Näyttelijä Elena Leeve keksi rutiinin, joka virkistää paremmin kuin päiväunet: ”Sillä on sama vaikutus kuin avannolla”
Näyttelijä Elena Leeve vältteli pitkään meditaatiota, koska ajatteli, ettei hän tarvitse sitä. Nyt hän kertoo, että se virkistää samalla tavalla kuin avantouinti ja lievittää esitysjännitystä.
1. Löytö: En haluaa unohtaa asioita
”Kuutisen vuotta sitten olin menossa tyttäreni jalkapallotreeneihin. Päässäni vilisi miljoonia asioita. Minun oli pakko saada kirjoittaa niistä, joten ostin tavallisen vihon ruokakaupasta. Kirjoitin sen täyteen muutamassa päivässä. Silloin aloitin päiväkirjanpidon uudestaan.
Minulla on kausia, jolloin yhtäkkiä kirjoitan paljon – kun on jotain, mitä minun pitää saada ulos systeemistäni tai käsitellä. Sitten saattaa tulla pidempikin tauko.
Olen pitänyt päiväkirjaa yhdeksänvuotiaasta asti. On kiva lukea niitä ja palata asioihin, vaikka teksti oli hyvin sisäistä ja vain minua varten. Lukiessa huomaan, miten paljon olen unohtanut asioita. Jos haluan muistaa jotakin, kirjoitan sen ylös.
Minulla on laatikoittain vanhoja päiväkirjoja. Nuorena kirjoitin joka päivä. Aikuisena täyttämieni päiväkirjojen teksti ei ole niin jäsenneltyä, käsialakin on aika epäselvää. Kukaan muu ei välttämättä saa siitä selvää, mikä on hyvä asia.
Kirjoitan nyt enemmän ajatuksistani ja tunteistani kuin tapahtumista. Pienempänä raportoin tarkasti ja seikkaperäisesti päivän edesottamuksista. Lopussa oli ehkä pieni tunnepuolen asia, kuten ’tykkään muuten Tatusta’.
Kirjoittaminen ei ole yhtä ihanaa ja rentoa kuin teini-ikäisenä, kun minulla oli se lukollinen päiväkirja.”
2. Ajatus: Kaikkea ei tarvitse sulattaa
”Elämä on liian lyhyt siihen, että miettisin koko ajan, mitä muut minusta ajattelevat. Työskennellessäni pyrin miettimään sitä mahdollisimman vähän. Koska olen kiltti, olen tehnyt sitä välillä liikaakin. Usein on helpompi ja vapaampi olla, jos karistaa sellaista ajattelua.
Elämä olisi aika mahdotonta, jos muiden mielipiteet menisivät aina nahan alle. Olen kovettanut nahkaani, kaikkea ei tarvitse ottaa niin henkilökohtaisesti.”
3. Uusi asia: Seura motivoi liikkumaan
”Aloitin hiljattain jumpissa käynnin kaksossiskoni kanssa. Teimme lapsina usein juttuja yhdessä, mutta aikuisina emme ole osallistuneet kaksistaan ryhmäliikuntaan.
Yhdessä jumppaaminen on liikuttavaa, jännittävää ja kivaa. Parasta siinä on yhdessäolo ja se, että sinne yleensäkin tulee mentyä. Tänäänkin sain häneltä kello 6:57 viestin: ’Jumppaan?’
Jumpan jälkeen voimme mennä saunaan ja jutella. Arvostan tapaa: niin pidän huolta sekä kunnostani että mielestäni.”
4. Ihminen: Lavalta tuli mieletöntä säteilyä
”Elina Knihtilä on tehnyt hienoa työtä teatterikorkeakoulun professorina. Hän inspiroi minua. Hän on aina valmis kuuntelemaan uusia sukupolvia sekä käymään keskustelua ja kyseenalaistamaan mielipiteitään ja tottumuksiaan. Hänessä on käsittämätöntä sinnikkyyttä, todella paljon viisautta sekä voimaa.
Ihailen häntä myös näyttelijänä. Olin ensimmäisen kerran Q-teatterissa vähän yli kaksikymppisenä, tein siellä Putoavia enkeleitä -näytelmää. Elina näytteli siinä Aila Meriluotoa.
Harjoitustaipaleen alussa verkkareihin pukeutunut Ellu tuli lavalle ja alkoi puhua ja näytellä. Esitys vangitsi katseeni, siitä tuli mieletöntä säteilyä. Hän välitti niin tarkasti näytelmän ajatuksen. Olin häkeltynyt ja ihastunut.”
5. Rutiini: Silloin en ajattele mitään
”Ystäväni sanoi, että koska olen horoskoopiltani vesimies, minun pitää kastella suomuni joka päivä. Käyn aamulla kylmässä suihkussa. Saatan käydä suihkussa myös päivällä teatteriharkkojen jälkeen ja vielä illalla. Suihku on ravistelua ja siirtymäriittini. Sen avulla pääsen olosta tai tilanteesta irti ja voin mennä kohti seuraavaa. Suihku on hyvinvointiteko.
Vesi on ihmeellistä. Olen joskus miettinyt, mikä riittää sen tuoman tunteen saavuttamiseen. Jos en pääse mereen uimaan tai rannalle kävelemään, riittäisikö, että katsoisin vaikka merta kuvaavaa postikorttia? Sekin oikeasti saattaisi riittää.
Vesi saa mieleni tyyntymään ja virkistymään. Se antaa energiaa.
Harrastan myös avantouintia. Käyn järvessä ja uimahallin kylmävesialtaassa. Kun menen kylmään veteen, en ajattele mitään. Keskityn vain kylmän tunteeseen. Se on niin hallitseva, sokki keholle. Hetken paniikin jälkeen se menee ohi.
Joku on sanonut ihanasti, että ’muista, se on vain kylmää vettä’. Kehoni reagoi siihen tietyllä tavalla, koska niin kuuluu tapahtua.
Tärkeä rooli on silloin hengityksellä. Jos hengitän palleahengitystä, pitkään sisään ja ulos, enkä pinnallisesti, pystyn olemaan avannossa kauemmin. Yhtäkkiä en olekaan tietoinen siitä, olenko ollut vedessä yhdeksän vai 30 sekuntia.”
6. Perinne: Poissa mutta silti läsnä
”Minulla on puoliksi meksikolaisia serkkuja, ja tätini järjestää kuolleiden päivän juhlat pyhäinpäivänä.
Minulle se on merkityksellinen ja tärkeä juhla. Siellä on aina vähän erilainen alttari, jossa on kuvia edesmenneistä sukulaisista ja ystävistä, hedelmiä, ruokaa ja kukkia.
Kuolleiden päivän juhla osuu pimeään vuodenaikaan. Siinä on jotain, joka antaa voimaa ja jotenkin piristää. Tykkään valtavasti tavasta, jolla puhumme siellä edesmenneistä.
Surulliset tunteet ovat sallittuja, mutta yleensä muistellaan iloisesti hyviä ja hauskoja asioita. Vaikka joku on pois, juhlissa hän on edelleen täällä.”
7. Käännekohta: En pitänyt rimaa kauhean korkealla
”Esikoisen syntymä muutti suhdettani elämään ja siihen, mitkä asiat koen tärkeiksi. Äitiyden ansiosta ajattelen nyt eri lailla esimerkiksi epävarmuuden sietämisestä ja epätäydellisyyden hyväksymisestä. Keskeneräisyydessä on paljon kaunista.
Äitiys ei ole yksioikoista. Raskausaikana mietin, miten nukun ja voin lapsen synnyttyä. Miten pystyn siihen, sillä kaipaan paljon yksinoloa. Minulle tuli yllätyksenä se, miten paljon nautin äitiydestä. Olinkin täynnä myönteistä ihmetystä.
En pitänyt rimaa kauhean korkealla. Halusin antaa rakkautta ja iloa. Lapsuudenkodissa äitini näytti minulle mallin, jossa arvokasta oli lapsen kanssa iloitseminen, nauraminen ja riehuminen. Halailu ja kikattelu olivat minulle tuttua.
Ajattelen, että yhdessäolo on tärkeintä, muut asiat ovat toissijaisia.
Yritän elää sen mukaan. Lapsen myötä elämääni tuli sekä paljon yllätyksiä ja riemua että hätää, huolta ja pelkoja.”
8. Paikka: Se on taustatyötä vain itselle
”Rauhoitun kirjastoissa. Ne ovat hiljaisia ja viihtyisiä paikkoja. Kirjastoissa ympärillä on ihmisiä ja kirjaimia, joten ne ovat ehdottomasti minun kirkkoni.
Tykkään haahuilla kirjastoissa. En aina edes lainaa mitään. Yleensä istun johonkin ja luen kirjoja tai lehtiä. Usein vain käppäilen ympäriinsä ja tutkin, mitä kirjoja hyllyissä on.
Olin hiljattain töissä paikassa, jossa alakerrassa oli sattumalta kirjasto. Tauoille etsin luettavaa, joka veisi mieleni muualle mutta ei olisi liian vaikeaa. Vastaus oli dekkarit.
Dekkarit avittavat minua tarttumaa muihinkin kirjoihin, jos minulla on ollut taukoa lukemisesta. Yleensä luen proosaa, mutta olisi ihana lukea enemmän runoja tai tietokirjallisuutta. Päädyn aina myös tarkistamaan Elizabeth Stroutin kirjat.
Lukeminen on myös taustatyötä ammattiini. En etsi konkreettisia vastauksia roolin rakentamiseen, mutta lukeminen on virittäytymistä. Se on taustatyötä vain itselle.”
9. Tulevaisuus: Uusi ja ihana maailma
”Kuopuksen syntymän jälkeen löysin joogasta uuden ajatuksen – matkan itseeni. Aikaisemmin olin tiukasti siinä, mitä näen ja hain rauhaa itseni ulkopuolelta.
Sitten tajusin, että minun täytyy kääntää katse itseeni ja hengitykseeni. Ilo löytyy minusta. Ajatus oli pelottavakin. Uusi tapa on kuitenkin tuntunut todella hyvältä.
Jokin aika sitten kokeilin kunnolla meditointia. Olen kartellut sitä, koska kehoni tarvitsee ravistelua, liikkumista ammattinikin takia. Kun on paljon liikkeessä, pysähtyminen on tuntunut tarpeettomalta. Olen selittänyt meditaation välttelyä sillä, että nukun hyvin, otan päikkäreitä ja luen.
Nykyisin korvaan toisinaan päiväunet meditaatiolla. Se on uusi ja ihana maailma. Se on myös hirvittävän virkistävää, sillä on sama vaikutus minuun kuin avannolla. Tarvitsen kuitenkin lisää toistoa, että meditoisin säännöllisesti. Vielä se ei ole rutiinia.”
10. Vaikeat ajat: Toin itseni turvaan
”Selviän, jos teen pieniä pysähdyksiä tai keskityn hengittämiseen. Ahdistus johtaa siihen, etten hengitä oikein. Silloin hengitän syvään kolme minuuttia. Tapa on auttanut minua, kun esitysjännitys on ollut kohtuutonta tai minulla on ollut liian kova kiire tai paniikin paikka.
Joitakin vuosia sitten olin ennen erästä ensi-iltaa väärällä tavalla hermostunut. Jännitin muun muassa kamerateknisiä asioita. Ajattelin, että en ehkä pystykään tähän. Onneksi yleisön saapumiseen oli vartti aikaa. Sulkeuduin vessaan ja keskityin hengittämiseen.
Sen jälkeen oloni oli rauhallinen ja tyyni. Se oli hyvä merkki. Olin todella iloinen, koska syvän hengityksen avulla toin itseni turvaan. Sain siitä varmuutta, että välillä pystyn itse auttamaan itseäni.
Siitä jäi kuitenkin jännä fiilis. Nyt teen harjoituksia ennakoivasti, mutta vältän liiallisuuksia. Haluan elää niin, että asioiden ei tarvitse mennä täydellisesti. Se on ollut ohjenuorani. Se pätee niin ammatissani kuin yksityiselämässänikin. Sen hyväksyminen on auttanut minua kauheasti.”
Elena esittää pääosaa Helsingin kaupunginteatterin Hildur-näytelmässä, jonka ensi-ilta on 28.1. Televisiossa häntä voi seurata muun muassa sarjoissa Maria Kallio, Onnela ja Sunnuntailounas.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 11/25.
