Näyttelijä Elena Leeve, 39, saa voimaa joogasta. Hän yrittää ehtiä joogaamaan kolmisen kertaa viikossa.

”Hikikarpalot nousevat iholleni. Tunnen, miten kaikki tukkoisuus katoaa ja energia virtaa kehossani. Joogaharjoituksen tutut liikeradat johdattavat minut seuraavaan asanaan ja viiteen syvään hengitykseen. Ajatukseni ovat juuri siinä hetkessä – kuuntelemassa itseäni ja omaa kehoani.

Harjoituksen jälkeen mieleni on levollisempi ja rauhallisempi mutta tietyllä tavalla silti aktiivisempi. Jooga kirkastaa mieleni.

Joogaharjoitus on minulle tapa helliä kehoani ja pitää itseäni hyvänä. Harjoituksen paras hetki minulle on savasana eli loppurentoutus. Sitä ei kuitenkaan voi koskaan saavuttaa heti. Joogassa fyysinen harjoite auttaa pääsemään rauhoittumisen tilaan.”

”Olin 17-vuotias, kun kokeilin astangajoogaa ensimmäistä kertaa. Silloisen kundikaverini äiti alkoi harrastaa tätä dynaamista joogamuotoa ja houkutteli minut mukaansa. Lähdin tunnille ilman kummempia ennakko-odotuksia.

Jooga tuntui heti omalta jutultani. Hikoilin paljon, ja tunnin jälkeen tunsin itseni virkeäksi. Olen koko ikäni harrastanut tanssia ja tottunut tekemään erilaisia koreografioita. Joogan avulla sain tyhjentää mieleni, sillä jokaisella tunnilla toistettiin samaa sarjaa. Kun opin sen ulkoa, annoin vain mennä.

Joogaharrastukseni jäi muutamaksi vuodeksi tauolle, kun opiskelin Teatterikorkeakoulussa 2000-luvun alussa. Hurahdin hetkellisesti uusiin liikuntamuotoihin: spinningiin, saliharjoitteluun ja juoksuun.

Löysin joogan uudelleen oikeastaan vasta viisi vuotta sitten, toisen lapseni syntymän jälkeen. Kävin äiti-lapsitunneilla ja totuttelin joogan lempeämpiin muotoihin, hathaan ja yiniin.

Entinen anoppini ja lasteni isoäiti Ria Karhila tarjoutui lähtemään vauvan kanssa vaunukävelylle, jotta pääsisin yksin astangajoogatunnille. Aloitin rauhallisesti ja pikkuhiljaa kroppani palautui synnytyksen jäljiltä vastaanottamaan joogaharjoituksia.

Joogan avulla jaksan tehdä myös työtäni paremmin. Matolla saan pienen irtioton tiiviistä kuvausperiodista. Usein myös lämmittelen ennen teatteriesityksiä tekemällä aurinkotervehdyksiä, mutta esityspäivinä en voisi kuvitellakaan tekeväni astangajoogaa.

Jos saan lapset aikaisin nukkumaan, levitän joogamaton olohuoneeni lattialle ja nautin omasta rauhasta. Hengittelen pois päivän ajatukset.

Joskus olen joogannut kesällä ulkonakin. Joogassa parasta onkin se, että harjoituksen voi tehdä missä ja milloin vain. Harjoitukseni on riisuttu ja puhdas, eikä se vaadi välineitä.

Aina joogaharjoitukseen rauhoittuminen ei ole helppoa.

Mieleen pulpahtelee ajatuksia ja tekemättömiä asioita. Joskus myös jotain oivalluksia. En yritä sulkea niitä pois vaan annan niiden yleensä olla ja jossain vaiheessa huomaan, ettei päässäni pyöri kummemmin mitään. Silloin auttaa, jos keskityn hengitykseen – se kun ei tapahdu tulevassa tai menneessä vaan juuri siinä hetkessä.

Kun harjoitus etenee ja hiki virtaa, en enää vilkuile salin kelloa. Viimeistään loppurentoutuksessa voisin jo nukahtaa. Se on tila, jota harjoituksella tavoitellaan.

Jooga tuo iloa ja keveyttä omaan ajatteluuni ja mieleeni. Jos en pääse vähään aikaan joogaamaan, minusta tulee huolestuneempi. Stressaannun herkemmin ja oloni on raskaampi.”

”Astangajoogaa pidetään usein hyvin raskaana ja vaativana, kehoa ääriasentoihin vievänä ja kilvoittelevana joogan muotona. Todellisuudessa sitä voi tehdä hyvinkin omaa kehoaan kuunnellen.

En koskaan väännä tai pakota itseäni asanoihin, jotka eivät tunnu hyviltä siinä hetkessä. Jos vaikka polveni on kipeä, mukautan liikkeeni siihen. Harjoitukseen saan avustusta ja neuvoja pitkäaikaisilta ohjaajiltani.

Nuorempana tein asanoita ehkä suorittavasti ja tarkkailin kehitystäni, mutta mitä pidempään olen joogannut, sitä vähemmän uusilla saavutuksilla on minulle merkitystä.

Silti uuden asanan opetteleminen on ihanan haastavaa ja kutkuttavaa.

Olen ymmärtänyt, että ihmisen keho on joka päivä erilainen. Vaikka jokin asento on tuntunut edeltävänä päivänä hyvältä, seuraavana tilanne voi olla aivan toinen.

Toivon, että iän myötä opin kuuntelemaan kehoani vieläkin herkemmin ja tekemään harjoitukseni juuri minulle sopiviksi – lempeästi ja uutta oppien.”

Lue myös: Miia Nuutila meditoi joka aamu 20 minuuttia: ”Se tuo rauhan, joka kestää koko päivän”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 7/2022.