Jani Toivola on luonnostaan ujo ja varautunut – yksinkertainen tapa on opettanut kohtaamaan tuntemattomia
Kun arki painaa, näyttelijä Jani Toivola meditoi, tuijottaa ulapalle ja puhuu pitkiä puheluita Lontooseen. Päivät alkavat rakkailla rutiineilla, joista hän tuntee kiitollisuutta.
1. Rutiini: Jaan aamun kahteen osaan
”Aamuni on kaksiosainen. Ensinnäkin on tyttäreni aamurutiinit. Herätän hänet, jotta hän ehtii syödä aamupalansa ja tehdä aamutoimensa ennen koulua. Koen suurta kiitollisuutta ja onnistumisen tunnetta, että pystyn tekemään niin melkein joka aamu, vaikka elämämme on kiireistä ja meidän on välillä todella vaikea löytää yhteyden hetkiä.
Toiseksi on minun aamuni. Käyn melkein joka aamu meressä uimassa vuodenajasta riippumatta. Kun menen veteen, tuntuu kuin minussa syttyisi valot. Ei haittaa, vaikka minulla olisi huolia tai murheita, minun olisi vaikea herätä tai talvella olisi pimeää. Vedessä minusta tuntuu, että maailmassa ei ole mitään hätää.
Tärkeää siinä on myös uimareiden pieni yhteisö. Emme tunne toisiamme, emmekä ole ystäviä, mutta huomenen toivotukset ja puheet veden lämpötilasta ja säästä ovat minulle arvokkaita asioita. Uinti ankkuroi minut arkeen.”
2. Perinne: Kesä alkaa mökkiretkestä
”Tyttäreni oli noin puolivuotias vauva ja vielä kopassa, kun me ensimmäisen kerran menimme hyvien ystävieni mökille Joensuun lähellä. Se on yhä kesän merkki, sillä se on yleensä kesän ensimmäinen yhteinen retki. Yhdessä matkustaminen on minulle erityistä ja tärkeää.
Tyttäreni syö takapenkillä tyytyväisenä eväitä, katselee ohjelmia ja lukee kirjoja, ja minä ajan. Se on ihanaa vanhemmuutta. Yhteys välillämme on matkatessa toisenlaista kuin arjessa. Tuntuu, että reissussa meillä on aina mennyt kaikkein parhaiten. Ehkä luonteeseeni liittyy, että kaipaan vapautta, avaruutta ja jotain, joka rikkoo rutiineja tai arkea.
Mökillä myös odottavat rakkaat ystävämme. Soutelemme, uimme, grillaamme ja käymme Joensuussa kesäteatterissa. Ja tietysti lapsilla on trampoliini. Vierailut ovat osa elämän jatkumoa, sillä meillä on samanikäisiä lapsia. Lapsemme ovat kasvaneet rinnakkain, ja se todella arvokasta ja merkityksellistä.
Ystäväni on kotoisin Joensuun seudulta, ja hän tietää luonnosta paljon. Hän vie meidät metsäretkille, kertoo eläimistä ja havainnoi ympäristöä. Hän näkee merkkejä karhuista, koska jossakin on jälkiä tai joku on hangannut puunrunkoa. Itselläni ei ole sellaista tietoa tai ymmärrystä, ja sille on ihana antautua. Hänen seurassaan tunnen metsässä oloni turvalliseksi.”
”On kiinnostavaa, miten paljon ihminen kantaa alitajunnassa isojakin asioita.”
3. Löytö: Aamusivut näyttävät alitajunnan
”Löysin hiljattain uudelleen aamusivut-hyvinvointikonseptin. Kirjoitin aamusivuja ensimmäisen kerran parikymppisenä, kun opiskelin näyttelijäksi New Yorkissa. Olin kaukana kotoa ja minulla oli koti-ikävä. Uusi, iso kaupunki ja se ikävaihe olivat haastavia.
Tutustuin silloin amerikkalaisen Julia Cameronin kirjaan Tie luovuuteen – Henkinen polku syvempään luovuuteen. Siinä opetettiin rutiini, jossa joka aamu kirjoitetaan tajunnanvirtaa 3–5 sivua – mitään sensuroimatta.
On kiinnostavaa, miten paljon ihminen kantaa alitajunnassa isojakin asioita. Hän ei tiedosta niitä ilman, että asettuu niiden äärelle. Kirjoittaminen auttaa asioiden jäsentämisessä, minkä ansiosta niistä voi päästää irti tai ne selkeytyvät. Siten voin huomata asioita, joita haluan enemmän elämääni tai joista olen luisunut.
Aamusivut olivat minulle kasvunvuosina iso pelastus, mutta sitten jossakin vaiheessa hylkäsin ne. Viime talvi oli minulle vaikea. Tuntui, että talven pimeys on tullut rankemmaksi. Sitten muistin yhtäkkiä aamusivut. Meni pari kuukautta, mutta sitten kaivoin vihkon esiin ja aloin kirjoittamaan.
Kirjoittaminen on ollut mahtavaa hyvinvointini kannalta. Se on ollut myös apu luovassa työssä, jossa pitää synnyttää uusia ideoita ja ajatuksia ja olla ylipäätään mieli auki. Nyt toivon, että en koskaan lopeta kirjoittamista.”
4. Muisto: Mummi tönäisi isäksi
”Rakas mummini oli minulle todella läheinen, oikeastaan toinen äiti. Asuimme melko lähellä häntä koko lapsuuteni. Jo pienenä pyöräilin hänen luokseen, välissämme oli vain pieni metsä. Äiti tyrkkäsi minut liikkeelle sen toiselta laidalta ja mummi oli minua vastassa toisella puolella.
Metsän halki polkeminen jännitti minua hirveästi! Oli miljoonia tienhaaroja, joiden takia saatoin eksyä syvään, valtavaan metsään. Kävin siellä pari vuotta sitten, ja metsä olikin vain sellainen pieni mätäs.
Mummin kanssa kaikki oli pysyvää. Hän asui aina samassa kodissa, hänen luonaan sain aina samat herkut. Pysyvyys toi turvaa. Oma perheeni muutti usein ja osan nuoruuttani voin todella huonosti.
Mummi hyväksyi minut avosydämin eikä koskaan kyseenalaistanut valintojani tai identiteettiäni. Se, että perheeseen tuli tummaihoinen lapsi, olisi voinut aiheuttaa päinvastaisen reaktion, vähintään hämmennystä. Silti hän sukelsi kanssani kaikkeen.
Epäröin lapsen hankkimista, sillä en ollut varma pystynkö homomiehenä tarjoamaan lapselle kaikkea. Hän sanoi siihen, että ’rakkautta se lapsi tarvitsee, ja sinulla sitä on, anna mennä vaan’. Hän antoi sen viimeisen tönäisyn hypätä siihen seikkailuun.”
”Meri on voimakas ja välillä äkkipikainen, sen pitää antaa velloa vapaana. Joskus mietin, uskallanko edes mennä uimaan.”
5. Paikka: Meressä maailma on auki
”Meri tuo minulle voimaa. Minua viehättää sen avaruus – maailma on silloin jotenkin auki. Ulappa muistuttaa minulle myös, mitä haluan tehdä ja mihin mennä.
Talvella uidessani koen meren villin, pelottavankin luonteen, kun jäälautat kolisevat pimeässä. Meri on voimakas ja välillä äkkipikainen, sen pitää antaa velloa vapaana. Joskus mietin, uskallanko edes mennä uimaan.
Kesällä vesi on pehmeämpää, se hyväilee ihoa. Siinä on ihana lillua.”
6. Ihminen: Ystävyys alkoi empatiasta
”Ystäväni Enni-Kukka Tuomala, joka on taiteilija. Emme näe usein, sillä hän asuu Lontoossa, mutta puhumme pitkiä puheluita. Hän on tukipilarini taiteilijuudessa ja kaikessa luovassa tekemisessä.
Enni-Kukka osaa rohkaista, kun minua pelottaa tai asiat eivät tunnu onnistuvan. Hän ymmärtää luovaa prosessia ja siihen liittyvää haavoittuvaisuutta ja tunnetta riittämättömyydestä. Toisaalta hän tietää, miltä tuntuu onnistua.
Tutustuin Enni-Kukkaan hänen äitinsä, näyttelijä Jaana Saarisen, kautta. Jaana on ollut hyvä ystäväni vuosikausia. Tapasin Enni-Kukan, kun hän oli noin yhdeksänvuotias ja minä yli parikymppinen. Tuolloin hän oli vain ystäväni nuori tytär.
Myöhemmin Jaana kertoi Enni-Kukan käsittelevän taiteessaan empatiaa. Olin silloin kansanedustaja. Minua kiinnosti empatia ja sen rooli politiikassa ja ylipäätään yhteiskunnassa. Soitin Enni-Kukalle, puhuimme pitkän puhelun ja siitä se sitten lähti.”
7. Ajatus: Käänne odottaa pelon toisella puolen
”Olen havainnut, että elämäni merkittävimmät käänteet ovat oikeastaan aina tapahtuneet hetkissä, joissa olen ensin ajatellut, että minä en voi, minä en saa, minä en uskalla tai minä en pysty. Kun olen lopulta uskaltanut mennä pelon läpi, yleensä siitä on avautunut jotain, jota olen kaivannut elämääni. Rohkeutta siis tarvitaan.”
”Meditointi on lähes poikkeuksetta palkitsevaa, rauhoittavaa ja maadoittavaa.”
8. Tapa: Meditaatio kirkastaa olon
”Meditaatio on minulle konkreettinen väline, jolla käsittelen stressiä, painetta ja tunteita, joiden käsittely on minulle vaikeaa. Meditoin lähes joka aamu 20 minuuttia.
Lapseni on yhä nukkumassa, joten olen tavallaan yksin hiljaisessa kodissa. Se ei todellakaan aina ole helppoa. Joskus tekisi mieli painaa torkkua tai katsoa puhelinta ja ikään kuin valahtaa jonnekin, jossa minun ei tarvitsisi keskittyä itseeni ja olla läsnä.
Meditointi on kuitenkin lähes poikkeuksetta palkitsevaa, rauhoittavaa ja maadoittavaa. Varsinkin jos minulla on haasteita, minusta voi tuntua, etten selviä tästä päivästä. Silloin meditaatio rauhoittaa hälinän ja kirkastaa oloni. Kaikki sata tehtävää ovat edelleen edessäni, mutta nyt pystyn hoitamaan ne.”
9. Tuoksu: Minttutee vie kaukomaille
”Oloni piristyy, kun haistan minttuteen, joka on tehty tuoreesta mintusta. Sen tuoksu ja maku sopivat mihin vuodenaikaan tahansa. Minttuteessä on jotain turvallista ja eksoottista. Se myös muistuttaa minua Marokosta ja muusta maailmasta.”
10. Teko: Puhuminen avaa yhteyden
”Minua kannattelee tässä hetkessä uskallus puhua uusille ja vieraille ihmisille. Se vie minua eteenpäin ja tulevaisuuteen. Puhuminen on ihanan konkreettista, ja se on tärkeää hyvinvoinnilleni.
Olen luonnostani todella ujo ja tavallaan varautunut. En ole spontaani höpöttelijä, mutta olen tietoisesti jo vuosia tehnyt töitä sen eteen, että puhun ihmisille kuntosalin pukukopissa, ratikassa tai bussipysäkillä. Ne ovat melkein poikkeuksetta erittäin avaavia hetkiä.
Minulle tulee keskusteluista tunne yhteydestä – en ole maailmassa yksin. Julkisessa tilassa ihminen helposti sulkeutuu. Minulle hän näyttäytyy silloin helposti uhkaavana, vihaisena tai jotenkin ynseänä tai epäkohteliaana. Kiinnostavaa on, kun he 'moin’ kuulleessaan hymyilevät. On kuin he vain odottivat tervehtimistä.”
Jani Toivola valmistelee marraskuussa pidettävää Toivola-festivaalia, jossa yhdistyvät taide, kulttuuri ja keskustelu.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 5/2025.
