”KATSON PUOLISOANI Tiiaa, joka hyssyttelee itkevää vauvaamme olohuoneessa. Tiuskimme toisillemme. Vaikka olin aiemminkin tajunnut, että olimme väsyneitä, hetki oli käänteentekevä.

Ymmärsin, mitä muut tarkoittivat sanoessaan, että vauvavuonna ei erota. Mieli ei ole kirkkaimmillaan.

ESIKOISEMME OLI ODOTETTU ja ensihetkestä alkaen syvästi rakastettu lapsi. Tämä ei kuitenkaan poistanut sitä, että vauva toi mukanaan valtavan elämänmuutoksen, joka vaikutti luonnollisesti myös parisuhteeseen.

Kun poikamme helmikuussa 2022 syntyi, olimme olleet Tiian kanssa yhdessä kymmenen vuotta. Olimme eläneet itsellemme. Tulleet ja menneet, miten huvittaa. Ehkä muutos oli siksi niin totaalinen, vaikka opetti myös suuresta rakkaudesta.

Poikamme oli alusta saakka levoton nukkuja. Hän ei ole vieläkään nukkunut täyttä yötä, joten kuormittunut olo teki kaikesta tuplasti vaikeampaa. Mitättömät asiat, kuten pyykit tai tiskit, ärsyttivät. Pirteänä niihin ei olisi kiinnittänyt edes huomiota.

Takana oli myös traumaattinen, sektioon päättynyt synnytys, joka vaikutti erityisesti vauvan synnyttäneen Tiian mielialaan. Tunteet vaihtelivat ahdistuksesta onneen, harmituksesta auvoon.

ONNEKSI YHTEYTEMME on ollut Tiian kanssa aina avoin ja keskusteleva. Näin oli jo silloin, kun meistä tuli pari.

Kun seisoin ensikertaa Tiian lähellä ja katsoin häntä silmiin, se tuntui sielussa saakka. Tunsin häneen syvää, selittämätöntä yhteyttä. Lisäksi Tiia oli superkaunis, temperamenttinen nainen, joka haastoi minua hyvässä ja pahassa.

Tiia ei ollut ennen minua seurustellut naisen kanssa. Ihastumisemme johti hänet prosessiin, jossa hänen piti käydä perinpohjaisesti läpi tunteensa ja ajatuksensa. Koen, että pohja, jonka päälle aloimme rakentaa, oli sen takia vahva.

Nuorempana mielsin rakkauden jatkuvaksi intohimoksi ja tunteiden tykitykseksi. Nykyään ajattelen, että rakkaus on tekoja, yhteyttä ja päätös olla yhdessä. Sinä päivänä, kun toinen päättää olla tekemättä töitä suhteen eteen, se alkaa luhistua.

Toisen huomioiminen tarkoittaa päivittäisiä ohimeneviä kosketuksia ja suukkoja, iltapalan tekemistä tai kolmesta koirastamme huolehtimista. Emme ole koskaan olleet prameiden illallisten ja deitti-iltojen ihmisiä, vaan lojumme mieluummin kotisohvalla filtin alla ja katsomme sarjoja. Samalla hieromme toistemme jalkoja.

Emme kaipaa juuri omaa aikaa, vaan teemme lähes kaiken yhdessä. Olemme aina viihtyneet toistemme seurassa. Näin oli jo ennen kuin aloimme virallisesti seurustella. Tämä ei ole muuttunut romanttisen rakkauden myötä.

AJATTELEN, että alkuhuuman luokse voi aina löytää takaisin, jos se on kerran ollut olemassa. Lisäksi pitää muistaa, että mikään ihmissuhde ei ole pelkästään täydellinen tai helppo. Parisuhteeseen kuuluu vaiheita ja suhde voi olla silti hyvä, vaikka välillä menisi huonommin.

Poikamme on nyt reilun vuoden ikäinen. Hymyssä suin totesimme, että emme eronneet vauvavuonna. Päätimme laventaa sanontaa siihen, että taaperoaikana emme eroa. Olen luottavainen, että istumme satavuotiainakin vierekkäisissä kiikkustuoleissa nahistelemassa.”

Juttu on julkaistu Trendissä 6/23.