tuotanto tunnetaan tiukoista aikatauluista ja kuormittavuudesta. Yona kertoo, että pitkien päivien jälkeen palautuminen kesti ja yöunet jäivät lyhyiksi. Kun kuvaukset päättyivät, keho reagoi voimakkaasti.

”Menin vessaan ja oksensin kahdeksan kertaa. Ohjelman tekeminen oli uuvuttava, myös myös todella antoisa kokemus.”

Vaikka avioeroa seurasi henkinen romahdus, se on ollut Yonalle samalla ainutlaatuinen tilaisuus katsoa peiliin. Kun ei elä toisen kautta, on voinut ensimmäistä kertaa aikuisena tutustua siihen, kuka oikeastaan on.

Yonalle se on tarkoittanut muun muassa sitä, että hän on ottanut sukunimekseen isoisoisoäitinsä Rasmus-tyttönimen ja puhunut avoimesti epävakaasta persoonallisuushäiriöstään.

Epävakaan persoonallisushäiriön ytimessä on vaikeus säädellä tunteita ja mielialoja. Siitä kärsivät ovat usein herkkiä ja kokevat tunteensa hyvin voimakkaasti.

Mielenterveysdiagnoosista kertominen julkisuudessa on yhä harvinaista. Vaikka Yona haluaa poistaa persoonallisuushäiriöihin liittyvää stigmaa, hän ei halua esiintyä koko kansan mielenterveystapauksena.

”On hetkiä, jolloin olen totaalisen reppana, mutta useimmiten en ole yhtään sellainen. Se varmaan pätee kaikkiin.”

Onni ei Yonan mielestä tarkoita, että kaikki olisi koko ajan hyvin. Ihan mukava elämä on hänelle hissimusiikkia: musiikkia, jota ei kuunnella, elämää, jota ei eletä.

”Kyllähän elämä järjestää myrskyjä joka tapauksessa. Minulle onni olisi vakautta myrskyn keskellä. Sellaista en ole saanut koskaan kokea parisuhteessa.”

Yona ei syytä tästä kumppaneitaan. Hänen välinsä molempiin edellisiin puolisoihin ovat asialliset ja rakastavatkin.

Kysymys on siitä, että Yonan mielestä ihminen ei voi viime kädessä nojata muihin. On seistävä omilla jaloillaan.

Ensimmäinen askel vakauden saavuttamiseen oli yksin olemisen hyväksyminen.

”Eikä pelkästään yksin olemisen, vaan myös ihan jäätävän yksinäisyyden. Olin tottunut nojaamaan muihin enkä sitten enää voinutkaan tehdä niin.”

Yksin vietetty aika on vienyt Yonan uusien oivallusten äärelle.

”On ollut aika upeaa tajuta, että kukaan ei ymmärrä minua niin kuin minä itse. Että hitto, onhan minulla minut!”

Ei Yona aiemminkaan vuodattanut parisuhteidensa yksityiskohtia, mutta nyt hän on päättänyt vetää rajat vielä selkeämmin.

”Olen laulaja eikä parisuhteeni liity työhön. Ei, vaikka olen tehnyt aikaisempien puolisojeni kanssa musiikkia ja laulanutkin heistä. En halua enää olla parisuhteessa, jossa ihmiset kietoutuvat toisiinsa elämän kaikilla osa-alueilla. Mieluummin haluan kulkea rinnakkain toisen kanssa.”

YONAN PERHETAUSTA on tiiviin yhteisöllinen. Näkemyseroista huolimatta hän on yhä läheinen pastori-isänsä, äitinsä ja sisarustensa kanssa. Läheiset ihmissuhteet ovat kantaneet häntä, eikä hän halua julistaa, että ihminen voisi pärjätä ihan vain omillaan.

Keskitien löytämiseksi Yonan on kuitenkin pitänyt käydä ääripäissä.

”Se, että haluan löytää vankan tuen itsestäni, on tavallaan sen varmistamista, etten enää koskaan luhistuisi niin kuin viimeksi kävi”, hän sanoo.

”Ei aikuisen ihmisen toimintakyky voi olla kiinni yhteydestä elämänkumppaniin.”

Nyt kun Yona on itse oman elämänsä puoliso, hän on huomannut tässä uudessa ihmisessä monia uusia puolia. Alkuhuuman haihduttua itsestä on tietysti löytynyt myös keskinkertaisuutta ja puutteita.

”Yritän katsoa itseäni mahdollisimman suoraan, nähdä itseni sellaisena kuin olen”, hän sanoo.

”Olen esimerkiksi loistava luomaan kodin tuntua ympärilleni, minne sitten menenkin. Välillä osaan sitten olla kanssaihmisille tosi vaikea. Ja joissain asioissa olen ihan ok, kehityskelpoinen. Ehkä jonain päivänä osaan kuunnella toista niin, että en samaan aikaan jo miettisi, mitä seuraavaksi sanon.”

Vain elämää on pitänyt huolta siitä, että Yona on saanut ja joutunut katsomaan itseään mielin määrin myös ihan konkreettisesti. Se on ollut toisinaan vaikeaa.

Niin paljon kuin artisti haluaisikin, hän ei voi päättää, mistä kuvakulmasta hänet kuvataan ja millaisessa valaistuksessa.

Kun Yona on aiemmin nähnyt itsestään kuvan, jossa ei ole mielestään parhaimmillaan, hän on peittänyt kasvonsa tai katsonut pois. Nyt hän harjoittelee suoraa katsetta siihenkin.

”Jos muut ihmiset hyväksyvät sen, miltä näytän oikeassa elämässä, minäkin voin yrittää.”

Taannoin Yona katsoi yhtä Vain elämää -jaksoa ystävänsä kanssa. Yona näki itsessään vain kuluttavien kuvausten jäljet.

”Mielestäni näytin yhdeksän päivää valvoneelta menkkaturvonneelta valaalta, jolle on laitettu korsetti päälle.”

Ystävä ei nähnyt samaa. Hän hehkutti Yonan laulusuoritusta ja ihaili tämän aitoja reaktioita ja fiksuja kommentteja.

”Hän näki minut söpönä ja kauniina, aivan toisin kuin minä itse.”

Tilanne opetti Yonaa katsomaan itseään ystävänsä silmin. Nykyisin hän pyrkii katsomaan epäimartelevia kuvakulmia niin monta kertaa, että hyväksyy itsensä niissä.

Eikä artisti nimeltä Yona ole enää ollenkaan niin kamala.

”Kyse taitaa olla lopulta siitä, että vaadin itseltäni paljon enemmän kuin muilta. Nyt yritän sisäistää, että minun ei tarvitse olla kaunein ja älykkäin ja paras laulaja.”

Yonan mukaan positiivisen palautteen vastaanottaminen on asia, jota hänen on täytynyt harjoitella. Se on vaikeaa, vaikka kiitos tulisi hyvältä ystävältä. Artisti saa kuulla paljon suitsutusta, ja se on saanut Yonan epäilemään, tarkoittaako kehun antaja sanomaansa oikeasti.

”Terapiassa olen oppinut, että ei ole minun ongelmani, onko kehu vilpitön vai ei. Minun roolini on ainoastaan ottaa kiitos vastaan ja painaa se sydämeeni.”

Yona suosittelee terapiaa kaikille elämänlaadun parantamisesta kiinnostuneille. Vaikka terapiassa käyminen on yleistynyt, harva vieläkään myöntää julkisesti siellä käyvänsä. Yona arvelee sen johtuvan siitä, että oman mielen työstämistä pidetään edelleen haurauden merkkinä. Hänestä asia on päinvastoin.

”Kaikille meille löytyy varmaan jokin diagnoosi, jos tarpeeksi kaivaa”, hän sanoo.

”Itse kävin terapiassa, koska toivon loppuelämääni tasapainoa. Elämän ei tarvitse olla helppoa, mutta ei sen tarvitse olla myöskään niin hirveän raskasta.”

Terapiassa Yona on konkreettisesti oppinut puhumaan itselleen toisin kuin ennen. Siinä on ollut kyse sen saman armollisuuden oppimisesta, joka tuli Yonan ystävälle luonnostaan Vain elämää -jaksoa katsoessa.

”Olen saattanut aikaisemmin sanoa itselleni, että vitsi sä olet sekaisin. Nyt yritän sanoa saman kauniimmin. Että sä olet juuri nyt myrskyisä. Aikaisemmin sanoin, että miten voit olla noin tyhmä, nyt totean, että et tiennyt tuota asiaa.”

Yona kuitenkin huomauttaa, että lempeämmällä puheella ei voi oikeuttaa vääriä tekoja, välinpitämättömyyttä ja huonoa käytöstä.

”Joskus joutuu katsomaan itseään ja toteamaan, että jaahas, mokasit. Ja nyt sitten kannat seuraukset.”

MAALISKUUSSA YONA täyttää kolmekymmentäyhdeksän vuotta. Niin kuin monilta hänen ikäisiltään naisilta, häneltä on kysytty monta kertaa se yksi tietty kysymys.

Kysyjänä on ollut vuoroin sukulainen, vuoroin toimittaja tai vanhempi naispuolinen tuttava.

”En usko että minusta tulee koskaan äitiä. Tuntuu, että sitä roolia ei ole tarkoitettu minulle.”

Yonalla on paljon lapsia elämässään, ja hän on nähnyt ystäviensä ja sisarustensa kautta vanhemmuuden koko kirjon onnesta epätoivoon. Hän rakastaa lapsia, mutta ei halua niitä itse.

Kun hän selittää tämän kyselijöille, vastauksena on usein sääliä. Äitiyshän on maailman suurin onni, kyselijät muistuttavat.

”Vaikka muut säälisivät, minä en sääli. Kenties lapsen saaminen on maailman suurin onni ja kenties minä en tule sitä onnea saamaan, mutta maailmassa on muitakin tapoja olla onnellinen.”

Nyt kun Yona on saavuttamassa rauhan lasten saamisen suhteen, häntä mietityttää entistä enemmän, millaisen perinnön Johanna Rasmus jättää jälkeensä.

Se liittyy tietysti musiikkiin. Aiemmin urallaan hän on tehnyt kaikkea popista tangoon ja rapista klassiseen, ja nyt hän tekee yhtä aikaa kahta seuraavaa levyään.

”Minua kiinnostaa nyt se, miten voisi ilmaista isoja tunnetiloja ja monimutkaisia ajatuksia mahdollisimman pelkistetysti”, hän sanoo.

”Koska olen juuri tehnyt sinfoniaorkesterin kanssa isoa ja perinteistä soundia, olen kiinnostunut vähemmän perinteisestä tavasta tehdä. Seuraavalla levyllä kuullaan paljon konemusiikkivaikutteita.”

Levyiltä löytyy ehkä vastaus sihen, mikä Yonaa nyt eniten huolettaa.

”Isoin hätäni on varmaan tällä hetkellä se, että tekisin musiikillisesti jotain niin kestävää, että se jatkaisi elämää minun jälkeeni.”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 12-13 / 22.