Tina Turner antoi lähisuhdeväkivallan uhrille kasvot – tähti löysi lopulta onnen Sveitsistä
henkilökuva
Tina Turner antoi lähisuhdeväkivallan uhrille kasvot – tähti löysi lopulta onnen Sveitsistä
Tina Turner löysi lopulta sveitsiläiskartanosta rakkauden ja harmonian. Niitäkin ovat koetelleet raskaat menetykset ja sairastumiset.
Teksti
|
Kuvat
,,
Julkaistu 9.1.2023
Eeva

Dramaattiseen, vihreämustaan silkkileninkiin pukeutunut Tina Turner seisoo ystäväjoukon ympäröimänä sveitsiläiskartanon nurmikolla. Vaikka 73-vuotias laulajatähti on ollut naimisissa aiemminkin, hän ei ole milloinkaan ennen ollut morsian.

Satuhäiden aika on vasta heinäkuussa 2013. Melkein kolme vuosikymmentä kestäneen seurustelun jälkeen Tina on valmis tarttumaan sulhasensa Erwin Bachin käteen ja vannomaan vihkivalan.

Onnettomien suhteiden jälkeen Tina Turner löysi saksalaisesta Erwin Bachista kaipaamansa rakkauden. Parin välillä kipinöi yhä, 37 vuoden yhteiselämän jälkeen.

Kuusitoista vuotta nuorempi saksalaismies kohtelee rakastaan kuin prinsessaa, jollainen tämä vihdoin tuntee olevansa.

”Olin saavuttanut valaistumisen ja täydellisen onnen”, Tina Turner kertoo elämäkerrassaan Minun rakkaustarinani.

TINA TURNERINA myöhemmin tunnettu Anna Mae Bullock syntyi marraskuussa 1939 Brownsvillen pikkukaupungissa Tennesseessä. Hänen varhaislapsuutensa Yhdysvaltain syvässä etelässä oli repaleinen. Äiti Zelma oli hemmoteltu ja huomionhakuinen kaunotar. Vanhempaa tytärtään Allinea hän jaksoi hyvällä tuulella helliä mutta ei pientä Anna Maeta, jota odottaessaan hän oli jo eronnut tyttöjen isästä Lloydista.

Vitsan maustamat vuodet päättyivät, kun äiti hylkäsi tyttärensä. 11-vuotias Anna Mae muutti äidinäitinsä Mama Georgie Currien maatilalle. Tämä piti yllä tiukkaa kuria mutta osoitti myös rakkautta.

Elämää höystivät eloisat sukulaistapaamiset ja kotieläinten kanssa leikkiminen. Sen sijaan Anna Maen koulunkäynti ei ottanut sujuakseen, eikä 1950-luvulla ymmärretty oppimisvaikeuksia. Pikkutytöllä oli kuitenkin arvokas laulun lahja, ja hän esiintyi intohimoisesti niin baptismiseurakunnan tapahtumissa kuin suvun ulkoilmajuhlissa.

Suhteellisen seesteinen elämänjakso särkyi, kun isoäiti menehtyi Anna Maen ottaessa ensimmäisiä askeliaan lukiossa. Ainoaksi mahdollisuudeksi jäi muutto kylmäsydämisen ja torjuvan äidin luokse St. Louisin suurkaupunkiin.

Kaupunki oli täynnä vaaroja. Niihin nuoren Anna Maen johdatti itsevarma isosiskoa Alline, joka ei kainostellut käyttää korkokenkiä, sivellä punaa huuliinsa ja tapailla miehiä, joilla on komea amerikanrauta.

Anna Mae otti sisarestaan mallia ja heittäytyi suhteeseen saksofonisti Raymond Hillin kanssa. Hän tuli raskaaksi ja sai Craig-pojan, mutta suhde lapsen isään ei kestänyt. Koulunkäynti vaihtui raskauden myötä sairaala-apulaisena ahertamiseen.

Eräänä iltana Alline otti pikkusiskon seurakseen Manhattan-klubille, jossa esiintyi Ike Turner yhtyeineen. 25-vuotias muusikko näytti pian 17 täyttävästä Anna Maesta maailmanmieheltä sliipattuine pukuineen ja timanttisormuksineen.

Tina ja Ike Turner esiintyivät yhdessä kuudentoista vuoden ajan. Vuonna 1976 ero oli jo lähellä.

Ike Turnerilla oli tapana siepata joku yleisön tytöistä lavalle laulamaan mikrofoniin. Sinä iltana, kun sinne nousi Anna Mae, Ike Turner ällistyi. Laihasta teinitytöstä lähti ääni, joka teki mieheen lähtemättömän vaikutuksen. Rakkautta se ei ollut, vaan ovelan pelimiehen oivallus muuttaa tytön lahjakkuus rahoiksi.

ANNA MAE päätyi laulamaan illat Iken bändissä. Hänen ensimmäinen hittinsä oli A Fool in Love. Ike muutti löytönsä nimen vetävämmäksi: Tina. Aluksi kaksikon suhde oli lähes sisarellinen, mutta yksi asia johti toiseen, ja pian Tina odotti Iken lasta.

”Olin naiivi ja innokas kuin koiranpentu hellyyden ja hyväksynnän perään”, Tina Turner muistelee elämäkerrassaan.

Ike Turnerin ja Tina Turnerin julkinen kuva oli pitkään särötön.

Ikelta oli turha anella rakkautta. Rankat lapsuuden kokemukset, kuten isän kuolema rasistisen pahoinpitelyn seurauksena, olivat kovettaneet pojan. Hänestä kasvoi säälimätön ja saita, omaa etuaan tavoitteleva julmuri.

Väkivalta, myös seksuaalinen, väritti suhdetta ensimetreiltä alkaen. Kitaristina Ike Turner halusi varjella herkkiä sormiaan, joten Tinaa lyödessään hän käytti jotain kättä pidempää, kuten puista kengänlestiä.

Vaikka Ikella itsellään oli lukemattomia rakastajattaria, mustasukkaisuus kalvoi hänen mieltään. Hän halusi omistaa Tinan kokonaan ja päättää tämän kaikista asioista.

Hän päätti kahlita tytön avioliiton avulla. Vuonna 1962 pari suuntasi Tijuanan rajakaupunkiin Meksikoon ja solmi liiton nuhruisessa toimistohuoneessa. Sen jälkeen Ike pakotti nuorikkonsa mukaansa bordelliin seuraamaan rivoa yhdyntäesitystä.

Vaikka Ikella itsellään oli lukemattomia rakastajattaria, mustasukkaisuus kalvoi hänen mieltään. Hän halusi omistaa Tinan.

Tinaa hävetti eikä ihme, ettei hän kokenut itseään morsiameksi.

AVIOLIITTOA EI solmittu suosiollisten tähtien alla. Tinan tehtävä oli tuottaa aviomiehelleen rahaa. Hän joutui nousemaan lavalle laulamaan ja tanssimaan vain kaksi päivää sen jälkeen, kun oli synnyttänyt heidän poikansa Ronnien.

Nuoresta iästään huolimatta Tina päätyi adoptoimaan omikseen Iken edellisessä avioliitossa syntyneet pojat Ike Juniorin ja Michaelin.

Tina Turner adoptoi Iken pojat Michaelin (edessä vas.) ja Ike Juniorin (takana vas.). Takana oikealla Tinan esikoinen Craig ja edessä parin yhteinen Ronnie.

”Äiti oli tiukka mutta rakastava. Meidän piti keskittyä läksyihimme ja aterioida aina yhdessä koko perheen kanssa”, Craig Turner muisteli vanhassa haastattelussa, joka oli mukana tuoreessa dokumenttielokuvassa Tina.

Parisuhteen ongelmista huolimatta Iken ja Tinan duo menestyi. Kiertävä elämä kävi kuitenkin esiintyjien voimille – etenkin, kun rotuerottelu vaikeutti arkea 1960-luvun Yhdysvalloissa.

YHDYSVALTOJEN ULKKOPUOLISEEN maailmaan tutustuminen alkoi innostaa varsinkin Tinaa. Siihen tarjoutui mahdollisuus tuottajalegenda Phil Spectorin myötä. Mies näki Tinan lahjakkuuden ja ojensi 30-vuotiaalle laulajalle kuin tarjottimella mahdollisuuden levyttää tuleva kulttikappale River Deep – Mountain High.

Laulun menestys johdatti Tinan ja Iken Britanniaan The Rolling Stonesin lämmittelybändiksi, ja Tina solmi kiertueella elinikäisen ystävyyden yhtyeen jäsenten kanssa.

Tina Turner ja Mick Jagger ovat olleet ystäviä 1960-luvulta asti.

Ulkoisesta menestyksestä huolimatta Tina oli onneton. Ike nöyryytti häntä naisseikkailuillaan ja hakkasi hänet ruhjeille. Tina haki lohtua ja mielenrauhaa buddhalaisuudesta.

”Olin kuin aivopesty. Jäin suhteeseen pelosta ja häpeästä”, hän on sanonut.

Vuonna 1968 Tina oli umpikujassa. Hän halusi päättää päivänsä. Onneksi hänen taustalaulajansa tajusivat kutsua ajoissa ambulanssin. Toivuttuaan Tina kohtasi miehensä vihan raskaampana kuin koskaan.

Vuonna 1969 Tina oli menestynyt laulaja mutta muuten elämä oli umpikujassa.

Maailma näki Tinan seksiä tihkuvana tähtenä, jonka tulkinta Proud Mary -kappaleesta villitsi yleisön. Kotona hän oli kaltoinkohdeltu vaimo, jota kokaiiniriippuvainen aviomies pahoinpiteli yhä julmemmin.

Epäröin kertoa tarinani, sillä se paljasti niin paljon.
Tina Turner

HEINÄKUUSSA 1976, kun pari oli Dallasissa esiintymismatkalla, lyönnit kävivät sietämättömiksi. Tina pakeni miestään kuin säikky kauris ja jäi miltei rekan alle ylittäessään moottoritietä. Lopulta hän pelastautui toiseen hotelliin ja aneli majoitusta, vaikka taskussa oli vain 36 senttiä rahaa ja huoltoaseman maksukortti. Hotellinjohtaja sääli karkulaista, ja Tina oli turvassa.

Ero ei ollut helppo. Lapset olivat jo aikuisuuden kynnyksellä, mutta Ike halusi parin koko omaisuuden sekä Tinan taiteilijanimen, jonka mies oli rekisteröinyt. Tina sai kuitenkin pitää nimensä oikeuden päätöksellä.

Tina kertoi julkisesti kokemistaan kolhuista vasta viisi vuotta eron jälkeen.

”Epäröin kertoa tarinani, sillä se paljasti niin paljon. Selvännäkijäni kuitenkin vakuutti, että kertominen vapauttaisi minut”, hän selitti myöhemmin.

Tinan avautuminen on merkinnyt paljon myös muille lähisuhdeväkivaltaa kokeneille naisille. Sittemmin Tina on kertonut kokemuksistaan elämäkerroissan, ja hänestä on tehty sekä elokuva What’s Love Got to Do With It että musikaali Tina.

Toisin kuin Ike oli vannonut, Tinan ura ei kaatunut eroon. Aluksi yksinhuoltajaäiti esiintyi ahkerasti televisiossa ja ravintoloissa saadakseen laskut maksettua. 1980-luvulla Tina muutti musiikkityyliään rythm & bluesista valtavirtarokin suuntaan, ja suosio räjähti. Syntyi liuta hittejä, kuten Private Dancer ja What’s Love Got to Do With It.

Menestyttyään Tina Turner piti huolta äidistään Zelmasta, vaikka tämä oli aikanaan suosinut Tinan isosiskoa.

Myös Tinan läheiset saivat nauttia menestyksestä, eikä hän kitsastellut edes hemmotellessaan äitiään, joka oli aikanaan laiminlyönyt tytärtään.

VUONNA 1985 Tina valloitti valkokankaan, kun hän näytteli naispääroolin elokuvassa Mad Max – ukkosmyrsky. Samana vuonna 45-vuotiaan Tinan elämään astui viimein rakkaus, kun hän kohtasi levy-yhtiössä työskentelevän saksalaisen Erwin Bachin.

Mad Max – ukkosmyrsky -elokuvassa Tina sävähdytti aavikkokaupungin kovapintaisena johtajana.

Aluksi pari eli etäsuhteessa. Tina oli kuitenkin aina viihtynyt Euroopassa ja pian hän muutti Erwinin luokse Kölnin lähelle. Sittemmin kotikaupungiksi vakiintui Zürich.

Erilaisista taustoista tulevien yhteiselämässä riitti haasteita. Erwin oli mieltynyt minimalismiin, kun Tina halusi täyttää kodin tasot tuoksukynttilöillä ja koriste-esineillä. Se ei vähentänyt rakkauden loimua.

Tina Turner ihastui 16 vuotta nuoremman Erwin Bachin kauniisiin kasvoihin ensisilmäyksellä.

”Toisin kuin aikanaan Iken kanssa, halusin viettää jokaisen hetken Erwinin seurassa”, Tina toteaa elämäkerrassaan.

Suhteen kruunasivat häät, joissa pari juhlisti rakkauttaan. Giorgio Armani oli suunnitellut morsiamen puvun, ja Bryan Adams lauloi All for Love -balladiaan, kun rakastavaiset astelivat puutarhaansa rakennetulle alttarille.

Puuvillapelloilta ponnistanut Tina Turner rakastaa luksusta. Vuonna 2015 hän vieraili yhdessä Erwin Bachin kanssa Giorgio Armanin Milanon-liikkeessä. Muotisuunnittelija on parin läheinen ystävä.

TOSIELÄMÄSSÄ EI kuitenkaan ole kokonaan onnellisia loppuja. Kolme kuukautta häiden jälkeen Tina sai aivohalvauksen, ja myöhemmin hänellä todettiin suolistosyöpä. Edessä oli vielä yksi elämän kovimmista koettelemuksista: Tinan esikoispoika Craig riisti itseltään hengen heinäkuussa 2018.

Tina, 82, kantaa surua sydämessään, mutta raskaat kokemukset eivät ole murtaneet häntä. Elämän on jatkuttava.

”En halua repiä vanhoja haavoja auki vaan jättää ne menneisyyteen”, Tina sanoo elämästään kertovassa dokumentissa.

Tina Turner oli keski-iässä, kun hän saavutti unelmansa: hän vangitsi yleisönsä suurilla areenoilla kaikkialla maailmassa. Viisikymppisen rock-tähden imagoon kuuluivat vaalennetut hiukset ja minimittaiset mekot.
En halua repiä vanhoja haavoja auki vaan jättää ne menneisyyteen.
Tina Turner

Artikkeli on julkaistu Eevassa 4/22.

Kommentoi +