Joni Jaakkola sinnitteli epätyydyttävässä työssä, kunnes ymmärsi tärkeän asian: "Jos työssä ei viihdy, silloin itseltään kannattaa odottaa vähän enemmän"
Ihmiset
Joni Jaakkola sinnitteli epätyydyttävässä työssä, kunnes ymmärsi tärkeän asian: "Jos työssä ei viihdy, silloin itseltään kannattaa odottaa vähän enemmän"
Kuntosaliyrittäjä Joni Jaakkola sai huomata, että työelämä on taitolaji. Taitojen hyvä puoli on, että niitä voi aina opetella. Näin kannattaa tehdä varsinkin silloin, jos nykyinen työ ei innosta.
Teksti

Kuvat

23.10.2020
 |
Kauneus ja Terveys

Joni Jaakkola, 40, on kuntosaliyrittäjä ja luennoitsija, jonka uusi kirja Väkevä työelämä (Tammi) ilmestyi lokakuussa:

"En ikinä ala yrittäjäksi. Sanoin niin, vaikken tiennyt, mitä ihmettä minun olisi pitänyt elämälleni tehdä.

Olin käyttänyt seitsemän vuotta opiskellakseni diplomi-insinööriksi. Viiden työvuoden jälkeen tuntui, ettei jäykkä ja hidas yritysmaailma ollut minua varten. Urani ei edennyt.

Elämä oli pahvilaatikonharmaata. Töihin ei ollut kiva mennä, mutta en nähnyt vaihtoehtoakaan.

Sitten sain onneksi huomata, että vaihtoehtoja on aina.

Alkuun pääsee esittämällä itselleen pari kysymystä. Onko työssä kivaa? Tunnetko olevasi siinä hyvä? Onko hommiin helppo tarttua? Vastauksistasi voit päätellä, viihdytkö töissäsi.

Moni ei viihdy, muttei saa tehtyä asialle mitään. Juuri silloin itseltään on hyvä odottaa vähän enemmän.

Työelämä on taitolaji. Taitojen hyvä puoli on, että niitä voi opetella. Yhtä lailla kuin opit ajamaan pyörällä, voit oppia myynti- tai ihmissuhdetaitoja. Sinun pitää vain olla valmis tekemään fiksuja toimenpiteitä asian hyväksi.

Varsinkin jos on mennyt pitkään huonosti, voi tuntua siltä, ettei asioita tai itseään voi muuttaa.

On totta, että kaikkien taitojen osalta ei lähdetä samalta viivalta, mutta monessa asiassa on mahdollista tulla paremmaksi kuin olisit uskonut.

Kun vielä tuskailin vanhassa työssäni, vaimoni irtisanoutui. Aloin ajatella, että ehkä minäkin voisin tehdä treeniharrastuksestani työn.

Perustimme yhdessä valmennusyrityksen. Töihin oli taas kiva mennä.

On vapauttava ajatus, että aika moni asia on omissa käsissämme.

Aina se ei tietenkään ole helppoa. Talousasiat eivät kiinnostaneet minua koulussa yhtään, mutta kun minusta tuli oman yrityksen toimitusjohtaja, oli pakko kiinnostua.

Samalla tavalla työnsaanti voi olla laman tai koronan takia vaikeaa, mutta aina on jotain, mitä voit tehdä kehittyäksesi. Osa kehityksestä näkyy viikoissa, osa vasta vuosissa.

En tarkoita, että kaikki olisi mahdollista. Olen neljäkymmentä, joten minusta ei koskaan tule NHL-jääkiekkoilijaa. Voin kuitenkin olla menestynyt yrittäjä, jonka elämän palikat ovat tasapainossa.

Oli työsi mikä hyvänsä, suhtaudu siihen uteliaasti ja johdonmukaisesti. Mieti arvojasi ja muodosta niiden pohjalta tavoitteita. Pohdi, miten voit edistää tavoitteitasi. Sitten ala toimia.

Vanha kasetti käynnistyy herkästi. Minäkin saatan välillä huomata, kuinka huono olen johtamaan ihmisiä, ja ajatella, että tämmöinen mä nyt vaan olen.

Sen sijaan pitäisi ajatella, että minulla on nyt tällaiset taidot, mutta niitä voi kehittää.

Ihan jokaisen kannattaisi huolehtia itsestään. Jos nukut, syöt ja liikut huonosti, hyvässäkään elämässä ei ole vääntöä.

Jos taas jaksat ponnistella mielekkäämmän elämän eteen, voit vanhana istua mökin laiturilla ja todeta, että piru vie, menipä hienosti.”

Kommentoi +