Pari vuotta sitten Maarit Boman, 38, ilmoittautui kukkaseppeletyöpajaan. Kun hän tuli paikalle, muut osallistujat istuivat omissa porukoissaan ja juttelivat pöydissään iloisesti. Maarit oli tullut yksin, ja itsetietoisuus iski nopeasti.
”Tuntui, että muut ihmiset katsoivat minua säälivästi.”
Kyse ei ollut siitä, etteikö Maarit olisi kehdannut olla yksin, vaan siitä, että hän ei olisi halunnut olla. Yksinäisyydestä oli tullut hänelle osa elämää.
Miksi tuo on täällä yksin on lause, jonka Maarit on sijoittanut häntä ympäröivien ihmisten kuvitteellisiin ajatuskupliin monta kertaa. Mitä vieraat ihmiset ovat hänestä oikeasti ajatelleet, on asia erikseen, Maarit tietää senkin.
”Tiedostan, että kukkaseppeletyöpajassa tai muissakaan tilanteissa eivät muut ole välttämättä ajatelleet minusta yhtään mitään.”
Silti pelkkä ajatus arvostelevista katseista on vaikuttanut Maaritin rohkeuteen lähestyä uusia ihmisiä. Hän on aina ollut introvertti ja ujo eikä ole mielestään erityisen kova puhumaan. Hän myös viihtyy hyvin itsekseen.
”Erityisesti nuorempana minun oli oikeasti vaikea keksiä, mitä kysyisin tuolta ihmiseltä. Mitä sanoisin seuraavaksi? Se ei tarkoita, että en kaipaisi ystävyyttä.”
TAKANA OLI TAVALLISEN huonosti nukuttu yö. Maarit istui hiekkalaatikon reunalla vauva sylissään, ja taapero leikki vieressä.
”Minun piti imettää vauvaa, ja olin varmaan sen näköinen, että kuukahdan siihen hiekkalaatikon laidalle.”
Hiekkalaatikon ohi käveli vanhempi nainen, joka katsoi Maaritia ja kommentoi jotain ystävällistä: Onpas sulla siinä pieni vauva, lapset ovat niin pienen hetken pieniä, tuo on rankka vaihe mutta se menee ohi – jotain sellaista.
Maarit ei sanonut mitään, vain mulkaisi naista. Tämä jatkoi äkkiä matkaansa.
”Tajusin kyllä, että nainen yritti sanoa jotain lohdullista. Mutta jos on tosi syvällä väsymyksessä ja yksinäisyydessä, ei kivaa asiaa pysty vastaanottamaan.”
Maaritin elämä oli parissa vuodessa muuttunut kertaheitolla. Hän ja puoliso olivat saaneet kaksi lasta vuoden välein, ja perhe oli muuttanut uudelle paikkakunnalle, kauas lapsuusperheen turvaverkkojen läheltä.
Toinen lapsista ei nukkunut hyvin. Vaikka puoliso hoiti osan yöheräämisistä, käytännössä Maarit valvoi koko ajan.
”Olin niin väsynyt, että en saanut yhtään järkevää lausetta suusta ulos. Ei naisen sanomiset lohduttaneet, mutta on se parempi kuin se, että ihmiset näkevät sinut ja kävelevät vain ohi.”
Unettomuus ja sitä seurannut krooninen väsymys ovat vaikuttaneet Maaritin elämässä aivan viime vuosiin asti. Jälkikäteen arvioiden hänestä tuntuu, että hän oli noihin aikoihin varmaan jonkinasteisesti masentunut.
”Hoidin kaikki pakolliset asiat ihan ok:sti, mutta en mitään ylimääräistä. Ei käynyt mielessäkään, että voisinpa tästä lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin.”
Yksinäisyyttä väitöskirjassaan tutkinut Siiri-Liisi Kraav kertoo, että tutkimuksessa yksinäisyydestä ei puhuta yksin vietetyn ajan määränä vaan negatiiviseksi koettuna tunteena.
”Yksinäisyys on kokemus siitä, että jotakin tärkeää puuttuu. Se on tila, joka jää nykyisen ja toivotun sosiaalisen kanssakäymisen määrän ja laadun väliin.”
Noin kymmenen prosenttia väestöstä Suomessa ja maailmalla kärsii pitkäkestoisesta, omaa hyvinvointia haittaavasta yksinäisyydestä. Se tarkoittaa noin puolta miljoonaa suomalaista.
Tunne on tyypillinen suurissa elämänmuutoksissa, kun esimerkiksi vaihtaa työpaikkaa tai eroaa. Yksinäisyyttä on raportoitu myös enemmän tilanteissa, jos tuntee oman fyysisen tai psyykkisen terveyden huonontuneen.
”Yksinäisyys linkittyy tunteeseen siitä, että minulla on tämä sairaus tai tila, johon en saa ympäröiviltä ihmisiltä tukea ja ymmärrystä”, Siiri-Liisi Kraav sanoo.
YKSINÄISYYDELLÄ ON tutkimuksissa huomattu olevan selvä yhteys masennukseen. Tarve sosiaalisiin suhteisiin on yksi perustarpeista. Ihminen on kerta kaikkiaan laumaeläin, vaikkei itse niin kokisi.
”Tämä näkyy siinä, että myös ne, jotka itse valitsevat eristäytyneisyyden, kärsivät yksinäisyyden aiheuttamista terveyshaitoista, kuten sydän- ja verisuonisairauksista”, tutkija Siiri-Liisi Kraav kertoo.
Epämiellyttävään tunteeseen on sisäänrakennettu sen vastalääke. Kun olo on yksinäinen, ikävästä tunteesta lähtee intuitiivisesti etsimään tapoja päästä eroon.
”Käytännössä niin, että ihminen ottaa puhelimen käteen ja soittaa vanhalle ystävälleen tai lähtee etsimään uusia.”
Kun pahin väsymys alkoi ajan kanssa helpottaa, Maarit etsiytyi muiden lapsiperheiden seuraan.
”Lasten kanssa puuhailu vauvakerhossa oli minulle hyvä tapa tavata uusia tyyppejä. Mutta kyllä se vaati sen, että olin sen verran levännyt, että jaksoin pistää tsempin päälle ja oikeasti asennoitua uusien ihmisten tapaamiseen.”
Vauvakerhoista löytyi kavereita, joiden kanssa Maarit vietti aikaa toisinaan myös ilman lapsia. Lapset olivat kuitenkin se, jonka ympärillä ihmissuhteet enimmäkseen pyörivät.
Maarit huomasi, että monilla kolmekymppisillä oli jo vakiintuneet kaveripiirinsä, eikä aina ollut helppoa selvittää, onko tuttavalla halua tutustua uusiin ihmisiin.
Tässä mielessä kaverin etsiminen aikuisiällä muistuttaa deittailua – on pantava itsensä ja persoonallisuutensa alttiiksi ja kestettävä sekin, että ei ole sitä, mitä toinen etsii.
”Minulle on käynyt pari kertaa niin, että olen kysynyt, haluaisiko lapsen kaverin äiti nähdä ilman lapsia, ja sitten hän on jotenkin kohteliaasti väistänyt ehdotuksen. Kyllä se on tuntunut siinä hetkessä aika pahalta.”
MAARIT TIETÄÄ, että kun on yksinäinen olo, käyttäytyy helposti tavalla, joka lisää yksinäisyyttä.
”Kun lapset olivat pieniä, muistan ajatelleeni, että olen maailman ainoa ihminen, josta tuntuu tältä. Se esti minua hakemasta tukea muilta, vaikka totta kai nyt tajuan, että monissa perheissä on ihan samoja ongelmia.”
Tutkimuksesta tiedetään, että yksinäisyys altistaa ihmisen monille ajatusvirheille. Yksinäinen saattaa tulkita muiden käytöstä valikoivasti – kiinnittää vaikka suhteettoman paljon huomioita välinpitämättömyyttä tai torjuvuutta ilmaiseviin eleisiin ja vähätellä positiivisten viestien painoarvoa.
”Jos yksinäisyys jatkuu pitkään, siitä muodostuu ihmiselle identiteetti. Hän alkaa vetäytyä, epäillä muiden ihmisten motiiveja ja kyseenalaistaa omia sosiaalisia taitojaan”, tutkija Siiri-Liisi Kraav sanoo.
Tästä seuraa herkästi noidankehä, josta on hyvin vaikea päästä omin voimin pois. Sosiaalisissa tilanteissa on aiempaa vaikeampi käyttäytyä luontevasti ja luoda ihmissuhteita.
YKSINÄISYYDEN VÄHENTÄMISEN keinot riippuvat siitä, miten syvästä ja pitkään jatkuneesta ongelmasta on kyse, sanoo HelsinkiMission asiantuntija Panu Janhunen.
Jos kyseessä on pitkäkestoinen, identiteetiksi muodostunut yksinäisyys, kehotuksesta mennä tapaamaan ihmisiä voi olla pikemminkin haittaa. Ihminen tarvitsee luottamuksellista keskusteluapua.
”Yksinäisyys ei poistu miettimällä asioita yksin.”
HelsinkiMissio tarjoaa lyhytkestoista keskusteluapua ilmaiseksi yksinäisyydestä kärsiville.
Jos taas haluaa itse muuttaa tilannetta, Panu Janhunen kehottaa lähtemään liikkeelle itsetuntemuksen vahvistamisesta.
”Itsetuntemus on tärkeää, koska yksinäiselle muiden lähestyminen on joka tapauksessa kynnyksen takana. Jos silloin laittaa itsensä alttiiksi, ei ole ihan yhdentekevää, miten nuo tilanteet menevät.”
Auttaa myös, jos tietää, millainen seura on itselle arvokasta. HelsinkiMission sivuilla on ilmaiseksi ladattava tehtäväkirja yksinäisyyden lievittämiseen, jossa on paljon itsetuntemusta vahvistavia tehtäviä.
ON TÄRKEÄ MUISTAA, että yksinäisyys on yksilökeskeisen yhteiskunnan rakenteellinen ongelma, sanoo tutkija Siiri-Liisi Kraav. Siksi myös ratkaisujen pitäisi olla rakenteellisia.
Psykoterapiaan pääsyn helpottaminen olisi yksi ratkaisu. Muita rakenteellisia ratkaisuja olisi ympärivuotisten maksuttomien julkisten tilojen tarjoaminen kansalaisten käyttöön.
”Neuvolassa ja terveysasemalla pitäisi säännönmukaisesti kysyä, koetko yksinäisyyttä. Jos tietyllä aikavälillä vastaus on aina myöntävä, ihminen pitää ohjata palvelujen piiriin.”
Kun Maaritilla oli pikkulapsiaikaan vaikein vaihe, ei hänen tilanteestaan juuri kyselty.
”Vaikka asiasta olisin jotain sanonut, eihän siihen kukaan neuvolan terkkari tai lääkäri olisi varmaan puuttunut, kun toimintakykyni oli kuitenkin tallella.”
MAARITIN TILANTEESSA käänteentekeväksi osoittautui kirjailija, vaikuttaja Eeva Kolun postaus viime vuoden helmikuussa:
Haluaisitko uusia kavereita aikuisena?💕Uskon että mun seuraajissa on paljon ihania tyyppejä joita kiinnostaa samankaltaiset asiat ja joilla on samankaltaisia unelmia, joten olispa mahtavaa jos mun seuraajat löytäisi toisistaan uusia kavereita, ehkä jopa sydänystäviä ❣️
Maarit ilmoittautui saman tien kaverihakijaksi postauksen kommenttikenttään ja otti yhteyttä pariin muuhun kommentoijaan.
Aktiivisuus kannatti. Haussa ilmoittautuneet ovat perustaneet lukupiirin, joka kokoontuu kerran kuukaudessa. Lisäksi Maarit on löytänyt uusia kavereita Kaverisovelluksesta, joka on hänen mukaansa tosi helppokäyttöinen ja toimiva sovellus.
Muitakin sähköisiä kaverihakuja on saatavilla. Yksi niistä on kaverihaku.net-sivusto, jossa on jutun kirjoitushetkellä 8 457 ilmoitusta, joissa eri-ikäiset ihmiset etsivät ystäviä.
Toisen porukan Maarit löysi itselleen työväenopiston piirustuskurssilta.
”Kun kurssi oli lopuillaan, useampikin ryhmän jäsen harmitteli, miksi tämän pitää loppua. Minusta tuntui ihan samalta.”
Lopulta yksi ryhmän jäsen perusti Whatsapp-ryhmän, jossa alettiin organisoida uusia tapaamista. Piirustusryhmä kokoontuu edelleen kerran parissa kuukaudessa.
”Vaikka emme näe muuten kuin yhteisen tekemisen merkeissä, harrastusporukat ovat minulle tosi merkityksellisiä.”
MAARITIN LAPSET ovat nyt teini-ikäisiä. Erityisesti koronasulkujen aikana Maaritin mielessä kypsyi ajatus, että yksinäisyydelle on pakko tehdä jotain.
”Lapset kasvavat – mitä sitten kun hekin aikuistuvat ja muuttavat pois? Elämässä pitää olla muutakin kuin pelkkää perhettä. Ja sitten tulee se ajatus, että kenen kanssa tekisin sen irtioton?”
Rakkaat lapsuudenystävät asuvat kaukana, ja Maarit on erityisesti kaivannut ihmisiä, joita voi tavata arkenakin.
”Sellaisia olen kuitenkin nyt myös löytänyt, ja tilanne on juuri nyt mitä parhain.”
Maaritia jännitti, kun hän kertoi tämän jutun teosta parille uudelle kaverille ja yhdelle lapsuudenystävälle. Ystävät olivat kannustavia: heistä Maarit oli rohkea.
Kun Maarit kertoi haastattelusta puolisolleen, tämä oli hieman yllättynyt.
”Kun on läheisessä parisuhteessa toisen ihmisen kanssa, ei ehkä tule ajatelleeksi, että toinen voi olla tahollaan yksinäinen.”
PERHE ON TUTKITUSTI yksi tärkeä yksinäisyyttä ehkäisevä tekijä, mutta kukaan tai mikään yksittäinen asia ei estä ihmistä tuntemasta oloaan yksinäiseksi. Edes hyvä parisuhde ei voi täyttää kaikkia sosiaalisia tarpeita, sanoo tutkija Siiri-Liisi Kraav.
Maarit ajattelee, että yksinäisyys on vaikuttanut hänen maailmankatsomukseensa paljon ja on edelleen osa hänen identiteettiään.
Kun Maarit on esimerkiksi julkisilla paikoilla yksin, hän tuntee edelleen olonsa välillä liiankin itsetietoiseksi. Samoin pelko yksinjäämisestä ja epävarmuus ihmissuhteiden jatkuvuudesta nostaa välillä päätään.
Toisaalta yksinäisyys on myös herkistänyt Maaritin huomaamaan kanssaihmiset.
”Yritän katsoa tuntemattomiakin kadulla silmiin tai pitää ovea auki seuraavalle ihmiselle.”
Maarit on aikaisemmin usein katsonut kahviloissa nauravia ystäväporukoita kaivaten. Yksinäiset kaudet saaneet hänet todella arvostamaan nykyisiä ihmissuhteitaan.
”Olen ajatellut, että saisinpa minäkin kokea tuollaista. Parasta on se, että kun on jutellut jonkun kanssa pari tuntia, ja se tuntuukin viideltä minuutilta. Tulee sellainen olo, että vihdoinkin.”
Nyt on sinun vuorosi – kerro kokemuksistasi
Oletko sinä yksinäinen tai oletko ollut joskus aiemmin? Miltä tilanne on sinusta tuntunut? Oletko löytänyt keinoja vähentää yksinäisyyttä?
Entä oletko saanut uusia ystäviä aikuisiällä? Mistä keinoista on ollut sinulle apua?
ParisuhdeTältä tuntuu, kun jää parisuhteessa yksin – ”Tulen surulliseksi nähdessäni iloisia pariskuntia tekemässä asioita yhdessä”
KolumniSinä voit olla se, jota joku myöhemmin kutsuu pelastajaksi
Mikä yksinäisyydessä hävettää? Yksi harhaluulo siihen liittyen olisi aika unohtaa, sanoo Maija Ilmoniemi
KolumniYksinäisin tutuistasi voi olla se, jolla on aina liikaa töitä ja muita kiireitä – näin yksinäisyys ruokkii itseään
HaastatteluLiisa Hyssälä jäi leskeksi samaan aikaan, kun töissä hiljeni: ”Ensimmäistä kertaa olen täysin vapaa – se on ihmeellinen tunne”
Terapiaklubi: Miten lievittää yksinäisyyttä?
