"Ystävyytemme on kaikkea mitä parisuhteemme ei ollut"
Ihmiset
"Ystävyytemme on kaikkea mitä parisuhteemme ei ollut"
Kirjailija Erkka Mykkänen, 31, ja toimittaja Raisa Mattila, 34, ovat olleet ystäviä 11 vuotta. Aikaan on mahtunut myös vuoden seurustelusuhde. Nyt he kertovat, miten heistä tuli hyviä ystäviä.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 30.10.2020
Trendi

Erkka: ”Tutustuimme Raisan kanssa yliopistolla. Olimme kumpikin kirjallisuuden opiskelijoita. Oli fuksiaiset, ja Raisa esitti baaritiskillä minulle tietokilpailukysymyksen Leo Tolstoista. Hän vaikutti hauskalta tyypiltä, jolla oli ronskit jutut. Ajattelin saman tien, että Raisaan olisi kiva tutustua. Ystävystyimme vähitellen luennoilla, ja kun Raisa erosi, aloimme seurustella.”

Raisa: ”Myrskyisä parisuhteemme kesti alle vuoden. En muista tuon vuoden ajalta yhtäkään tasaista kuukautta, vaan kriiseilimme suhdettamme vuorotellen – Erkka sitoutumista, minä käsittelemättä jäänyttä eroani.

Lopulta Erkka toimi järjen äänenä ja laittoi suhteellemme lopullisen pisteen. Olen osannut kiittää häntä siitä vasta jälkeenpäin.”

Erkka: ”Eromme sattui meihin molempiin pahasti, mutta näimme toisiamme sen jälkeenkin yhteisten ystävien kautta. Kun Raisa alkoi seurustella nykyisen puolisonsa Antin kanssa, olin aluksi mustasukkainen.

Vähitellen totuin heidän suhteeseensa. Minusta oli kaunis ele, että Raisa ja Antti välttelivät aluksi fyysistä kontaktia edessäni.

Muistan, kun ajoimme vuosi eromme jälkeen kaveriporukkamme yhteiseltä mökkireissulta takaisin Helsinkiin. Istuin takapenkillä ja katsoin, miten Raisa silitti Antin niskaa. Huomasin, että se ei tuntunut enää pahalta.”

Raisa: ”Ystävyytemme Erkan kanssa on kaikkea, mitä parisuhteemme ei ollut. Luotan suhteeseemme ja Erkkaan nyt sataprosenttisesti. Sillä, mitä teemme yhdessä, ei ole mitään merkitystä. Saamme aikaan tärkeän keskustelun, vaikka katsoisimme Satuhäitä.

Siinä, missä keskustelut ystävien kanssa ovat toisinaan pelkkää tietojen vaihtoa, Erkka osaa aina esittää tarkkanäköisiä jatkokysymyksiä. Hän on täysin läsnä ja saa aina selvitettyä, miltä minusta oikeasti tuntuu. Se tekee kohtaamisistamme syvällisiä, vaikka uhmaikäinen lapseni huutaisi vieressä.”

Erkka: ”En osaa ystävänä ostaa lahjoja, valmistaa illallista tai keksiä erikoista tekemistä. Vahvuuksiani ovat yhteiset kävelyt ja kuunteleminen. Tulen perheestä, jossa puhutaan paljon, mutta minulle teoilla on vielä suurempi merkitys kuin sanoilla. Ystävän merkitys ilmenee ilman erityisiä korulauseitakin.”

Raskaus ei muuttanut kaikkea

Raisa: ”Kun tulin puolivahingossa raskaaksi, mietin, miten äitiys muuttaisi identiteettiäni ja ihmissuhteitani. Ystävyyttä Erkan kanssa en kuitenkaan epäillyt silloinkaan.

Kun pelkäsin tulevaa elämänmuutosta, Erkka osasi rauhoitella minua paremmin kuin kukaan muu. Hänen tyyni, kiinnostunut suhtautumisensa tulevaan lapseeni tarttui ja muutti omaa asennettani.”

Erkka: ”Raisan vauvauutinen ei tullut minulle yllätyksenä, vaikka kyseessä oli kaveripiirimme ensimmäinen lapsi. Kummilapseni Frida on minulle todella läheinen, ja nykyään hengailemme usein perhemäisesti. Voimme viettää melkein koko päivän yhdessä: käymme luistelemassa ja saunomassa tai syömme aamiaista ja katsomme telkkaria.

Kahdesti vuodessa käymme nelisin risteilyllä, jolla teemme aina samat asiat: ensimmäisenä iltana syömme buffetissa, toisena à la carte -ravintolassa. Tukholmassa työnnämme Fridaa rattaissa, kierrämme kirppareita ja syömme leivokset.

Olen hyväksynyt sen, että perheellisiin ystäviin pätevät omat sääntönsä: heidän hektisimmässä elämänvaiheessaan ei voi odottaa, että suhteessa olisi aikaa ja tilaa kaikelle avautumiselle. Vaikka emme enää ole paita ja peppu, näemme silti myös kahdestaan.”

Raisa: ”Erkalla ja minulla on samanlainen tapa havannoida maailmaa. Mieheni Antti katsoo usein kummissaan, kun nauramme yhdessä jutuille, jotka eivät aukea hänelle ollenkaan. Mätsäävien huumorintajujemme lisäksi ymmärrämme toistemme neurooseja ja mielenterveysongelmia. Ihailen myös Erkan joustavaa mieltä.”

Erkka: ”Raisassa parasta on luotettavuus. Jos hänelle kertoo salaisuuden, voi olla varma, ettei se kulkeudu eteenpäin. Lisäksi sanoin Raisalle jo seurusteluaikana, että hän on poikkeuksellisen hyvää seuraa. Se pitää yhä paikkansa, vaikka emme sopineetkaan pariksi. Meidän on hyvä olla yhdessä näin.”

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.

Kommentoi +