Lähestyvä viisikymppisyys on tuonut Vappu Pimiän elämään muutoksia. Hän kääntyi hiljattain ortodoksiksi, ja elämänarvot ovat kirkastuneet. Mielen levollisuus ei kuitenkaan tarkoita Vapulle pysähtymistä: suunnitelmissa on Vappu 2.0.
Katso vain, kyllä se löytyy.” Vappu Pimiä kaartaa autollaan rantaravintolan eteen. Tuulilasin toisella puolen kimmeltää loppukeväinen Helsingin Tokoinlahti. On aika testata Vapun kuuluisaa parkkipaikkamanifestointia: suosikkijuontaja on tunnettu siitä, että hän saa useimmiten täydellisen parkkipaikan järjestymään, kun vain pyytää siihen apuja arkitodellisuuden tuolta puolen.
Helsingin kantakaupungissa on lounasaika ja ruudut tukossa, mutta totta vie: ravintolan ovella on vapaana jopa kaksi parkkiruutua.
”Tämä on jo melkein liikaa”, Vappu pahoittelee ja nauraa sydämestä kumpuavaa tavaramerkkinauruaan.
”Parempi, jos niitä olisi ollut tarjolla vain yksi.”
Nauru ei ole pelkkää pintaa, vaan kertoo siitä, että Vappu osaa nauraa itselleen. Hän tietää, että moni pitää hänelle merkityksellisiä manifestointia, enkeleille juttelua ja puiden halailua huuhaana.
Vappu ei kuitenkaan ole asiasta moksiskaan. Hänestä jokainen saa uskoa, mihin haluaa, ja omiin uskomuksiinkin saa suhtautua joustavasti ja pilke silmäkulmassa.
Silti ne ovat itselle tärkeitä ja totta.
Janne Katajan kummityttö
Erityisen tärkeää ja totta on se, että Vappu on kääntynyt tänä keväänä ortodoksiksi – puolisonsa Teemu Huuhtasen uskoon. Uskoon, johon hän on miehen ja tämän suvun kautta ottanut läheistä tuntumaa jo viidentoista vuoden ajan.
Vappu tulee tapauskovaisesta kodista. Ortodoksinen kirkko on muuttunut hänen silmissään eksoottisesta kodikkaaksi avioliittovuosien aikana. Se on alkanut puhutella evankelilais-luterilaisuutta voimakkaammin.
Vahvimmin ortodoksisuudessa Vappua puhuttelevat sen armollisuus ja syvä ilo. Arvokkuudesta huolimatta ortodoksisuudessa on Vapun mielestä myös rentoutta: pääsiäisyön pitkään messuun piipahdetaan siksi toviksi, kun on aikaa ja huvittaa. Ovet ovat auki, suitsukkeet tuoksuvat ja uskovalla on tilaa olla sellainen kuin on.
Vaikka kääntyminen olisi voinut Vapun mukaan tapahtua jo vuosia aiemmin, hetki tuntui lopullisesti oikealta juuri nyt. Ortodoksiksi kääntyminen ei onnistu muutenkaan päähänpistona: Vappu on esimerkiksi keskustellut etukäteen piispa Ambrosiuksen kanssa uskostaan ja pyytänyt syntejään anteeksi.
Kääntymiseen liittyi juhlallinen seremonia Uspenskin katedraalin komeassa miljöössä. Se tuntui isolta askeleelta. Varsinaisen rituaalin aikana muun muassa ranteisiin, otsaan ja korville piirrettiin pienellä pensselillä ristit pyhällä mirhalla, joka sekoitetaan öljystä, viinistä ja yrteistä.
Vappu tiedostaa, että moni suhtautuu ortodoksisen kirkon patriarkaalisuuteen ja vanhoillisuuteen kriittisesti. Kirkko ei esimerkiksi hyväksy naispappeutta tai samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä.
”Se ei ole ollut minulle helppo paikka, vaan on vaatinut miettimistä”, Vappu tunnustaa.
”Arvomaailmani on osittain toisenlainen. Olen päätynyt vuosien varrella kuitenkin siihen, että yksikään uskonto tai kirkko ei ole täydellinen. Ja kuten kanssaortodoksi ja ystäväni Janne Kataja sanoo, kirkkoonkin on tehokkainta vaikuttaa sisältäpäin.”
Näyttelijä Janne Kataja ei ole Vapulle ainoastaan uskonveli ja juontajakollega, vaan kummi. Ortodoksiksi kääntyvälle vaaditaan nimittäin samaa uskoa edustava kummi, eikä ajatus puolisosta kummina tuntunut Vapulle luontevalta. Hän pyysi rooliin ystäväänsä Katajaa, toista tuoretta ortodoksia.
”Nykyään, kun Janne soittaa minulle, hän aloittaa puhelun kysymällä, että mitäs kummityttö”, Vappu sanoo nauraen.
Myös ortodoksisen kirkon kauneus ja rikas symboliikka tuottavat Vapulle iloa: Ikonit kotona ja kirkossa, ketjussa kaulaan pääsiäisenä ripustettu, kirsikanpunainen munakoru, jota puoliso on metsästänyt Vapulle lahjaksi puolen sukunsa voimin ja joka symboloi ylösnousemusta ja ikuista elämää. Ja anopin kodin loputtomat koristeet pääsiäisen, ortodoksien tärkeimmän pyhän, aikaan.
”Ortodokseilla on aina syy juhlaan.”
Visuaalista runsautta ja suitsukkeen tuoksuisia messuja tärkeämpää Vapulle on kuitenkin se, että kirkko tekee hyvää. Sitä tarvitaan tässä ajassa.
”Vaikka en uskoisi korkeampaan voimaan, maksaisin silti ilolla kirkollisveroa. Arvostan valtavasti sekä evankelis-luterilaisen että ortodoksisen kirkon yhteiskunnallista työtä vähäosaisimpien ja hädässä olevien puolesta ja vaikkapa sen tarjoamaa yhdenvertaista, kaikille avointa harrastustoimintaa.”
”Ahdistukselta suojaa, kun ymmärtää, mihin voi vaikuttaa ja mihin ei.”
Kotiin ei kaivata faneja
Uusi uskontokunta ei ole lukinnut Vapun ajattelua. Häntä kiinnostavat erilaiset elämänkatsomukset, joita hän tutkii uteliaasti. Nimikkopodcastia Valo Pimiässä on tehty yksi tuotantokausi, ja toinen on tulossa. Kuulijat ovat ottaneet podin omakseen – Vapun mielestä syystäkin.
”Podcast-kenttä kaipaa kuunneltavaa myös meille, aikuisille ihmisille. Keski-iässä ajatusmaailma on vääjäämättä erilainen kuin nuorempana. Naureskelimme juuri ystäväni Susanna Laineen kanssa jutuille, joita jauhoimme tohkeissamme kolmekymppisinä: sitten mennään vetämään shotteja ja bilettämään, ja sitten yökerhoon ja festareille. Teki mieli mennä pöydän alle häpeämään juttuja muistellessa, mutta puhetapa kuuluu ikään.”
Podcastissa Vappu tapaa tunnettuja suomalaisia Mikko Kuustosesta Seela Sellaan ja paneutuu näiden elämänkatsomuksiin. Mihin kukin uskoo? Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Jokaiselta Vappu kysyy myös: mistä ammennat voimaa?
Vappu itse ammentaa sitä ennen kaikkea luonnosta. Henki kulkee paremmin heti, kun pääsee lämpimiin luonnonvesiin, avantoon tai kävelemään metsään. Mökki voittaa nykyään aina baarin.
Toinen tukipilari ovat perhe ja ystävät.
”Rakastan perheen kanssa hengailua, vaikka esiteinin kanssa menevät hermot ja nuoremman kanssa tulee väännettyä, koska olemme yksinkertaisesti liian samanlaisia. Silti ihan tavallinen arki heidän kanssaan on parasta.”
Avioliitto Teemu Huuhtasen kanssa on juuri täyttänyt 12 vuotta.
”Meillä menee hyvin”, Vappu summaa parisuhteen tilan.
”Tärkeintä pitkässä parisuhteessa on nauru, ja sitä meillä riittää vieläkin joka päivä. Huumorimme on hurttia. Parisuhteen ensihuuma ei kestä enempää kuin kolmisen vuotta, ja sen jälkeen jäljellä on oltava muutakin. Meillä on.”
Pariskunta ei usko siihen, ettei töitä saisi tuoda kotiin – päinvastoin.
”Puhumme paljon töistä ja sparraamme toisiamme vuorotellen. Minä en kaipaa kotiini fania, vaan arvostan kriittisyyttä ja haastamista. Sitä Teemu tarjoaa. Esittelemme ideoitamme toisillemme ja pyydämme rehellistä palautetta. Se on tärkeää ja antoisaa.”
Vapun mielestä tasa-arvo on terveen ja hyvinvoivan suhteen pohja.
”Pärjäisin niin taloudellisesti kuin muutoinkin omillani, joten en ole puolisostani riippuvainen – tai toisinpäin. Silti tarvitsemme toisiamme ja tahdomme olla yhdessä.”
Eikä unohdeta tärkeintä:
”Olen aina ollut sitä mieltä, että pussailua pitää harrastaa joka päivä. Se on hyvää liimaa. Pelkäsin hetken pussailumme puolesta, kun hankimme äskettäin yhteisen sijasta erilliset peitot.”
Oliko huoli turha?
”Oli! Nyt meillä on ihanat, omat villapeitot, ja toisen peiton alle hakeutuminen on joka ilta erillinen päätös. Silloin läheisyys on vielä tietoisempaa.”
Vastuu omasta energiasta
Miten ilmapiiri muuttuu, kun juuri sinä astut tilaan? Se on kysymys, jota Vappu miettii usein.
Vappu ajattelee, että jokainen on vastuussa siitä, millaista energiaa levittää ympärilleen. Energialla voi vaikuttaa jokaiseen huoneeseen, tilanteeseen ja vaikkapa työympäristöön.
”Haluan olla kiva työkaveri enkä mulkku kenellekään. Se ei tarkoita, että mukautuisin kaikkeen. Osaan olla tarvittaessa täpäkkä, mutta kohteliaasti. Vaikka en ole ollut koskaan pahimman luokan miellyttäjä, nuorempana hymyilin töissä konfliktien läpi, ettei kenellekään tulisi paha mieli. Ei sellainenkaan ole tervettä.”
Vappu tahtoo kuitenkin keskittyä hyvään: huomioida jokaisen työryhmän jäsenen, hymyillä ventovieraillekin säkenöivästi ja antaa kaikkensa. Vappu rakastaa töiden tekemistä, joten välillä pitkät päivät vievät voimat. Se on valinta, jonka läheiset ymmärtävät.
”Kun palaan Maajussille morsian -ohjelman kuvauksista, koko perhe tietää, että seuraavan viikonlopun olen vetäytynyt enkä jaksa jutella. Lapset saavat kaakattaa ja touhottaa ympärilläni niin paljon kuin jaksavat, mutta minusta ei irtoa paljoa.”
Sohvaperunaa Vapusta ei silti saa tekemälläkään. Välillä hän tuntee joutuneensa jopa häpeilemään sitä, miten vieraalta ajatus tuntuu.
”En yksinkertaisesti nauti makoilusta! Se on minulle vaikeaa jopa silloin, kun olen flunssassa. Eilen istutin kolme tuntia orvokkeja myrskytuulessa ja keitin sen jälkeen korvasieniä kesäkeittiössä. Minulle touhuaminen on palauttavampaa kuin katsoa kokonainen Netflix-sarja putkeen. Minulta ja Teemulta vei kaksi vuotta katsoa The Crown -sarja.”
Pelkkä paikoillaan olo tuntuu saamattomuudelta, Vappu ajattelee, vaikka ajatuksen myöntäminen tuntuu kielletyltä. Olosta tulee vetämätön ja ärtynyt. Miksi ei saisi mieluummin puuhastella intohimonsa kohteiden parissa?
”Minulle ne päivät, jolloin noustiin sohvalta vain avaamaan ovi pitsalähetille, kuuluvat nuoren aikuisuuden krapulapäiviin. Nyt lähden mieluummin lasten kanssa ulos, piste.”
Puuhastelun vastapainona Vappu rakastaa päiväunia. Vappu nukkuu tirsat aina kun voi – parhaina vapaapäivinä kahdetkin.
”Pussailua pitää harrastaa joka päivä. Se on hyvää liimaa.”
Pian viisikymppinen
Vappu on viettänyt äskettäin syntymäpäiviä. Uusi ikä, 47, tuntuu hyvältä, vaikka lähestyvä viisikymppisyys tuntuu myös hassulta.
”Kun täytin 40, kerroin ystävilleni juhlapuheessa, että kolmekymppisenä luulee tietävänsä kaikesta kaiken ja nelikymppisenä taas tajuaa, ettei tiedä mistään mitään. Olenkohan viisikymppisenä sitten ihan täysi pönttöpää?”
Vappu ei laske paniikissa jäljellä olevia vuosia, mutta ajatusta puolimatkan krouvista ei voi ohittaa kokonaan.
”Tässä iässä on mietittävä, mihin tahtoo keskittyä. Maailma on täynnä asioita, joita tahtoisin vielä kokea ja oppia! Ehdinköhän ottaa haltuun sujuvan espanjan kielen?”
Tämän iän oivalluksiin kuuluu myös arvojen kirkastuminen. Vaikka Vappu on kunnianhimoinen yrittäjä, bisnes, laskutus ja yleisön hyväksyntä ovat vain siivu elämää.
”Työ on vain työtä. Se ei voi määritellä koko identiteettiäni. Yksi aikuisiän tervehdyttävimmistä ajanjaksoista oli melkein parivuotinen tyttäreni Selman syntymän aikaan. Olin silloin poissa ruudusta ja kävin arvokkaita keskusteluja itseni kanssa. Harjoittelin sanomaan ei. Nyt voin viimein sanoa, että olen siinä jo hyvä.”
Vapun suhde juontajan työhön on nöyrä.
”Nämä eivät ole eläkevirkoja. Toistaiseksi yleisö tykkää, mutta se voi muuttua koska tahansa. Siksi munani eivät todellakaan ole yhdessä korissa.”
Työ julkisuudessa voi tuoda erityisesti ikääntyville naisille mukanaan ulkonäköpaineita. Myös niihin Vappu suhtautuu yhtä aikaa realistisesti ja maltilla.
”Peilikuvani ei näytä samalta kuin parikymppisenä, eikä sen kuulukaan. Otan päivän kerrallaan ja käyn kosmetologilla kerran kuukaudessa hoitamassa naamaani. Se on työvälineeni.”
Kasvojen ulkonäköä oleellisempaa Vapulle on keskittyä palautumiseen.
”Palautuminen on vuosi vuodelta hitaampaa. Haluan pitää kehoni temppelistä huolta. Paino nousee tässä iässä helposti ja lihasmassa katoaa. Siksi treenaan säännöllisesti kuntosalilla ja liikun joka päivä.”
Se, kuuluuko Vapun tulevaisuuteen esteettisiä toimenpiteitä, on vielä auki.
”Asenteilla on tapana pehmentyä ajan kuluessa. Kolmekymppisenä on helppo toitottaa mustavalkoisesti, ettei ikimaailmassa tekisi minkäänlaisia kauneustoimenpiteitä. Minä en vanno mitään. Ties vaikka koko naama kiskottaisiin joskus puoli metriä ylöspäin ja kireämmäksi.”
Työn alla Vappu 2.0
Salainen visio, joka kuplii sisällä.
Niin Vappu kuvailee tulevaisuuttaan. Hän tietää, mihin suuntaan on menossa, vaikkei halua tehdä hiottuja pitkän tähtäimen suunnitelmia.
”Olen sanonut joskus, että haluan olla Suomen Martha Stewart. Hän perusti suuryhtiönsä viisikymppisenä. Vappu 2.0 häämöttää siis horisontissa. Asiat eivät tapahdu itsestään, joten rakennan tulevaisuutta kulisseissa vähitellen. Näette sitten!”
Siksi tulevaisuus – ja sen mukana ikääntyminen – ei ole Vapusta ahdistava vaan innostava juttu. Mummoiän unelmista on karissut hohtoa. Nykyään perusasiat kiinnostavat enemmän.
”Joskus haaveilin viinin juomisesta ranskalaisessa huvilassa ystävieni kanssa, kun olen mummo. Nykyään tuntuu tärkeämmältä, että keho ja mieli toimisivat. Ihailen kuntosalini mummeleita, jotka jumppaavat ryhmäliikuntatunneilla täyttä häkää. Se, jos mikä, on tavoiteltavaa.”
Mikä ravitsee...
mieltä
”Metsä ja luonto.”
kehoa
”Uni, ihana ruoka ja päivittäinen liikunta.”
sielua
”Läheiset.”
