Tuure Kilpeläinen on katunut, kuinka hän on hoitanut erojaan: ”Olen rypenyt syyllisyydentunnoissani melko lailla”
Koronakevään pakollinen pysähtyminen antoi muusikko Tuure Kilpeläiselle lisää olemisen pääomaa. Vuonna 2020 tehdyssä haastattelussa hän pohtii, miten hän löysi yhteyden omaan sisimpäänsä ja sitä kautta puhtaaseen rakkauteen merkittävänä elämässään.
Valkoisiin pellavahousuihin ja -paitaan pukeutunut mies rientää rautaportista sisälle Helsingin Lapinlahden historiallisen sairaalan pihamaalle. Mies on laulaja, lauluntekijä, muusikko Tuure Kilpeläinen. Hän tulee suoraan aamun joogatunnilta, siksi tämä asu.
”Totuuden nimissä on sanottava, että tämä oli ihan ensimmäinen tunti. Olen sanonut liian monta kertaa, että aloitan joogan huomenna. Nyt se huomenna oli tänään, onneksi menin puolisoni patistamana. Olo on nyt jotenkin kohottunut.”
Tuurella on ollut kolmisen vuotta työhuone Lapinlahdessa, kuten monilla muillakin taiteilijoilla. Jos osaa kuunnella, vanha rakennus kuiskii tarinoita.
Tarinoihin mahtuu monenlaisia elämänkohtaloita, toivoa, epätoivoa, valoa ja synkkiä hetkiä. Siellä ovat itseään hoidattaneet monet taiteilijat Aleksis Kivestä Vesa-Matti Loiriin. Nyt siellä tehdään taidetta.
työhuoneen hiljaisuudessa, soittimien keskellä Tuuren ajatukset elämänfilosofiastaan ja elämästään soljuvat levollisina.
Viisikymmentä vuotta kesällä täyttäneen miehen elämäntilanteessa on nyt paljon valoa. Hän sanoo, että oudon kevään, kesän ja kuluvan syksyn aikana monet ajatukset ja tuntemukset ovat muuttuneet.
”Olemisen pääomaa on tullut lisää pakollisen pysähtymisen jälkeen. Koronan takia me kaikki elämme maailmanlaajuisesti isoa murroskautta. Isompi pandemia kuin lopulta korona itsessään on ahdistus, jota moni on ehkä tietämättään jo pidempään tuntenut.”
Hän uskoo, että ahdistus on saanut koronan myötä selkeän muodon. Kun se tulee näkyväksi, siitä voidaan myös puhua. On havahtumisen aika.
Tuure on tutustunut podcastista 70-vuotiaan brittiläisen qigong-opettajan Clive Tempestin ajatuksiin ajan murroksesta.
Tempest toteaa, että olemme vedenjakajalla – psykologisoiva aika on tullut päätepisteeseensä, ja olemme siirtymässä tietoisuuden aikakauteen.
”Onneksi teemme tätä haastattelua vasta nyt, emmekä keväällä, jolloin olisin vain voivotellut menetettyjä keikkoja. Olin oikein pahanpäiväinen valittaja ja myrkyttäjä, enkä osannut hyväksyä tilannetta.”
Hän purki pahaa oloaan kotona ja puhelinkeskusteluissa kollegansa ja ystävänsä Lauri Tähkän kanssa.
”Jos koko ajan pelkää ja valittaa, siihen olotilaan voi juuttua. Lauri sanoi musiikin tekemisen pysähdyttyä, että jousi on löysällä, kun ei ole mihin tähdätä.”
Kun viikot ja kuukaudet ovat nyt kuluneet, Tuure on hyväksynyt tilanteen ja nähnyt siinä aivan uusia mahdollisuuksia.
”Olen rypenyt syyllisyydentunnoissa ja pelännyt kohdata toisen ihmisen tuskaa.”Tuure Kilpeläinen
Tietoisuus omasta itsestä on portti muihin ihmisiin, heidän ymmärtämiseensä ja hyväksymiseensä. Sen hän on sisäistänyt.
”Merkittävää on yhteys omaan sisimpään ja sitä kautta puhtaaseen rakkauteen. Vasta silloin tietää rakastavansa aidosti muita. Jotenkin sen tajusin aiemminkin, mutta en sisäistänyt samalla tavalla kuten tämän oudon vuoden aikana olen tehnyt.”
Menneisyyden myllynkivi ei enää paina hänen kaulassaan, eivät häpeän tai syyllisyyden tunteet. Hän sanoo ymmärtävänsä itseään vuosi vuodelta paremmin oman elämäntarinansa kautta.
”Olen rypenyt omissa syyllisyydentunnoissani aikanani melko lailla. Usein ne liittyvät ihmissuhteisiin, joiden olisin suonut päättyvän osaltani hienovaraisemmin. Olen usein vain lähtenyt suhteesta ja vältellyt perinpohjaista selvittelemistä.”
Tuure sanoo, että välttely on ollut varmasti pelkoa kohdata totuutta tai toisen ihmisen tuskaa. Hän on myös pelännyt konflikteja.
”Olen hakenut tälle psykologisia syitä esimerkiksi äitini puolelta. Hän ei oikein koskaan toipunut omasta avioerostaan. Syyllisyyden tunteeni eivät ole auttaneet ketään muuta, se on ollut lopulta melko itsekästä vellomista. Sen sijaan asioiden kohtaaminen olisi auttanut, ja kenties vienyt eteenpäin kohti totuutta ja hyväksymistä.”
Enää tuure ei mieti jatkuvasti mennyttä.
”Tärkeää on, ettei mene jatkuvasti omien tuntemustensa mukana. Tunteet tulevat ja menevät. Jos siihen lähtee mukaan, on tuulen vietävänä.”
Elämänfilosofian isompi muutos alkoi Tuuren rakastuessa Manuela Boscoon ja solmittua avioliiton tämän kanssa. Samanlainen maailmankuva, taide ja henkisten asioiden pohtiminen yhdistävät heitä.
”Manuelan ajattelu on vaikuttanut minuun mullistavasti. Jo se mullisti konkreettisesti, että hän toi elämääni itsensä ja pesueensa. Ennen kaikkea hän toi elämääni rakkauden ja sen monet ulottuvuudet. Kun löysin rakkauden itsessäni, aloin myös uskoa siihen.”
Tuure sanoo, että Manuela on voimallinen ihminen. Hän itse on hitaampi ja yrittää ottaa järjen äänen roolia, siinä lopulta onnistumatta, sillä samanlaisia tulisieluja he ovat molemmat.
Tuure sanoo, että hänellä oli nuorempana jotenkin sarkastinen ja ehkä hieman kyyninenkin suhtautuminen sitoutumiseen ja parisuhteen käsitteeseen.
”Minulla oli sellainen selkeä vamma, etten osannut olla perheellinen. Vaikka olin. Ehkä syynä oli kuvitelma soittajan kulkurin roolista, jossa desperadon viitta saa liehua ja maailman kokee vain omien mielialojensa kautta.”
Desperadon viitta on nyt heitetty tuuleen, ja sinne se saa lentääkin.
Inkeroisissa on paikka, jossa ajatus lepää. Tuure ja Manuela hankkivat sieltä vanhan huvilan, joka on peräisin Terijoelta, Karjalankannakselta.
Kouvolassa syntynyt Tuure näkee oman tulevaisuutensa Inkeroisissa. Siellä heidän huvilaansa ympäröi villiintynyt puutarha, ja luonto repsottelee lähellä virtaavan joen partaalla.
Inkeroisissa Tuure on oivaltanut, miten paljon hän tarvitsee luontoa.
”Onhan kaupunkikin luontoa, mutta se on vimmaisesti päällystetty asfaltilla ja taloilla.”
Luontoa tuhoaa myös tehomaatalous: ”Tyttäreni kävivät sikatilalla ja lopettivat sen jälkeen lihan syönnin. Kouluissa voisi olla pakollinen opintoretki tällaisille tiloille, jotta oppilaat näkisivät mistä kaupan tiskeillä myytävä liha tulee.”
Myös Tuure on lopettanut melkein kokonaan lihansyönnin – hän syö ainoastaan hirven- tai poronlihaa. Sitäkin harvoin.
”Jo se, että lihaa syödään, on johtanut siihen, että metsät on raivattu pelloiksi lihakarjalle. Uskon, että tulevaisuudessa tehomaatalouden harjoittamista vielä ihmetellään.”
Toinen Tuurelle tärkeä luontokohde löytyy Lapista, ja yksi erityinen paikka Ylläkseltä. Elämänluukku-niminen vanha savottakämppä on nykyään savottakahvila. Siellä, keskellä erämaan rauhaa, Tuure on monet kerrat rauhoittunut keikkojen välissä.
Hän sanoo väsyvänsä ihmisiin välillä, koska meistä ihmisistä lähtevä väreily voi kuormittaa.
”Tykkään hiihtää Ylläksellä Kukastunturin huipulle ja sieltä pitkää alamäkeä takaisin Äkäslompoloon päin. Myös Kiilopäällä ja Pallaksella on hienoa hiihtää tuntureilla. Silloin tuntee olevansa pieni olento suuremman edessä. Mielen valtaa levollinen tyhjyys, liikkeen ja avaran maiseman kiitollisuus.”
Hän sanoo, että jos muistaisimme luontosuhteen tärkeyden, oivaltaisimme, miten yhteys luontoon on pyhää. Ja että luontoa pitäisi kunnioittaa.
”Pyhyys ilmenee kaikessa elollisessa, pienissä ja isoissa asioissa.”Tuure Kilpeläinen
Pyhää Tuurelle on elämä itsessään. Sitä on myös henkisyys ja sielu, joka on hänen uskomuksensa mukaan aiemmin kulkenut ja tulee kulkemaan maan päällä eri olomuodoissa.
”Sielu kulkee meidän luuta ja nahkaa olevissa lainakamppeissamme ja on seuraavassa vaiheessa toisissa lainakamppeissa. Lopulta sielun tie kulkee kohti valoa.”
Jumalalla hän kokee olevan monia kasvoja ja monia nimiä.
”Ei se ainakaan se parrakas mies ole, joka nähdään länsimaisessa uskonnollisessa kuvastossa. Koen pyhyyden ja jumaluuden siten, että se ilmenee kaikessa elollisessa, pienissä ja isoissa elämän ilmenemismuodoissa.”
Hän pohti lapsena ja teininä usein uskon-asioita.
”Isäni äiti, Helena-mummu, asui meillä ja oli ankaralla tavalla uskovainen ihminen. Hänen huoneeseensa saatoin mennä vain salaa. Siellä oli suurikokoinen krusifiksi seinällä, Jeesus kitumassa ristillä. En uskaltanut kysyä, mistä oli kysymys, mutta jotenkin kaikki liittyi niihin kammottaviin virsiin, joita mummu lauloi.”
Itseään viihdyttääkseen Tuure imitoi mummun kuullen tämän virsilaulantaa, ja mummu löi häntä virsikirjalla päähän.
”Kouvolan seudulla herätyskristillinen viidesläisyys löi leimansa nuorten uskonnolliseen liikehdintään. Pääsin teininä osallistumaan matalan kynnyksen illoiksi kutsuttuihin tilaisuuksiin, mutta tunsin itseni ulkopuoliseksi sekä niissä että riparilla. Vastustin manipuloivaa hengenopetusta.”
Tuure erosi kirkosta heti, kun se oli mahdollista. Nuoruuden kokemukset vaikuttivat siten, että hänellä oli pitkään kielteinen asenne uskonnollisuutta tai hengellisyyttä kohtaan.
”Vasta neljänkympin korvilla alkoi valjeta ja kirkastua suuri kuva, jonka ulottuvuuksia ja syvyyksiä nyt uteliaana tutkiskelen.”
Oma maallinen maja vetää iän myötä yhä enemmän kohti maata, mutta hengen Tuure uskoo nousevan korkeuksiin. Tämän prosessin hän kertoo alkaneen jo kymmenisen vuotta sitten. Hän oli silloin neljäkymmenvuotias.
Laulussaan Hyvä, paha, ruma mies hän sanoittaa miehen eri ikävuodet kymmenvuotiaasta 70-vuotiaaksi. Kun mies on päässyt sinne asti – Tuurella aikaa siihen on vielä parikymmentä vuotta – hän kertoo sen koskettavasti:
”Hullun pojan rohkeutta/ja nuoren miehen voimia/ja vanhan pöllön viisautta/ei voi koskaan saada kerralla./Silti kerroksittain kaikki tää/pakka roiskittua elämää/on laskoksissa hyllyssä/vanhan miehen mielessä.”
Tuure on kirjoittanut monia koskettavia lauluja, mutta juuri nyt, tänä vuonna 2020, hän haluaa tehdä meditatiivista musiikkia. Siinä ei tarvita sanoja, ja hän sanoo, että niin monet asiat on jo sanottu. Se syö välillä sanojen voimaa.
”En näe nyt uutta kappaletta tehdessäni samoja kuvia mielessäni kuin aiemmin, en kesäfestareita, joilla esiinnymme ja ihmisiä tanssimassa. Aloin jo keväällä kuunnella parantavaa meditaatiomusaa ja löysin myös alkuperäiskansaan kuuluvan 101-vuotiaan intiaaniparantajan Bear Heartin Äitini tuuli -kirjan.”
Vanhan ja viisaan miehen elämänfilosofiassa oleellista on luonnon ja ihmisen välinen yhteys, rauhoittuminen maailman hälystä.
”Vasta 40-vuotiaana alkoi kirkastua suuri kuva. Sen ulottuvuuksia tutkin nyt uteliaana.”Tuure Kilpeläinen
Meditaatiomusiikki on vasta saamassa muotojaan, ja sitä Tuure aloittelee muiden muusikoiden sekä yhtyeensä Kaihon Karavaanin kanssa.
Meditaatioon ja joogaan liittyy myös Manuelan lokakuussa lanseeraama joogamattomallisto. Seven Sisters -nimisen malliston kuviot ovat Manuelan taideteoksista. Teosmattoihin tehdyssä videossa on Tuuren luomaa temaattista meditaatiomusiikkia.
Tuure sanoo, että vaikka matot ovat konkreettista ja näkyvää, niin niihin liittyy tärkeäksi koettu elämänfilosofia.
”Mattojen teemat ovat vesi, maa, puu, tuli, aika, avaruus ja rakkaus”, Tuure kertoo ja näyttää videota, jolla Manuela joogaa Lauttasaaren kallioilla.
Tuure, jonka elämään estetiikka tuli jo nuorena poikana, sanoo, että hänen vähitellen syntyvä uusi musiikkinsa on johtanut johonkin tienhaaraan.
”Tienhaara on kiinnostava, enkä vielä tiedä mihin suuntaan tie lopulta vie. Perhetilanteeni määrittelee pitkälti käytännön elämää. Kun on parisuhde ja puoliso, niin onhan se vaativin joogan lajeista!”
Uusperheessä väkeä riittää: on Tuuren tyttäret, Manuelan poika ja tytär ja pariskunnan yhteinen tytär.
”Olin pitkään aika yksin, nyt joudun kohtaamaan itseni monin tavoin uudella tavalla. Oli aivan mahdollista, että elämä olisi jatkunut yksin. Nyt on kehitettävää omassa mielessä ja omissa asenteissa vielä paljon, mutta se on kiinnostavaa ja haastavaa.”
Joinain päivinä hän myöntää kaipaavansa yksinäisyyttä, hiljaisuutta perheen äänien keskeltä.
”Olen välillä ollut kateellinen muille lauluntekijöille, jotka voivat lähteä itsekseen milloin vain kirjoittamaan vaikkapa Berliiniin ja Hailuotoon!”
Tuure Kilpeläinen
on laulaja, lauluntekijä ja muusikko, jonka ura alkoi jo 1990-luvulla. Monien hittikappaleiden jälkeen hän suunnittelee nyt meditatiivisen musiikin säveltämistä. Hän on naimisissa taiteilija Manuela Boscon kanssa. Uusperheessä on yhteensä viisi lasta. Nuorin heistä on pariskunnan yhteinen tytär.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 9/2020.
