I’m gonna break your back, aion murskata sinut, mies sanoi. Ja Emilia Lahti, 36, uskoi. Hän oli niin syvällä, ettei nähnyt eteensä.

– Harva tunnistaa vaaran merkit ajoissa. Vähitellen pelko kasvaa kuin köynnös, joka lopulta peittää suun, Emilia sanoo.

Hän tapasi miehen ollessaan töissä Intiassa vuonna 2009. He muuttivat New Yorkiin, kun mies sai sieltä opiskelupaikan ja Emilia töitä Suomen pääkonsulaatista.

Väkivalta alkoi salakavalasti. Mies sanoi, ettei Emilia rakasta häntä tarpeeksi. Emilia alkoi vähitellen uskoa sanoja ja ajatella, että ehkä olenkin huono tyttöystävä. Muille hän ei kertonut, koska häpesi.

Vähitellen kieli muuttui aggressiivisemmaksi. Mies nimitteli ja vähätteli Emilialle tärkeitä asioita.

– Mies sanoi, että ystäväni ovat hirveitä huoria. Hän eristi minut ystävistäni ja murensi minuuttani. Lopulta aloin itsekin eristäytyä.

Lyöminen ei alkanut heti. Se oli aluksi kokeilua: mihin asti voin työntää sinua? Mies pelotteli ja uhkaili. Jos kerrot, kukaan ei usko sinua eikä ketään kiinnosta. 

Emilian traumaattisimpia muistoja on tilanne, jossa mies sai raivokohtauksen Manhattanilla 1st Avenuella. Siis keskellä ydinkeskustan vilkkaimpia katuja. Hän nimitteli Emiliaa ja tarttui tätä rajusti kädestä.

– Kukaan ei tehnyt mitään. Aloin miettiä, että ehkä minä olenkin se hullu.

Töissä pääkonsulaatissa Emilia piti kulissia yllä ja ajatteli, että ehkä mies muuttuu, käyhän hän vihanhallintaterapiassa.

– Näin hänessä potentiaalia. Jäin kiinni hyviin hetkiin. Se vääristi ajatuksiani.

Lue myös: Toimi näin, jos epäilet läheisesi kokevan väkivaltaa

Emilia peitti kuristamisen jäljet kauluksella. Hän istui työpaikan vessassa ja itki. Sitten hän kokosi itsensä ja jatkoi työpäiväänsä.

Kerran Emilia oli menossa työhaastatteluun kahdeksalta aamulla. Mies tuli kotiin seitsemältä illalla. Hänellä oli ollut huono päivä.

– Hän aloitti mesoamisen, tönimisen ja huudon puoli kahdeksalta. Se loppui vasta kahdelta aamuyöstä. Siinä korkean stressin tilassa jouduin menemään työhaastatteluun.

Yhtenä iltana mies nosti nyrkkiään ja sanoi: ”Sä tulet kuolemaan tämän käden kautta.” Silloin Emilia soitti virkavallan paikalle.

Poliisit veivät miehen ja Emilian kahteen eri autoon kuulusteltavaksi. Emilia ei uskaltanut nostaa syytettä. Tilanne tuntui sekavalta. Hän tiesi, että häpeä ja vastuu väkivallasta painetaan usein kohteen harteille. Mies joutui putkaan ja Emilia päätyi ensiapuun.

Kun Emilia lähti aamulla sairaalasta, sosiaalityöntekijä sanoi: älä mene kotiin.

– Tajusin, ettei minulla ollut puhelimessa yhtään nimeä, jolle voisin soittaa. Mies oli onnistunut eristämään minut. Minulla ei ollut ystäviä kaupungissa, jossa asuin.

Emilian onneksi New Yorkissa oli tiukat perheväkivaltalait.

– Kun yleinen syyttäjä luki raportin, hän päätti, että tämä tyyppi ei pääse teostaan seuraamuksitta. Hän nosti syytteen puolestani.

Mies ei tullut oikeudenkäyntiin. Hän oli jo lähtenyt maasta. Miehen isä tuli kuulemaan tuomion karkottamisesta ja lähestymiskiellosta. Kävi ilmi, että tämä oli jo toinen kerta, kun mies pahoinpiteli kumppaniaan.

– Usein väkivallan tekijän lonkerot ulottuvat moneen ihmiseen. Kampusraiskauksissakin raiskaaja on monta kertaa sama tyyppi.

Eropäätöstä vahvisti se, että kaikki saivat tietää väkivallasta. Emilian keho oli yltä päältä mustelmissa, ja jalassa oli vamma, jonka paraneminen kesti kauan.

– Olen onnekas, että poliisit tulivat. Se loppui siihen. Minulle olisi voinut käydä paljon huonommin.

Elettiin lokakuuta 2010. Vanhemmilleen Emilia kertoi vasta palatessaan jouluksi Suomeen. He olivat äärimmäisen vihaisia miehelle. Vasta peilaamalla vanhempien ja ystävien reaktioita Emilian pääsi kosketuksiin oman vihansa kanssa.

– Juttelin myös eksäni parhaan ystävän kanssa. Hänkin oli vihainen ja sanoi, että ei jumalauta. Tajusin, että se on normaali reaktio.

Toipumisessa meni aikaa. Emilia kävi terapeutin vastaanotolla mutta ei löytänyt yhteistä säveltä tämän kanssa. Hän sinnitteli yksin.

– Koin, että minulla on selviämisen avaimet itsessäni.

Lue myös: Sanat voivat satuttaa

Puoli vuotta eron jälkeen hän tapasi New Yorkissa nykyisen aviomiehensä. Emilia joutui kohtaamaan toistuvasti samat kadunkulmat, jotka muistuttivat suhteesta. Tuossa se löi nyrkin ovesta sisään, tuossa se huusi. Emilia päätti, ettei anna muistojen vaikuttaa liikaa uuteen suhteeseensa.

– Mieheni on uskomattoman viisas ihminen. Hänen kanssaan olen eheytynyt. Ajattelin myös, että vaikka saan tuntea tuskaa ja kipua menneestä, minun pitää ottaa tunteistani vastuu, etteivät ne tule ryöppynä toisen päälle.

Viime kesänä Emilia aloitti hahmoterapian. Siitäkin on ollut paljon apua. Hän tekee Aalto-yliopistoon väitöskirjaa äärimmäisistä vastoinkäymisistä selviämisen ihmiskokemuksesta.

Emilia alkoi miettiä, mitä hän voisi tehdä muiden hyväksi. Hän päätti perustaa Sisu not Silence -yhdistyksen, jonka kautta hän haluaa rikkoa hiljaisuuden lähisuhdeväkivallan ympärillä sekä tarjota vertaistukea ja luentoja lähisuhdeväkivaltaa kokeneille.

Nyt Emilia aikoo juosta Uuden-Seelannin halki eli yhteensä 2400 kilometriä lisätäkseen tietoisuutta lähisuhdeväkivallasta. Tavoitteena on järjestää matkan varrella tapahtumia, haastatella väkivaltaa kokeneita ja dokumentoida matkaa väitöskirjaa varten.

– Olen valmistautuessani juossut ultramaratonin Helsingistä Turkuun ja osallistunut Ironman-triathloniin. 30 kilometrin lenkki on minulle nykyään kuin omenan puraisu.

Emilia aloitti juoksemisen lempeästi ja hitaasti matalalla sykkeellä. Hän on opiskellut juoksutekniikkaa netistä ja uskoo, että henkinen harjoittelu on fyysistä tärkeämpää. Ajatus vahvistui Ironmanin kuusi kertaa voittaneen Mark Allenin kurssilla.

– Allenin harjoituksesta 50 prosenttia on fyysistä ja 50 prosenttia shamanistista. Olennaista on yhteys luontoon, henkinen taso ja kehon kunnioittaminen. Ettei kehoa vain käytetä johonkin.

Emilia kuulee kehonsa sanovan: rakas Emilia, olet joutunut käymään läpi paljon, nyt olemme matkalla yhdessä.

Oikeastaan juokseminen on vain sivuseikka. Emilia haluaa nostaa sen kautta esiin ihmisten välistä kunnioitusta ja lempeyttä. Hänen mielestään jokaisella on mahdollisuus luoda turvallisia tiloja, joissa on nollatoleranssi alas painamiselle.

– Nolaamiseen täytyy aina puuttua. Meillä jokaisella on kyky lempeyteen ja läsnäolevaan, arvostelemattomaan katseeseen. Kyky kutsua ihmisiä luoksemme.

Pienryhmien vetämisen lisäksi Emilia on järjestänyt Aleksanterin Teatterissa tapahtuman, jossa juhlittiin väkivallasta selvinneiden viisautta ja voimaa. Toinen tapahtuma on suunnitteilla.

Emilia on tutkinut sisua ja luennoinut siitä yrityksissä ja esimerkiksi TedX-konferenssissa. Video löytyy Youtubesta. Myös hänen väitöskirjansa käsittelee sisua.

Emilialle sana ei merkitse väkisin puskemista vaan sitä, että uskaltaa tarvittaessa jättää jotakin kesken ja lähteä. Sisun turvin hän lähtee myös juoksumatkalleen.

– Teen parhaani ja annan kaikkeni mutta en hinnalla millä hyvänsä, jos hinta on se, että tuhoan itseäni tai muita. Tässä on haasteeni: etten jatka, jos se ei onnistu. Mutta minusta olen jo perillä. Sekin on palkinto, että saan olla täällä.

Ennen matkaa Emilian ystävät järjestivät hänelle siunausseremonian. Ystävän aviomies pesi hänen jalkansa, ja ystävä hieroi niihin laventeliöljyä. Tässä vaiheessa tarinaa Emilia alkaa itkeä.

– Saan juosta rakkauden kantamana, tämä on meidän yhteinen juttumme. Menen ihmettelemään elämän ihmettä.

Lue myös: 

Naimisissa narsistin kanssa

Tämän takia jäät huonoon parisuhteeseen

Pane hanttiin kiusaajalle!