Suhdeliukuportaat määrittävät deittailua liikaa, sanoo seksuaalikasvattaja Tiina Svensk – näin suhtaudut deittailuun uudella tavalla
Deittailu
Suhdeliukuportaat määrittävät deittailua liikaa, sanoo seksuaalikasvattaja Tiina Svensk – näin suhtaudut deittailuun uudella tavalla
Monella on mielessä parisuhteen kehityskulku. Se saattaa turhaan monimutkaistaa deittailua, sanoo seksuaalikasvattaja Tiina Svensk.
Teksti

Kuvat

21.9.2023
 |
Trendi

”Moni ajattelee parisuhteen etenevän näin: Deittaillaan, ihastutaan, seurustellaan, rakastutaan. Sitten muutetaan yhteen, mennään naimisiin – ja portaiden yläpäässä ollaan parisuhteen huipulla. Tätä kutsutaan suhdeliukuportaiksi.

Suhdeliukuportaat tuovat näkyväksi vanhan mallin siitä, miten parisuhteen pitäisi edetä. Siksi voidaan pitää epäsopivana, jos pariskunta esimerkiksi ottaa askeleen taaksepäin: asuu yhdessä ja muuttaakin sitten erilleen, vaikka suhde jatkuu. Tai hyppää portaan yli: deittailee ja muuttaa sitten heti yhteen, tai on naimisissa, muttei asu yhdessä.

Malli luo valtavat paineet uudelle deittikumppanille. Jos ajattelee, että deitin pitäisi olla se ainoa oikea, pettyy varmasti. Moni hyvä suhde on myös kaatunut siksi, ettei ole uskallettu liikkua portailla itselle sopivalla tavalla. Siksi asia kannattaa tiedostaa jo deittailuvaiheessa.

Kun tapaat uuden ihmisen, mieti: tarvitseeko hänen täyttää kaikkia unelmakumppanin ominaisuuksia?

Suhdeliukuportaat osoittavat, miten hetero- ja monogamianormit vaikuttavat suhteiden muodostamiseen. Kun asian tiedostaa, voi löytää uusia tapoja järjestää oma ihmissuhde. Usein esimerkiksi ajatellaan, että pelkän seksisuhteen hakeminen ei ole yhtä arvokasta kuin parisuhteen. Kuitenkin yhtä lailla seksisuhde voi olla merkityksellinen suhde ja lisätä hyvinvointia monella tavalla.

Yhden ihmisen ei myöskään tarvitse täyttää kaikkia tarpeita. Kun tapaat uuden ihmisen, mieti: tarvitseeko hänen täyttää kaikkia unelmakumppanin ominaisuuksia? Jos tykkäät käydä festareilla, tarvitseeko deitin tykätä?

Entä: Löytyisikö omasta elämästä jo ihminen, jonka kanssa tehdä itselle tärkeitä asioita? Kun ymmärtää, ettei kaikkea tarvitse jakaa romanttisen kumppanin kanssa, on itsekin kivempi deitti. Ja kun elää jo nyt haluamaansa elämää, todennäköisyys löytää sopiva ihminen lisääntyy.

Usein liukuportailta poikkeaminen on vaikeampaa sivustakatsojille. Kun joku järjestää elämänsä toisin kuin on totuttu, se tuntuu uhkaavalta: entä jos minunkin kumppanini haluaisi järjestää elämän noin? Tarkoituksena ei ole asettaa valintoja vastakkain, vaan luoda vapautta kaikille.

Jos haluaa suhteen, jossa vuorovaikutus on selkeää, ei kannata deittaillessakaan suostua kissa–hiirileikkeihin.

Kumppanin kaipuuta ei tarvitse hävetä, eikä sitä, että etsii kumppania, jonka kanssa edetä liukuportaiden mukaan. Silloin ei kuitenkaan kannata tuhlata aikaa tyyppiin, joka tekstaa vain baari-iltojen jälkeen. Tai jos haluaa suhteen, jossa vuorovaikutus on selkeää, ei kannata deittaillessakaan suostua kissa–hiirileikkeihin. Vaikka se toisi elämään jännitystä, kannattaa muistaa: ansaitset enemmän kuin pienen murusen huomiota silloin tällöin.”

Tiina Svensk, 28, on seksuaalikasvattaja. Hän pitää Deiteillä-pod­castia, ja syyskuussa häneltä ilmestyy tietokirja Deittailijan käsikirja (Kosmos). Instagram: @tiinasvensk. Kuva: Meri Björn.

Juttu on julkaistu Trendissä 6/2023.

Kommentoi +