Kun Vera kohtasi Arton narikkajonossa, hän tiesi tavanneensa sen oikean: ”Miksi aina puhutaan erosta, kun puolet liitoista onnistuu?”
Suhteet
Kun Vera kohtasi Arton narikkajonossa, hän tiesi tavanneensa sen oikean: ”Miksi aina puhutaan erosta, kun puolet liitoista onnistuu?”
Rikostoimittaja Vera Miettiselle, 38, ja asiantuntijana työskentelevälle Artolle, 38, avioliitto oli alusta asti selvää. Miksi aina puhutaan eroista eikä onnistumisista, he kysyvät.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 18.8.2023
Trendi

Vera: ”Juttelin ystäväni kanssa Kaarle XII -ravintolan tanssilattian korokkeella, kun huomasin Arton. Hän oli kaksimetrisellä olemuksellaan muita päätä pidempi. Sanoin ystävälleni, että näin juuri tulevan puolisoni.”

Arto: ”Olin myöhemmin narikkajonossa, kun Vera seisoi takanani ja hymyili. Vaihdoimme numeroita ja aloimme viestitellä. Vaikka asuimme samassa kaupungissa, emme kiirehtineet tapaamista. Tutustuimme toisiimme rauhassa, mitään painetta tai pakkoa ei ollut. Kun muutama kuukausi myöhemmin näimme, ihastuin Veran nauruun.”

Vera: ”Arvomme olivat samalla pohjalla ja esimerkiksi urheilu isossa roolissa. Arto oli turvallinen ja luotettava Kemin mies, jonka sanaan saatoin luottaa. Pidin, kuinka kunnioittavasti ja muut huomioiden Arto keskusteli. Lisäksi Arto halusi lapsia. Olin juuri päättänyt, että toivon itsekin lisää, mutta ainoastaan oikean henkilön kanssa. Arto oli sellainen.”

Arto: ”Olin ollut kerran aiemmin naimisissa, mutta Veran kohdatessani tiesin, että tahdon uudestaan naimisiin. Rakkautemme oli niin vahva, että sen pohjalta oli helppo tehdä päätös avioitumisesta. Halusimme pienet, intiimit häät. Haaveemme täyttyi vuosi sitten, kun vietimme viikon Italian Toscanassa perheidemme ja lähimpien ystäviemme kesken.”

Vera ja Arto Miettinen kokevat, että moni haave on jo toteutunut. Nyt he unelmoivat asunnosta Suomen ulkopuolella.

Vera: ”Avioliitto oli alusta asti selvää. Varsinkin minulle se tuntui tärkeältä, koska se oli merkki ja lupaus sitoutumisesta. Häät olivat virstanpylväs ja syy kerätä lähipiiri yhteen. Ihmettelen, miksi aina puhutaan, kuinka liitot päättyvät eroon. Puolet avioliitoista kuitenkin onnistuvat. Joskus voisi vaihtaa näkökulman siihen, kuinka liitto voi myös toimia ja olla hyvä.”

Arto: ”Vaikka olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta, se ei tunnu siltä. Tunteet eivät laimene, koska huomioimme aina toisemme. Kun Vera on esimerkiksi työmatkalla ja minä vastuussa kodista, hän lähtee paluunsa jälkeen tyttäremme kanssa mökille ja antaa minun hengähtää. Sitä ei tarvitse edes pyytää vaan Vera näkee, että olen sen tarpeessa.”

Vera: ”Myös seksi on tärkeä tekijä. Se on suhteemme luottamusta ja liimaa. Naisen ja miehen halut eivät yleensä kohtaa, mutta olen päättänyt heittäytyä aina mukaan. Seksi on kuitenkin lopulta hauskaa. Kun toinen koskettaa, kehuu tai pussaa ohimennen, se merkkaa.”

"Seksi on tärkeä tekijä. Se on suhteemme luottamusta ja liimaa."
Vera Miettinen

Arto: ”Emme ole koskaan tapelleet rahasta, kotitöistä tai omasta ajasta. Toki kinastelemme, mutta tilanne pääsee harvoin leimahtamaan, koska meitä alkaa naurattaa. Silloin tajuamme, kuinka älyttömiltä kuulostamme. Emme ole ikinä uhkailleet erolla ja vältämme viimeiseen asti toisen loukkaamista. Tällaiset voivat aiheuttaa parantumattoman haavan.”

Vera: ”Olin rakentanut uraani määrätietoisesti jo ennen tapaamistamme, mutta Arto toi lisää varmuutta. Tässä tapauksessa menestyneen naisen takana on itsevarma mies. Arto ei ole kokenut tekemistäni uhkana tai jonain, joka olisi häneltä pois. Päinvastoin. Olen samaan aikaan kirjoittanut kirjaa, editoinut kahta, tehnyt podcastia ja perustanut kustantamon. Tämä oli mahdollista, koska Arto otti koppia kodista ja muista ­asioista.”

Arto: ”Pyrin tukemaan Veraa kaikin keinoin. Haluan, että hän saa toteuttaa unelmaansa. Ajattelen, että Veran menestys hyödyttää koko perhettä. Olisi typerää ajatella muuta. Miehisyyteni ei kärsi, vaikka nainen olisi menestyneempi.”

Juttu on julkaistu Trendissä 6/23.

Kommentoi +