Heli, 59, on kärsinyt työpaikkakiusaamisesta kaksi vuotta. Pikku­episodista kollegan kanssa kehittyi umpisolmu, johon Heli yritti turhaan hakea apua esimiehiltään. Hänet jätettiin tilanteessa täysin yksin. Heli eristäytyi työyhteisöstä, ja hän tuntee, että on menettänyt ihmisarvonsa.

Nyt Helin toivo on herännyt, sillä molemmat pelätyt esimiehet ovat vaihtuneet. Ilo ja helpotuksen tunne valtasivat koko työyhteisön, ja moni muukin kertoi pahoinvoinnistaan. Käynti on kolmas, ja se tehdään koronan vuoksi etänä.

Taina Risto: On kaksi viikkoa edellisestä keskustelustamme. Mitä kuuluu, Heli?

Heli: Alkuinnostus toisenkin pomon vaihtumisesta on vähän laantunut. Asiat vaivaavat minua yhä. Olen vasta nyt alkanut tajuta, miten pitkäaikainen stressi ja henkinen väkivalta vaikuttavat. Puhuin tästä myös lääkärini kanssa, koska sain vastaanotolla paniikkikohtauksen. Onneksi lääkäri oli tuttu.

T: Ymmärrän. Tilanne on yhä vahvasti mielessäsi. On kulunut vasta vähän aikaa. Onko näiden kahden viikon aikana ollut yhtään helpompaa alun riehakkaan ilon lisäksi?

H: Maanantaiaamut ovat helpompia. Ei tarvitse jännittää, mitä on tulossa. Ennen ne olivat tosi vaikeita, koska pelkäsin. Vieläkin olen varovainen, mutta en enää pelkää.

T: Kerroit viimeksi, että olette pystyneet puhumaan tapahtuneista työkavereiden kanssa. Muutkin ovat kertoneet voineensa huonosti. Onko avoimuus tuonut mitään uutta?

H: On. Eilen viimeksi sanoin yhdelle työkaverille, että kaikki kertomukset ovat kuin musiikkia korvilleni. En ollutkaan yksin. Mutta minua on alkanut harmittaa, etten uskaltanut avata suutani aikaisemmin.

T: Jos ystäväsi olisi toipumassa samanlaisesta tilanteesta, mitä sanoisit hänelle?

H: Neuvoisin hakemaan ammattiapua. Ystävät ja työkaverit eivät voi aina olla ­roskakoreja. Heidän kanssaan pitää pystyä puhumaan muustakin.

T: Entä kuka tai mikä auttaisi sinua nyt toipumisessa parhaiten?

h: Minä itse etupäässä. Lenkkarit jalkaan ja pihalle tai uimaan. Mutta juuri eilen mietin, että taidan rääkätä itseäni liikunnalla liikaa. Ei paha olo poistu, vaikka kuinka haluaisin. Ehkä kaikesta on kulunut liian vähän aikaa.

T: Tuo on viisas huomio. Että ethän väsytä itseäsi treeneillä.

H: Niin juuri. Olen myös aikaisemmin väsyttänyt itseäni ryntäämällä aina auttamaan muita. Samalla olen toivonut, että oma paha olo ei näkyisi, kun minä olen se auttaja. Nyt olen päättänyt, että enää minun ei tarvitse kiirehtiä apuun, jos tuntuu, että en jaksa. Olen ensi kertaa opetellut sanomaan kiitos, mutta ei.

"Takapakki kuuluu asiaan. Sinähän olet taistelusi taistellut ja on aika vetää henkeä. Sinun ainoa tehtäväsi on nyt huolehtia itsestäsi ja toipua."

T: Tämähän on uutta. Kerro lisää.

H: Minua on pyydetty yökylään ja vierailuille ja avuksi ja olen sanonut, että kiitos, mutta nyt on muuta tekemistä tai kiitos, nyt en tule. Osa pyynnöistä on tullut huolestuneilta läheisiltä, jotka ovat ajatelleet piristävänsä minua. Silti olen sanonut ei, koska olen tajunnut, että olen totaalisen väsynyt.

T: Olet siis ruvennut asettamaan rajoja?

H: Kyllä, vaikka se ei niin kivalta tunnukaan. Mutta ei ole vaihtoehtoja. Olen ollut vuosikausia pelkotilassa. Nyt väsymys tulee pintaan.

T: Se on normaalia pitkään jatkuneen paineen jälkeen. Minun olisi pitänyt puhua tästä viimeksi, mutta olit niin helpottunut ja iloinen, että en halunnut pilata iloasi. Mutta takapakki kuuluu asiaan. Sinähän olet taistelusi taistellut ja on aika vetää henkeä. Sinun ainoa tehtäväsi on nyt huolehtia itsestäsi ja toipua.

H: Niin se varmasti on. Lyhyillä askelilla, etanan vauhtia. Tajuan sen itsekin.

T: Muistatko, kun viimeksi puhuimme nollasta kymppiin -asteikosta, jossa nolla on se pahin vaihe ja kymppi se, kun tätä ongelmaa ei enää ole. Olit viimeksi 7:ssa ja sanoit, että nyt on mentävä hiljaa eteenpäin. Että seuraava askel olisi 7,5:ssa, ei isompi. Missä olet nyt?

H: 7,5:ssa.

T: Eli pääsit siihen, mitä tavoittelitkin. Siitäkin huolimatta, että sinulla oli tunne, että olet mennyt takapakkia.

H: Niin olen, se esimiehen vaihtuminen toi minut sinne.

T: Ehdottaisin, että samalla kun toivut ja lepäät, voit miettiä positiivisia tulevaisuudenkuvia, sellaisia omannäköisiä. Millainen mukava asia sinulla voisi olla mielessä esimerkiksi puolen vuoden kuluttua?

H: Toivon, että olen saanut asuntoni myytyä.

T: Jämäkkä päätös. Ja tämänkin asian olet edistänyt tässä sivussa. Olet saanut paljon aikaan, vaikka sinulla on tunne, että et jaksa mitään.

H: Olen miettinyt asunnon myymistä pitkään ja vakuuttunut nyt, että vaihdan pienempään. Yritän pienentää taloudellista painetta ja vähentää työntekoa.

T: Mitä aiot tehdä ylimääräisellä ajalla?

H: En mitään, istun vaikka takapihalla ja kuuntelen linnunlaulua.

T: Hyvä Heli. Uskoisitko, että jossain vaiheessa sinulle voi tulla tunne, että olet puhunut tarpeeksi näistä ikävistä kokemuksistasi?

H: Uskon ja olen huomannut saman ystävänä kuuntelijan roolissa. Ystäväni on sanonut, että miten jaksat kuunnella häneltä aina tätä samaa. Olen vastannut, että kuule, kyllä sinä itse huomaat, kun olet saanut puhua kylliksesi. Uskon, että jonain päivänä minäkin olen puhunut tämän asian itsestäni pois.

Seuraavaksi terapian aloittaa Anna, joka herää yöllä murehtimaan asioitaan.

Haluatko mukaan Terapiassa-sarjaan? Kerro tarinasi lyhyesti ja ilmoittaudu täällä.