Syvällistä ja aitoa yhteyttä toiseen, sitä kaipaa elämäänsä 35-vuotias Anne. Hän on naimisissa mutta tuntee olonsa suhteessaan yksinäiseksi.

Etenkin elämän vaikeissa hetkissä Anne on kaivannut tunnetta siitä, että kumppani seisoisi tukena vierellä ja tämän kanssa voisi käydä avointa keskustelua. Sellaista yhteyttä ei kuitenkaan ole syntynyt, ja kierre on valmis.

”Sulkeuduin kumppaniltani, kun en kokenut saavani tukea ja ymmärrystä. Olemme yrittäneet puhua enemmän lapsiarjen keskellä ja järjestää treffejä, mutta tämä vaatii työtä. En ole varma, korjaantuuko tilanne koskaan, mutta yritämme”, Anne kertoo.

Anne on yksi liki kolmestasadasta vastaajasta, jotka osallistuivat eeva.fin kyselyyn parisuhdeyksinäisyydestä. Kysely tehtiin huhtikuussa.

Puolet kyselyn vastaajista kertoi olevansa parisuhteessa. Suhdestatuksesta huolimatta 71 prosenttia sanoi kärsivänsä vähintään joskus tunteesta, ettei itseä oikein ymmärrä kukaan. Ei siis oma kumppanikaan.

PARISUHDEYKSINÄISYYS saattaa jäädä piiloon helpommin kuin muut yksinäisyyden lajit, sanoo psykologi ja seksuaaliterapeutti Maarit Grönroos.

”Vanhusten, nuorten ja sinkkujen yksinäisyydestä puhutaan jo jonkin verran, kun taas parisuhdeyksinäisyys on monessa keskustelussa sivuroolissa. Parisuhteessa olo tarkoittaa tietenkin, että elämässä on joku – mutta se ei tarkoita vielä mitään siitä, millainen on yhteys kumppanin kanssa.”

KUMPPANI ISTUU VIERESSÄ katsomassa televisiota mutta räplää samalla puhelinta.

Kyselyn vastauksista hahmottuu kahtalainen näkymä parisuhdeyksinäisyyteen. Osa vastaajista kohdisti katseensa suhteen arkisiin käytäntöihin, ja yksin jäämisen kokemus oli hyvin konkreettista.

Kolmannes vastaajista ilmoitti, että joutuu joskus tekemään yksin asioita, joita haluaisi tehdä kumppanin kanssa. Neljännes taas sanoi joutuvansa tekemään usein nämä asiat yksin.

Toiset kertoivat jutussa siteeratun Annen tavoin, että yksinäisyys on ennemmin henkistä laatua ja tulee ilmi silloin, kun toiselta toivoo turhaan esimerkiksi kuuntelua ja ymmärrystä.

Samoin yli puolta vastaajista vaivasi joskus tai usein tunne siitä, että kumppania kiinnostavat muut asiat tai ihmiset itseä enemmän.

Kuitenkin vain noin joka kymmenes ilmoitti, että itseä kiinnostavat usein muut asiat enemmän kuin kumppani. Toisin sanoen vastaajat olivat sitä mieltä, että heitä itseään kiinnostaisi kyllä kumppanin läsnäolo – mutta syystä tai toisesta kumppania ei kiinnosta oma seura niin usein.

Parisuhdeyksinäisyyden kokemuksen voisi tiivistää juuri tähän kokemukseen, psykologi Maarit Grönroos sanoo.

”Ihminen siis haluaisi elämäänsä laadukkaampaa sosiaalista kanssakäymistä kuin mitä on tarjolla.”

Lue Maaritin tarina: Näin sain yksinäisten vuosien jälkeen ystäviä

Jos toivottua emotionaalista yhteyttä ei ole vielä saanut kokea, on saattanut ajatella, että ajan myötä sellainen syntyy. Helposti syntyy pettymys, jos niin ei käykään. Pettymyksiä on sanottu juuri odotuksiksi, jotka jäävät täyttymättä.

OMA KOKEMUS yksinäisyydestä voi vaihdella eri aikoina. Joskus voi tuntua, ettei ole tarpeeksi yhteistä aikaa kumppanin kanssa ja toisinaan taas siltä, ettei saa suhteessa ymmärrystä ja tukea.

Ratkaisut riippuvat yksinäisyyden luonteesta. Jos ulkopuolisuuden tunteeseen ajaa suhteessa ennen kaikkea yhteisen ajan puute, ratkaisu on ainakin helposti sanottu – jollei helposti tehtykin.

”Ihan ensiksi voi olla hyvä katsoa omaa ja perheen kalenteria arvojen näkökulmasta, eli miettiä, kuluuko aika arjessa todella siihen, mihin sen omien arvojesi puolesta haluat käyttää”, Grönroos neuvoo.

Jos omina arvoina ovat yhteinen aika ja suhteen huomioiminen, mutta illat kuluvat töissä, arvot ja käytäntö ovat keskenään ristiriidassa.

Etenkin jos koti on yhteinen, helposti voi kuvitella viettävänsä toisen kanssa jatkuvasti aikaa – silloin kun molemmat ovat kotona. Mutta jaettu aika ei ole välttämättä lainkaan sen tyyppistä yhdessäoloa, mitä parisuhdeyksinäinen tosiasiassa kaipaisi, Grönroos huomauttaa.

”En itsekään laskisi, että aika, jolloin tehdään eri huoneissa omia juttuja, olisi yhteistä aikaa. Se on yksilöaikaa, joka toki myös kuuluu parisuhteeseen. Yhteistä aikaa voisi kutsua myös yhteysajaksi, jolloin on yhteydessä toiseen. Sitä pitää usein järjestää. Sopia treffejä, tai sopia, että tänään tehdään yhdessä pihahommia.”

KÄYTÄNNÖN RATKAISUIHIN kuuluu myös arkisen työnjaon miettiminen, etenkin jos koti on yhteinen tai on yhteisiä huollettavia.

”Jos vastuunjako on kovin vinksahtanut, saattaa herkästi hukkua käsitys siitä, millaista toisen arki on.”

Kysymys siitä, saako vaikka tiskikoneen täyttää vain yhdellä tavalla, palautuu suhteen yleiseen ilmapiiriin ja heijastelee näkymätöntä dynamiikkaa käytännössä. Onko molemmilla tilaa olla oma itsensä, vai määrittääkö toinen osapuoli yksinään, miten kummankin pitää toimia?

"Kannattaa pohtia myös sitä, luottaako toisen tapaan hoitaa asiat, vaikka tapa poikkeaisikin omasta. Vai häärääkö huomaamattaan jatkuvasti tämän tontilla ja siksi uupuu tai pettyy toiseen?”

Ajan viettäminen aktiivisesti yhdessä on läsnäoloa yhteisessä elämässä, Grönroos kuvailee.

”Sillä tavoin voi kertoa toiselle, että olen tässä, kuuntelen ja kerron myös omista ajatuksistani, juuri sinulle.”

Millaisia vahvuuksia sinulla on parisuhteessa, entä kumppanilla? Tätä on hyvä pohtia yhdessä.

RATKAISUJEN "KAKKOSTASO" sijaitsee ihmissuhde- ja tunnetaitojen alueella. Yhteydenpuute voi juontua erilaisista odotuksista suhdetta kohtaan – mutta myös kumppanusten erilaisista tavoista olla suhteessa muihin.

Näihin tapoihin vaikuttaa se, millaiset tunnetaidot itsellä on. Tunnetaidot kuulostavat joltakin hienolta, mitä pitäisi erikseen opiskella, mutta käytännössä kyse on usein kuuntelusta, Grönroos sanoo.

”Jos toinen puhuu tuntemuksistaan, osaatko tulla puolitiehen vastaan ja osoittaa, että pystyt ottamaan ne omalta osaltasi vastaan? Jos et, tätä on hyvä harjoitella.”

Lisäksi olisi hyvä pohtia yhdessä, millainen on kummankin vahvuusalue suhteessa toiseen.

”Jos toinen on hirveän taitava vaikka sanoittamaan tunteita, onko toinen taitava esimerkiksi käytännön fyysisessä, yhteisessä tekemisessä? Se voi tarkoittaa seksuaalisuutta mutta myös vaikka halua järjestää yhteisiä seikkailuja, jotka vahvistavat yhteyttä.”

ALITUISEN JAUHAMISEN hyödyllisyydellä on myös rajansa. Ei ole suinkaan niin, että yhteys toiseen syntyisi aina vain puhumalla, eikä koskaan millään muulla, piste.

Grönroosin mielestä hedelmällinen lähtökohta ihmissuhteisiin on oivaltaa, että ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu. Hän suosittelee myös käyttämään niitä tässä suhteessa: ensisijaisen tärkeää on kuunnella toista, vasta toissijaisen tärkeää avata omia fiiliksiä.

”Jos siis pystyy kuulemaan, mitä toinen tarvitsee, sitten panostamaan keskusteluun aiheesta, ja lopuksi vielä kuulemaan, miten asiassa on edetty, sillä pärjää jo tosi pitkälle.”

TÄRKEÄ ASIA on myös muistaa, että telepatiaa ei ole olemassakaan. Kukaan ei voi varmuudella ymmärtää itseä puolesta sanasta. Toinen on aina itsestä erillinen ihminen, vaikka hänen kanssaan olisi suhteessa.

”Toisessa huomaamiaan ei-ideaaleja puolia on väistämättä myös itsessä. Keskeinen juttu on taito aidosti pyrkiä yhteisymmärrykseen ja joustavuuteen. Jos jotakin sallii itselleen, kyllä se pitää pystyä sallimaan myös toiselle.”

Tunnetaitoihin kuuluu myös pyrkimys säilyttää uteliaisuus toista kohtaan: mitä hänen mielessään ja elämässään tapahtuu?

Kysymyksen esittämisestä voi käynnistyä hyvä keskustelu, joka osaltaan poistaa yksinäisyyttä. Mikäli keskustelu ei heti lähde käyntiin, ei kannata hätääntyä.

”Toisilla ottaa aikaa lämmitellä asiaa mielessään. Aiheeseen voi olla hyvä palata vaikka muutaman viikon päästä.”

TÄSSÄKIN JUTUSSA on jälleen kerran annettu parisuhteen hoitoon vinkkejä, joilla voi kehittää suhteitaan.

Parisuhdeyksinäisyydessä myös yhteiskunnan normeilla on oma olennainen osansa. ”Lainsäädäntö ja esimerkiksi erilaiset tuet vahvistavat oletusta siitä, että parisuhde on yhteiskunnan perusyksikkö ja yhdessäolo jonkun kanssa siis tavoiteltava tila”, Maarit Grönroos huomauttaa.

Kela katsoo yhdessä asuvat ihmiset pariskunnaksi, kunnes he toisin todistavat. Naimisiin pääsee välittömästi, kun järjestelmä on selvittänyt, ettei avioliitolle ole laillisia esteitä. Avioeroon taas sisältyy pakollinen puolen vuoden harkinta-aika. Laki siis kertoo meille, että naimisiin menoa ei tarvitse harkita, mutta eroa tarvitsee. Naimisiin meno on näin ollen normi, ja ero on poikkeama normista.

YKSINÄISYYTENSÄ KANSSA VOI jäädä yksin myös toisella tavalla. Yli puolet kyselyn vastaajista kertoi, ettei ole puhunut yksinäisyyden kokemuksestaan muiden kanssa.

Grönroosin mukaan puhuminen voisi kuitenkin auttaa. Jos tunteistaan puhuu avoimesti, kielteisilläkin tunteilla on lupa tulla – ja samasta syystä myös mahdollisuus haipua pois.

”Parisuhdeyksinäisyydessä häpeä voi estää puhumista myös, mikäli ajattelee, ettei itsellä ole oikeutta puhua asiasta – kun elämässä kuitenkin on joku, toisin kuin jollakulla muulla. On hyvä muistaa, että parisuhdeyksinäisyys voi koskea hyvin monia.”

Vaikka vain toinen tuntisi olonsa yksinäiseksi, parisuhdeyksinäisyys on aina yhteinen asia, Grönroos muistuttaa.

”Parisuhteessa on kaksi osapuolta, joita yhdistää suhde toisiinsa. Mikäli toisella on suhteeseen liittyvä ongelma, se on suhteen asia.”

Yhteiseen ongelmaan toivottavasti etsitään myös ratkaisua yhdessä.

”Loputtomiin sellaista ei kuitenkaan kannata etsiä. Sen sijaan on hyvä pohtia, onko suhteessa tyytyväinen, vai tyytyykö johonkin, mihin ei nykypäivänä tarvitsisi alistua tyytymään. Varmuudella meillä on vain yksi elämä, ja mielestäni se kannattaa käyttää elämiseen eikä harmitteluun.”