
ULKONA PAISTOI aurinko niin kauniisti kuin kevätaamuna vain voi. En jäänyt nautiskelemaan vaan sulkeuduin ikkunattomaan koppiin puhumaan parisuhdeongelmista kahden ammattilaisen kanssa. Huh, mitä tästä tulee, ajattelin.
En osannut arvata, kuinka paljon itsellenikin tutuista ja vaikeista ongelmista keskustelemisesta voi saada irti. Silloinkin, kun tajusin, miten omalla käyttäytymiselläni teen hiljaista tuhoa ihmissuhteissani.
KASVOIN NUOREKSI aikana, jolloin tyylikkäimmät tyypit olivat suustaan näppäriä, sarkastisia viilipyttyjä. Rakkaudesta se hevonenkin potkii -letkautus muuntui teinivuosinani muotoon ”kiinnostuksesta se pottatukkakin kettuilee”.
Ja minä kettuilin takaisin, niin usein, että en enää osannut lopettaa.
Vähän aikaa sitten teini kysyi, miksi minun pitää jatkuvasti kuittailla.
Ai että hävetti. Jopa enemmän kuin silloin nuorena, kun en osannut letkauttaa viileille tyypeille takaisin kuin vasta tuntien päästä kotona yksinäni.
Lapselleni vastasin, että koska rakastan ja koska olen toksinen boomeri. Yritän heti parantaa tapani. Anteeksi.
SINÄ VOIT ARVIOIDA kevätpäivinä kopissa käymiemme keskustelujen lopputuloksia.
Ota Spotifyssa tai eeva.fissä kuunteluun Rakkaudella me -podcast, jossa psykoterapeutti Antti Ervasti, parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow ja minä keskustelemme siitä, mitä omista ihmissuhteistaan voi oppia ja miten pitää niistä huolta. Voit esimerkiksi pohtia sitä, millaista puhekulttuuria haluat suhteessa viljellä.
Viisaiden ammattilaisten sanoma on lohdullinen: omat ylilyönnit suhteessa ovat arvokkaita paikkoja tutustua itseen paremmin. Niihin voi ja kannattaa palata vaikka kuinka paljon myöhemmin.
Pääkirjoitus on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 7/2023.