
MTV3:n Kaaoksen kesyttäjät ja TV1:n Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu toimittaja ja ohjaaja Susani Mahadura kertoo Kauneus ja Terveys -lehden Ihana juuri näin -podcastissa, mikä ajoi hänet niin suorituskeskeiseen elämään, että se sairastutti hänet.
Oman tilanteen vakavuuteen hänet herätti muun muassa työtehtävä Linnan juhlissa joulukuussa 2020.
”Olin Linnan juhlissa toimittajana ensimmäinen koronavuotena. Pääsin haastattelemaan presidenttiparia, ja se oli huikea hetki minulle; minä ruskeana tyttönä olen täällä, nyt tee tämä hyvin. Pariahan pitää teititellä ja minä sinuttelin. Tuottaja sanoi korvanappiini, että Susani, muista teititellä. Menin siitä niin rikki, että yritin vain selviytyä haastattelun päättymiseen asti”, Susani kertoo podcastissa.
”Sen jälkeen valtava kuuma aalto meni läpi kehostani. Minulla oli yksi tehtävä, miksi en onnistunut? Itseni sättiminen alkoi heti. Esimerkki kuvastaa sitä, miten äärimmäisen armoton olin itselleni. Makasin haastattelun jälkeen viikon kotona, koska minua hävetti niin paljon. Tajusin, että tekemisen iloni oli kadonnut ja vahdin itseäni. Pelkäsin, että jos teen virheitä, muut näkevät, että olen huijari, enkä saa enää ikinä töitä."
Vuodenvaihteessa 2021-2022 lääkärin sanat lopulta pysäyttivät Susanin.
”Kun lääkäri sanoi, että minun pitää pysähtyä, sanoin ensimmäiseksi, että en voi, minulla on suora lähetys, joka pitää tehdä. Lääkäri katsoi minua kauhuissaan ja sanoi, että jos et nyt pysähdy, voit joutua keräilemään itseäsi vuosia. Se ei ole enää pikkuprosessi.”
Susani irtisanoutui työpaikastaan ja keskittyi toipumiseen. Sairauslomansa aikana hän ymmärsi, että uupumisen juuret ulottuivat kauas.
”Olen opetellut päästämään irti. Olen myös joutunut kieltäytymään töistä ja perumaan niitä, koska minun on pitänyt laittaa oma hyvinvointini etusijalle.”
Uupumuksen juuret ulottuvat lapsuuteen ja uran rasistisiin kokemuksiin
Susani kertoo podcastissa taloudellisesti vaatimattomasta lapsuudestaan lama-ajan Suomessa yksinhuoltajaäidin tyttärenä. Hän ajatteli, että hänen on näytettävä vanhemmilleen, että voi menestyä ja taata perheelleen paremman taloudellisen tulevaisuuden.
Nuorena toimittaja Susani törmäsi nopeasti niin suoraan kuin rakenteelliseenkin rasismiin, joka sai hänet suorittamaan ja hakemaan menestystä entistä ankarammin. Kun Susani alkoi tehdä yhteistä radio-ohjelmaa Yagmur Özberkanin kanssa, naisia muun muassa verrattiin apinoihin ja somen kommenttikentissä toivottiin heidän kuolemaansa.
Kun naiset kävivät isossa mediatalossa televisio-ohjelman koekuvauksissa, jatkoonpääsyn esteenä oli heidän ihonvärinsä.
”Kuvausten jälkeen meille sanottiin, että te olitte parhaita ja he haluaisivat palkata meidät, mutta Suomi ei ole valmis kahdelle meidän näköisellemme naiselle”, Susani kertoo.
Kokemukset vaikuttivat Susaniin niin, että sinuttelun tapaiset pikkuvirheet paisuivat hänen mielessään valtaviksi ja niistä tuli kuin todistusaineistoa hänen osaamattomuudestaan, mikä sai suorittamaan vain lisää ja enemmän.
Kuuntele Susanin tarina
Susani Mahadura kertoo Ihana juuri näin -podcastissa työuupumuksesta ja masennuksesta sekä sen, miten hän voi nyt. Mikä on auttanut Susania toipumisessa ja palautumisessa? Miksi hän jätti alkuvuodesta 2023 Suomen ja matkusti moneksi kuukaudeksi Kolumbiaan? Mikä on auttanut löytämään mielenrauhan? Susanin kanssa keskustelee Kauneus ja Terveys -lehden toimituspäällikkö Sari Hannikainen.
Kuuntele: Spotify ja Apple Podcasts